Social Icons

torstai 24. joulukuuta 2015

Toivotan siunattua Joulua 
ja parempaa Uutta Vuotta 2016 
jokaiselle lukijalleni!

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivänä 2015



En voi olla palaamatta mielessäni vuoteen 1984 ja useampiviikkoiseen vierailuuni neljässä Afrikan maassa. Meistä jokaisen olisi tullut jossakin vaiheessa nähdä ja kokea kaikki se, mikä suorastaan poltettiin sisimpäni muistikirjaan. Kaiken tämän johdosta olen varmastikin ollut kiitollinen ja onnellinen suomalaisuudestani!

 Me näemme nyt afrikkalaisten saapuvan tyhjin käsin keskuuteemme, mutta tajuammeko kuinka vähän meihin verrattuna heillä on aina ollut, tietysti lukuun ottamatta poikkeuksia? Ei ole lainkaan tuulesta temmattu ajatus, että olemme aina olleet, pohjoismaalaisina, kuin lottovoittajia näihin ihmisiin verrattuna! En tarkoita muutaman euron voittaneita, vaan olemme Jumalan armosta saaneet elää sellaisessa yltäkylläisyydessä mikä nyt saa suorastaan huokailemaan onnesta ja hämmästyksestä, minimieläkkeelläkin!

Mutta mitä on tämä itsellemme käsittämätön hyvinvointi tuonut mukanaan elämäämme? Meillä on ollut kaikkea mieleistämme siinä määrin, että olemme suoranaisia valittamisen maailmanmestareita heti kun jokin ei ole mennyt juuri odottamallamme tavalla. Meillä on, köyhinäkin, kaikkea siinä määrin, että tietyn tavaramäärän hallitseminen ja säilyttäminen tuottaa henkistä vaivaa ja joskus jopa mielenterveysongelmia. Me olemme aina pelänneet menettävämme jotakin yltäkylläisyydestämme, emmekä ole oikealla tavalla osanneet asennoitua ajoittaisiin puutteisiin.

Mieleeni tulevat myös jotkin viime vuosikymmenten joulut, oikeastaan kaikki, kun olen seurannut joululahjojen jakoa. Itse en ole koskaan aikuisena ollut lahjojen perään, mutta etenkin lapsille ja lapsenlapsille lahjat ovat aina olleet joulun sanomaa tärkeämmät ja merkittävämmät. En voi koskaan unohtaa sitä joulua, kun vanhin lapsenlapsista aukoi pakettejansa. Niitä oli sellainen määrä, ettei hän kaikkia jaksanut avata jouluaattona! Lukuisista kalliista esineistä huolimatta olivat kuitenkin hänelle kallisarvoisimmat pieni harja ja rikkalapio, joita ei suorastaan saanut pois hänen käsistään!

Useat afrikkalaiset perheet asuivat taloissa, jotka olohuonetta myöten muistuttivat lähinnä oman maamme karjakeittiöitä joskus kuusikymmenluvulla. Matkatoverini kanssa saimme koko ajan kauhistella seinillä ryömiviä suurikokoisiakin liskoja ja ilmassa pörrääviä hyönteisiä. Vierashetekat pysyivät juuri ja juuri kasassa ja aamukylpyä varten oli emäntä laskenut viisi senttiä vettä ammeen pohjalle. Silti koin kaikki nämä ihmiset paljon onnellisemmiksi kuin mitä me olemme täällä siunatussa pohjolassa ”kaikkine, suurine ongelminemme”!

Matkustan tänään poikani luokse lähikaupunkiin bussilla. Kuinka kovasti valitetaankaan huonoa palvelua ja mahdollista kyydin laatua! Afrikassa olin tuskin yhden ainoankaan henkilöauton kyydissä, jossa eivät renkaiden kankaat olisi olleet nähtävissä kulutuspinnan loputtua, mistä johtuen auton ohjauspyörä vatkasi järkyttävässä määrin puolelta toiselle! Ja ilman sarvia ja hampaita, linja-autot pestiin sisältäkin vesiletkulla!

Mitä siis sanoisimme kaiken esittämämme johdosta tänä ainutlaatuisena itsenäisyyden päivänä? Olisiko kaikista ongelmista huolimatta sittenkin syytä aivan uudenlaiseen ja sisimmän valtaavaan kiitollisuuteen?


keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Ilmaiskirja


KAUHISTUKSEN KANAHÄKKI 1
Alkuperäinen versio

NYT AIVAN ILMAISEKSI!

Kirjaa on jäänyt myymättä melkoinen määrä. Voit nyt tilata sen maksutta ja postikuluitta kotisivumme alussa olevan sähköpostiosoitteen kautta:

ihminentavattavissa.net

Vain kotimaan postin alueella!

Kirjaa on vieläkin jäljellä melkoinen määrä, vieden tilaa pienessä asunnossani. Lähetän sitä mielelläni vaikka muutamankin kappaleen, jotta voi lukea sen itse tai antaa jollekin tuttavallesi.

En laita sähköpostiosoitetta tähän vihamielisten hakukoneiden johdosta, jotka myyvät osoitteet roskapostia lähettäville.



keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Hukummeko ongelmiin?


 
Aamu tv:ssä kerrottiin kuinka noin kahdellakymmenellä prosentilla kansalaisistamme on pelaamisongelma. Prosenttiluku ei tunnu niinkään pelottavalta, kuin jos sanomme, että noin miljoona suomalaista pelaa pakonomaisesti! Ongelma ei koske ainoastaan juuri näitä kansalaisia, vaan myös moninkertaista määrää sukulaisia ja läheisiä, jotka kärsivät mukana.

Mihin olemme siis menossa niin kansakuntina kuin ihmiskuntanakin, kun mitä erilaisimpien ongelmien kerrotaan hyvin usein koskevan viidennestä kansalaisista, olkoon se sitten väkivalta tai jotakin muuta? Nämä prosentit menevät osittain päällekkäin, mutta lähenemme kai tilannetta, jossa sanotaan, että viidenneksellä ihmisistä ei ole suuria ongelmia?

Koko ihmiskunta omalla tavallaan haluaa sulkea silmänsä ongelmilta ja viihdyttää itseään asioilla, jotka aluksi tuntuvat hyviltä, mutta sitten kuitenkin perusolemukseltaan vievät riippuvaisuuksiin, jotka vain ahdistavat. Pahasti peliriippuvainen ei kuulemma iloitse pelaamisestaan, vaan kokee sen suorastaan tuskana!

Miksi Suomi ei pärjännyt Euroviisuissa? Media oli suunnattoman kiinnostunut vammaisbändistä ja hehkutti asiaa omahyväisistä lähtökohdista, niin että lehtiä myytiin tavallista enemmän ja katsojaluvut kasvoivat. Poikaparoille lupailtiin menestystä ja ensimmäistä sijaa, mutta sisimmässään varmastikin moni tiesi lopputuloksen. Odotettiin toivottavaa, mutta ilman realistista näkemystä!

Olemme jo useaan kertaan todenneet, että tämä aika ja maailma suorastaan sairaalloisesti välttelee ajatusta kolmesta eri asiasta: vanhenemisesta, sairastumisesta ja kuolemasta. Suomen edustajalle osoitettiin myötätuntoa ja ymmärrystä tiettyyn rajaan asti. Mutta jos yhtye olisi voittanut, olisi maailma joutunut ainakin vuoden ajan muuttamaan sisäistä asennettaan sairautta kohtaan, ja sitä enemmistö ei halua. Mieluummin juhlitaan hirviöitä tai transvestiitteja, niin että voidaan unohtaa ihmiskunnan todellinen hätä!

Tulee jälleen kerran mieleen se, kuinka yksi tunnetuimmista terapeuteista totesi jo monta vuotta sitten, ettei hänen mielestään seurakunnallakaan ole enää vastausta ihmisten ongelmiin. Vanhoja rakenteita ja hyväksi todettuja perustoja puretaan tai horjutetaan aivan käsittämättömällä innolla, antamatta kuitenkaan ihmisille jotakin todellista uutta perustaa. Ihannoidaan mitä erilaisimpia vapauksia ja oikeuksia, unohtaen täysin ihmisen perusolemus. Ilman rajoja ja moraalisia velvollisuuksia ihminen kokee turvattomuutta ja epävarmuutta, jopa henkiseen sairastumiseen asti.

Meille on siis jätetty vastuu itsestämme niin kuin lähimmäisestämmekin. Vapaaehtoistyölle pyritään siirtämään salakavalasti aina vain suurempi vastuu ongelmista, joita ei todellisuudessa halutakaan korjata! Onko meidät todella jätetty näin laajamittaiseen yksinäisyyteen suurten väkijoukkojen keskellä?



torstai 23. huhtikuuta 2015

Kirjatilaus





KAUHISTUKSEN KANAHÄKKI 1
Alkuperäinen versio

Kirjaa on jäänyt myymättä melkoinen määrä. Voit nyt tilata sen maksutta ja postikuluitta kotisivumme alussa olevan sähköpostiosoitteen kautta:

ihminentavattavissa.net

Vain kotimaan postin alueella!

perjantai 6. helmikuuta 2015

Mitä odotamme?




 
Miksi ylipäätään meidän tarvitsee käydä keskustelua näistä asioista? Kaikkihan suurimmaksi osaksi koskee ihmisten välisiä suhteita. Pitäisikö sittenkin paikkansa se, mitä jotkut väittivät jo vuosia sitten? Kuulemma ketkä tahansa kaksi ihmistä voi tulla toimeen keskenään, jos vain haluavat. Tarkoitettiin ilmeisestikin avioliittoa tai sen kaltaista yhdessäoloa. Edellytyksenä oli kai kuitenkin melkoisen korkea älykkyysosamäärä. Jotenkin tuntuu kuitenkin siltä, että tuo yhdessäolo joka tapauksessa jäisi melko rajalliseksi, jos ei ajallisesti niin kuitenkin laadullisesti. Suuri älykkyys ei samalla merkitse rajatonta itsehillintää ja kykyä mukautua erilaisiin tilanteisiin. Järki voi sanella hyvinkin paljon, mutta jos ihmisellä on tunne-elämää, ottaa se jossakin vaiheessa hallinnan ja saa aikaan aivan odottamattomiakin tekijöitä.

Niin, on turha spekuloida ja jossitella asioilla, joiden perusteella mummo on vaari tai vaari on mummo. Pohtimallamme alueella ihmisen itsekkyys ja ajattelutapa merkitsevät niin suurta voimapotentiaalia, että ne syrjäyttävät valtavan määrän normaalia ajattelua.

Kirjoitamme nyt mielenterveysasioista sen johdosta, että useammankin puhekumppanin kanssa keskustelu on mennyt jatkuvasti heidän odotuksiinsa, jotka eivät selvästikään ole täyttyneet odotetulla tavalla. Toivon todella hartaasti, etten itse ole ollut herättelemässä vääriä odotuksia. Rehellisesti sanoen omatkin odotukseni ovat ainakin piilossa olleet jotakin aivan muuta kuin minkä keskellä juuri nyt elän elämääni. Yksinäisyys taitaa olla otsikkona useimpien elämässä paljon pidempään kuin oli odotettu!

Mitä tulee aiheeseemme narsismista, on todettava nyt vielä viidentoista vuoden toiminnan jälkeen, että todella harva kohdattu ihminen on halukas keskustelemaan aiheesta. Kaikenlaiset ammattilaiset niin kirkon kuin mielenterveydenkin alalta tyytyvät kehottamaan opiskeluun, eli maallikko ei tällä alueella voi odottaa kovinkaan kuulevia korvia ja ymmärtäviä sydämiä. Kirjoittajallakin on siis jo tunne siitä, että kaikki mahdollinen on sanottu, ja seuraava vaihe olisi laatia kaikki sellaiseen korkeaoppiseen muotoon, ettei kukaan oikeasti ymmärrä mistä puhumme!

Mitä sitten tulee kärsineiden ihmisten odotuksiin, kohtaamme todella vakavan asian. Olemme kai kaikki joutuneet panemaan merkille sen, kuinka useimmat ihmiset tuntuvat ilahtuvan tapaamisestamme, mutta avatessamme suutamme tulee useimman mieleen kassissa oleva pakastepussi tai kampaamon edessä odottava puoliso. Onnellisia ihmisiä siis ne, joita joku odottaa, vaikkakin ehkä hermostuneena ja tiukkailmeisenä! Eli me kohtaamme todella harvoin ihmisiä, joilla on aikaa juuri meille, edes hetkeksi. Voimmeko siis kaiken tällaisen kiireen keskellä asettaa itsellemme ja toisillemme odotuksia? Voimme kyllä, ainakin taataksemme sopivan määrän pettymyksiä!

Olemmeko todella tulleet aikaan, jossa ei voi odottaa oikeastaan yhtään mitään toisilta ihmisiltä, ei edes lähimmiltä? Jos eivät edes samalla paikkakunnalla elävät sukulaiset… Niin, mielen voi pahoittaa monesta syystä, mutta eiköhän sittenkin ole varminta keskittyä mukaviin asioihin, vaikka niitä olisikin niin harvassa?

Millaiset ovat valmiutemme elämämme suorittamiseen niin suuressa määrin yksinäisinä? Olin jo vaihtaa toisen sanan suorittamisen tilalle, koska olemme tottuneet käyttämään sitä narsismin yhteydessä. Joskus kuitenkin tuntuu nyt siltä, että itse suoritan elämää elämisen sijasta. Se johtunee kai päivittäisten asioiden rutiineista ja tietynlaisesta jatkuvasta toistuvuudesta. On todella hämmästyttävää, kuinka usein on tiistairuokailu ystävien kesken ja torstain saunailta tutussa miesporukassa. Onko viikossa varmasti seitsemän päivää? On tietysti, koska ne päivät jolloin ei ole mitään ohjelmaa tuntuvat tolkuttoman pitkiltä! Ristiriitaisuutta siis riittää pelkän viikon rakenteen johdosta! Entä jos eläisikin vain päivän kerrallaan, täyttäen sen positiivisella ajattelulla ja vaikkapa jonkin uuden asian tekemisellä?

Selvästikin suuri osa huolistamme liittyy turhiin odotuksiin, jotka usein kohdistuvat toisiin ihmisiin. Antakaamme yllättää itsemme pyyhkimällä pois nämä odotukset ainakin kokeeksi. Saatamme löytää itsestämme aivan uusia piirteitä ja ainakin viikot löytävät jälleen oikean pituutensa!