Jonnan kesä osa 1

Missä määrin ”uhri aivopesee itseään”?

Elokuu 2005

Kesä oli ollut harvinaisen kaunis edellisiin vuosiin verrattuna. Sateet olivat osuneet juuri oikeille päiville ja oikeille kellonlyömille, eikä Jonna ollut kunnolla kastunut kertaakaan, vaikka joskus sade oli tullut aivan odottamatta. Luonnon kauneus ja auringonpaiste olivat olleet erittäin virvoittavia, vaikka Jonna olikin joutunut tyytymään lähiseutujen jo hiukan liiankin tuttujen maisemien ihailuun.

”Onpa ihana ilma”, totesi hiukan allapäin herännyt kauniimman sukupuolen edustaja luodessaan silmäyksen ulos ikkunasta. Tämä oli tullut hänelle kuin jonkinlaiseksi opiksi, elämänkatsomukseksi. Jos aurinko paistoi ja lämpötila ei edellyttänyt kovinkaan perusteellista pukeutumista, oli itsestään selvää ja opinmukaista, että mielen tuli nousta mahdollisimman korkealle ja kaiken negatiivisen tuli painua unholaan!

Jokapäiväisen rutiinin mukaan kahvinkeitin porisi ja aamupuuro kohoili mikrossa. Toki aito perinteinen puuro olisi maistunut paljon paremmalta, mutta kuka nyt tällaisella ilmalla ryhtyisi niin voimia vaativaan puuhaan!

Jonna oli kiitollinen uudesta aamusta, uudesta päivästä, koska se hänen tietämyksensä mukaan oli ainoa oikea asenne. Hän pyrki näkemään kaiken mahdollisimman oikealta näkökannalta, kun nyt uusi elämä oli koittanut hänelle.

Positiivinen ajattelu on hyväksi ihmiselle, kielteisten asioiden unohtaminen ehdottoman välttämätöntä. Niinpä siis kaikki oli hyvin kun vain niin ajatteli. Nyt hän oli oman elämänsä ohjaksissa, niin pitkälti kuin ihminen itse elämäänsä ohjailee. Nyt ei enää, unohtukoon koko entinen henkinen helvetti, hän miehensä ohjailisi hänen elämäänsä missään suhteessa!

Hän oli päässyt eroon suorastaan kauhistuttavasta aivopesusta, jatkuvasta dominoimisesta, manipuloinnista, mitä hänen miehensä oli harjoittanut häntä kohtaan. Oli hän ollut todella hullu kun oli niin pitkään antanut ohjailla elämäänsä ulkopuolelta! Nyt hän käsitti entistäkin selvemmin, ettei kenenkään ihmisen tule olla ulkoapäin ohjautuva, eli muiden ihmisten elämän ja ajatusten ja mielipiteiden ei tullut olla hänelle liian tärkeitä. Hänen tuli ohjautua tästä lähtien omien sisäisten vaikutustensa kautta, tiedostaen mitä itse todella tahtoo. Tämä oli hänen uusi elämänsä, uusi mahdollisuutensa!

Jonna ei enää ollut luokiteltavissa hyvin rikkinäiseksi ihmiseksi, sillä vuosien ero entisestä piinasta oli alkanut unohtua, ja hän hyvin suuressa määrin tiesi kuka ja mitä oli, mitä hän tahtoi ja mitä ei. Mutta päivän aloittaminen traditionaalisella hampaiden pesulla, kasvojen huuhtelulla ja yksinäisellä aamiaisella vaivasi häntä kaikesta omaksumastaan onnellisuudesta huolimatta. Entinen aivopesu oli ohitse, ulkoapäin ohjautuminen oli torjuttu mestarillisesti ja suurella riemulla, mutta mikä oli vikana kun kaiken onnellisuuden keskellä, aamuauringon lämmöstä huolimatta, mieli sittenkin pyrki askartelemaan niin kummallisella tavalla? Vaikka päässä kaikki tuntui niin hyvältä, rinnassa jokin kaiversi kuin liikahappo tai… miten sen kuvaisi… kummallinen kiristävä ja polttava tunne.

Entinen aivopesu oli siis tuomittu ja julistettu pannaan, mutta jos olotila päivästä toiseen viittasi johonkin tällaiseen, niin oliko kaiken entisen tilalle tullut positiivinen ajattelu tai sen yritys jotakin aivan uutta, tiedostamatonta, nyt omista ajatusten syövereistä lähtevää aivopesua?

Mennyt elämä oli ollut Jonnalle suoranaista helvettiä, sen hän selvästi tiedosti ja muisti, vaikkakin yksityiskohdat alkoivat hämärtyä. Hänen ystävänsä Liisa oli ainakin ulkonaisesti muuttunut kuin uudeksi ihmiseksi, ja kaikki valitus oli kuin poispyyhkäisty. Siitä huolimatta Liisa omalla tavallaan oli jatkuvana muistutuksena kaikesta menneestä, hyvin suuressa määrin terveellä tavalla. Heidän keskustelunsa kuin ohjelmoituna ajautui jokaisella tapaamisella johonkin menneeseen, niin että mieleen pakostakin palautettiin entisen elämän tuskia ja ahdistavia kokemuksia. Muistuttakaamme siitä, ettei kumpikaan ollut päässyt asialliseen terapiaan ammattilaisen johdolla!

Aivan liian yleisesti on vallalla käsitys, että Liisan ja Jonnan tapaisille ihmisille on parasta mahdollisimman nopeasti unohtaa kaikki mennyt ja etsiytyä uusille urille, aloittaa uusi elämä ja mahdollisesti uusi ja onnistuneempi suhde normaalin ja terveen ihmisen kanssa. Tämä käsitys pätee varmaankin melko suureen määrään masennuksen ja ahdistuksen kanssa kamppailevia ihmisiä. Mutta me puhummekin nyt mahdollisesti vuosikymmeniä totaalisen aivopesun kohteena olleista ihmisistä!

Maallikkona emme voi kovin syvällisesti lähteä määrittelemään ja kuvaamaan aivopesua ja sen vaikutusta, mutta ottakaamme selventäväksi esimerkiksi jotakin sellaista, mitä olemme nähneet elokuvissa tai lukeneet kirjoista. Tietynlaisissa olosuhteissa voidaan aivan normaali, tavallinen ja rehellinen kansalainen aivopestä suorittamaan jopa jonkinlainen murha, ilman että tämä itse sitä jälkeenpäinkään tiedostaisi. Lisäksi voidaan käyttää jonkinlaista hypnoosia, mikä ei onneksi tehoa läheskään kaikkiin ihmisiin.

Jonnan ja Liisan kohdalla emme puhu nyt murhista eikä mistään rikollisista teoista, vaan esimerkkimme perusteella meille pitäisi olla selvää että ihminen voidaan saattaa tilaan, missä hän tekee jotakin mitä ei itse hyväksy ja näe oikeaksi. Hän on vain tehnyt sen saatuaan aivopesijältään tietynlaisen merkin tai signaalin. Emme taatusti väitä mitään paikkansa pitämätöntä sanoessamme vakaalla ilmeellä, että narsistisen persoonallisuushäiriöisen suorittaman manipuloinnin ja aivopesun jälkeen uhrin olemukseen ja sielunelämään on ympätty tavaton määrä vahingollista ja alistavaa vaikutusta, mikä ei poistu ammattilaisen kehotuksesta tai muutaman tapaamisen vaikutuksesta. Unohtamaan kehottaminen on oikeastaan naiivia, etenkin jos neuvojana on ammatti-ihminen!

Jonkun mielestä tällaisten asioiden esiin nostaminen on masentavaa ja uhrin toipumista vaikeuttavaa. Mutta sanottakoon se painokkaasti, mahdollisimman suurella arvovallalla, että uhrin koko entinen elämä perustuu narsistin vaikutuksen johdosta valtavaan määrään suoranaisia valheita ja valheellisuutta. Uhri on koko ajan ollut kuin eräänlaisen Tukholman syndrooman vaikutuksen alaisena, suoranaisessa kuolemanpelossa, ja toiminut vaistonvaraisesti etsien keinoa selvitä hengissä ”kaappaustilanteestaan”, jossa terroristi omassa hädässään on häikäilemättömästi toiminut vain oman etunsa mukaisesti, päästäkseen pakoon tilanteesta.

Jonna oli vielä yöpaidassaan ja katseli aamuauringon säteiden kimallusta viereisen talon katolle kertyneessä vesilammikossa. Hänen ajatuksensa olivat jälleen kerran karanneet alueelle, jota hän pyrki välttämään. Yksi hänen ystävistään oli varoittanut häntä aivopesusta, joka oli melkein yhtä vaarallista kuin entisen miehen suorittama. Hänen oli pakko myöntää, ohitse kiitävinä hetkinä, että nyt hän itse ajoittain… oikeastaan aika useinkin aivopesi itseään aivan miehensä antaman esikuvan mukaisesti!

Hän oli selvinnyt monista ahdistavista asioista, oli unohtanut monia mieltä särkeviä seikkoja, siinä määrin että oli suorastaan työntänyt Villen ulos elämästään aivan vääränlaisilla syytöksillä ja suoranaisella karjumisella. Hän oli heittänyt miesystävänsä päälle valtavan määrän syytöksiä, koska aika oli kullannut valheellisella kultareunuksella pelkkää tuskaa tuottaneen miehen aiheuttaman menneisyyden. Nyt hän joutui myöntämään tehneensä suurta vääryyttä Villelle, joka vuosikausien ajan oli kuunnellut hänen vuodatuksiaan ja ajoittaisia itsemurhasuunnitelmia.

Jonna siis unohti ja ei unohtanut. Tai paremminkin tulisi sanoa, että Jonnan järki ja pää tiesivät melko selvästi mistä oli kysymys, mutta sisimmän syövereissä muhi yhä vielä jotakin suorastaan pelkoa herättävää, vielä nyt monen vuoden jälkeen erosta. Unissa entinen mies ilmestyi mitä rakkaudellisimpana ja houkuttelevimpana seksikkäässä asussa lempeä hymy kasvoillaan, vuosikymmeniä nuortuneena. Yleensä menneessä elämässä seksihetket olivat merkinneet kiihottavaa alkua ja joskus keskiväliäkin, hurjaan lataukseen joutuneen miehen ponnistellessa kasvot punaisina ja hien valuessa lakanoille, mutta kaiken lopputuloksena oli lähes sataprosenttisesti ollut miehen tyytyväinen urahtelu ja sitten suihkussa laulaminen. Jonna oli jäänyt vuoteeseen itkuisena ja nenäliinalla kosteutta pois pyyhkien!

Kukaan Jonnan tuttavista ei olisi voinut uskoa sitä, että tämän naisen elämä todella olisi voinut olla niin negatiivista latausta täynnä. Hän ei voinut henkisesti purkautua kertomalla kokemastaan, ja kaiken lisäksi vielä hän ei seksuaalisesti päässyt purkautumaan ja kokemaan tuota niin tarpeellista huipentumaa, sillä mies laukesi omalla ajallaan, omien tarpeidensa mukaisesti, jättäen vaimon kuin… rumaa sanoakin, kuin puhallettavan nuken odottamaan seuraavaa tarvetta… miehen tarvetta!

Oleellista kertomillemme asioille on se, että Jonnan mies seuraavana päivänä ihaili suoritustaan ja oli aivan varma siitä, että vaimokin oli kokenut suunnattoman huipentuman. Tämä tapahtui sellaistenkin iltojen jälkeen, kun miehen mieleen oli tullut jotakin negatiivista edellisiltä päiviltä, ja hän oli huutanut sikana ja jopa läimäytellyt vaimoaan. Seuraavana aamuna hän saattoi todeta melkein euforisena, levitellessään paksua rasvakerrosta paahtoleivän päälle: ”Eikös meillä ollutkin eilen ihan mukavaa!”

Useimmiten Jonna vain myönteli, muistellen Liisan vastaavia kokemuksia, mutta ajoittain tuska pakotti toteamaan, tietoisena viikkojenkin vihoittelusta jälkeenpäin: ”Minulla ei ainakaan ollut mukavaa, etkö muista kuinka karjuit sellaisella tavalla, että alakerran asukkaat soittivat ja uhkasivat kutsua poliisin!”

Mies oli synkistynyt, suorastaan kauhistunut, sillä tapahtuneesta oli niin lyhyt aika, että torjumiskoneistostaan huolimatta hänen oli pakko ainakin hetkellisesti palauttaa mieleensä edellinen ilta juuri sellaisena kuin se oli tapahtunut. Olihan siitä todisteena vielä multainen riepu kylpyhuoneen pesualtaan reunalla, kun oli ollut pakko pyyhkiä lattia sängyn viereltä rikkoutuneiden kukkaruukkujen jäljiltä. Joskus mies tässä tilanteessa, aamulla, oli vain äärimmäisen synkkänä tunkenut uskomattomalla vauhdilla paahtoleivät suuhunsa. Hän oli melkein polttanut suunsa kuumalla kahvilla, syöksynyt ulos ovelta pyöränsä luokse!

Kuten olemme kertoneet, kuului alkoholi melko vahvasti mukaan kuvioihin. Niinpä kohmeloinen olo sitten usein sai miehen suorastaan raivostumaan vaimon muistuttaessa tällaisesta epäolennaisesta seikasta, joka itse asiassa oli vain väärinkäsitys vaimon puolelta. Viikon tai viimeistään kahden kuluttua mies kertoi tapahtuneesta jopa tuttavilleen melkoisesti väritettynä ja uhrin ilme kasvoillaan: ”Minun vaimoni täytyy olla vakavasti mieleltään sairas, kun tuollaisella tavalla raivoaa illalla, eikä seuraavana päivänä yhtään muista mitä todella tapahtui. Se saattaa sitten vielä uudelleen aamulla raivota kuin mikäkin hullu. Olen puhunut tutun lääkärinkin kanssa asiasta, ja näyttää siltä kuin vaimoni olisi skitsofreenikko, kun näkee kaikenlaisia uhkakuvia siellä, missä vain rakkaus vallitsee.”

Kuinka monta kertaa olikaan mies puhjennut suoranaiseen tuskanhuutoon ja lohduttomaan itkuun, niin että jopa seurakunnan aviolliset naiset olivat kapsahtaneet polvilleen hänen eteensä ja ottaneet hänet lujaan syleilyyn. Miesparka, mitä hän joutuikaan kokemaan noin vilpillisen ja sairaan ihmisen kanssa! Ei kukaan olisi voinut uskoa, että niin suloiseen naiseen sisältyy sellaista julmuutta ja katkeruutta näin ihanaa miestä kohtaan!

Kuinka monta ihanaa lohdutusta ja halausta olikaan mies saanut näiden vuosien aikana, niin että useampikin lohduttaja haaveili tästä niin liikuttavasta ja kovia kokeneesta miehestä… niin, kuinka ihanaa olisikaan jos tämä raukka pääsisi pakoon tuskaansa ja tulisi hänen sänkynsä lämmittäjäksi!

Seurakunnan naiset kokivat luvalliseksi ja suorastaan ansiolliseksi tämän murheellisen maan matkaajan lohduttamisen, ja samanaikaisesti huokaukset niin kelvotonta naista kohtaan pilasivat koko seurakunnan ilmapiirin. Jonnasta oli tullut salaisesti halveksittu, torjuttu seurakuntalainen, jonka poisnukkumista useampikin kaihoisasti ajatteleva nainen toivoi, noin vain salaisesti. Uhri oli selvästikin nyt mies, ja todellinen uhri sai tuntea ennennäkemätöntä torjuntaa ja suoranaista halveksintaa!

Miestä sai halata, lohduttaa, antaa jopa suukko päälaelle tai poskelle jumalallisena rakkauden osoituksena, mutta Jonna sai aikaan suoranaisia raivonpuuskia miehessään, jos tämä näki hänen vaihtavan muutamankin sanan jonkun miespuolisen kanssa. Aviomies oli suorastaan järjettömän mustasukkainen!

Jonna pukeutui ja valmistautui lähtemään aamulenkille, joka ei sinänsä ollut luonnon keskellä vaeltelemista, vaan joka useimmiten suuntautui läheiseen ostoskeskukseen. Miksi hän ei yksinkertaisesti lähtenyt lähistön metsäiselle rantatielle? Hän ei sitä avoimesti myöntänyt, mutta sisimmässään tunsi, että tämän valinnan perusteena oli halu tavata ihmisiä, olla ihmisten keskellä, vaikka hän ei koskaan tulisikaan olemaan läheisemmässä tekemisessä kenenkään miehen kanssa! Hän ei ollut enää tässä iässä kiinnostunut suhteen solmimisesta, ei hyvänen aika sentään! Mennyt elämä oli aivan tarpeeksi tuskallinen. Siitä huolimatta hän pani merkille jokaisen vähänkin miellyttävän näköisen vastaantulevan miehen, aika paljon iästä riippumatta. Hän ei välittänyt tippaakaan miehistä, ei ainakaan siinä mielessä, mutta siitä huolimatta hän tarkkaili jokaista kohtaamaansa miestä!

Jonnaa alitajuisesti suututti ja vaivasi koko asia. Hän ei tiennyt mitä halusi, ja hän tiesi mitä halusi. Ristiriita pään ja tunteiden välillä oli ajoittain suorastaan raivostuttava, osaksi syyllinen siihen ahdistavaan tunteeseen rintakehässä, joka ajoittain muistutti liikahappoisuutta, joskus jopa sydänoireita. Hän halusi unohtaa menneet, niin kuin useimmat häntä neuvoivat, mutta etenkin nyt viime aikoina hän oli joutunut monenlaisten yllätysten kohteeksi. Hän itse yllätti itsensä, kokemalla tunteita ja mieleen palaavia asioita, jotka hän jo uskoi unohtaneensa ja käsitelleensä kylliksi.

Jonna itse ei tällä hetkellä tiedosta näitä asioita riittävässä määrin, joten me jo pidemmälle selvinneinä joudumme nyt selvittelemään hänen elämäänsä. Me olemme jo puhuneet aivopesusta, jota ei voida rinnastaa normaaleihin elämän mukanaan tuomiin negatiivisiin asioihin, jotka todellakin voidaan parhaiten käsitellä unohtamalla mahdollisimman pian. Nämä yllätykset ja kummajaiset Jonnan elämässä selittyvät hyvin suuressa määrin nimenomaan sillä manipuloinnilla, ulkoapäin ohjaamisella, suoranaisella aivopesulla, mitä hänen miehensä oli suorittanut vuosikymmenien ajan.

Jos kysyisimme joltakin asiantuntijalta näistä asioista, etenkin aivopesusta, kertoisi hän meille ehdottomasti pelkän unohtamiseen perustuvan kehotuksen olevan suorastaan petollisen ja vaarallisen. Aivan kuten elokuvissa ja kirjoissa tietyt signaalit ja merkit laukaisevat alitajuntaan iskostetut käyttäytymismallit ja suoranaiset edeltä valmistetut toimintamallit, juuri siten tietyt elämäntilanteet ja pienetkin mielijohteita laukaisevat hetkelliset tilanteet nostavat esiin mielen syövereihin hukkuneet asiat.

Itselleenkin hämmästystä tuottavalla tavalla jo käsitellyksi luullut asiat pullahtavat esiin uskomattomissa ja ennalta arvaamattomissa tilanteissa. Näitä asioita ei siis voi käsitellä unohtamalla, vaan nimenomaan puhuessamme narsistisen persoonallisuushäiriön uhreista, ainoa käsittelykeino on palauttaa mieliin kaikki nämä ulkoapäin vaikutetut seikat. Vasta niiden olemassaolon toteaminen ja oivaltaminen vapauttaa niistä. Todella useat hyvin huonosti voivat ihmiset eivät aluksi ole ollenkaan käsittäneet ja tiedostaneet mistä on kysymys. Vasta sitten kun ensimmäinen langanpää on antanut vihjeen jostakin hyvin syvällekin luotaavasta asiasta, on tuota punaista lankaa seuraamalla päästy näkemään aivan uskomattomia asioita!

Miksi puhua tällaisesta, jos eivät edes kaikki ammattilaiset tiedosta näitä asioita ja siten ole kykeneviä tarjoamaan oikeanlaista terapiaa? Olemme nimittäin sitä mieltä, että avun saamisen edellytyksenä on, että terapiaa suorittava ihminen todella uskoo kohteensa kertomukset ja ymmärtää miten syvälle kaikki suoritettu aivopesu on yltänyt.

Nykyisissä olosuhteissa, niin kauan kuin ei ole kyllin koulutettuja auttajia, on tyydyttävä siihen mitä on tarjolla. Kerromme näistä asioista ikään kuin tarjoten oma-apua alueella, missä jotakin paljon enemmän tarvittaisiin. Murheemme on se, että toipumistaistelu kestää monen kohdalla turhan kauan, kun toisenlaisissa olosuhteissa sitä voitaisiin lyhentää huomattavasti.

jatkuu osassa 2