Social Icons

maanantai 18. tammikuuta 2016

Miksi ahdistavia unia?




On jo useampi vuosi siitä kun viimeksi laadin kirjoituksia narsismista ja siihen liittyvistä asioista. Mielessäni oli sitten voimakkaana ajatus, että nyt riittää minun osaltani - olen jo kirjoittanut sen, mitä tiedän ja mistä voi olla apua kanssamatkaajilleni. Itselleni hämmästykseksi on jo muutaman kuukauden ajan öitäni häirinnyt melko laaja kirjo ahdistavia unia, joiden kaltaisia en ole vuosiin nähnyt. Olen yrittänyt selvittää asiaa itselleni ja olen tullut siihen tulokseen, että nyt on melko pitkä aika kulunut ahdistavien kokemusten jälkeen, joten tietynlainen todellisuus alkaa vasta nyt tulla pinnalle, niin monen selvittelyn vuoden jälkeen.

Miksi uskovaisetkin ihmiset sellaisella tavalla joutuvat katselemaan yö toisensa jälkeen mitä ahdistavimpia unia, joissa heitä pelotellaan, ajetaan takaa? Näitä kertomuksia olen kuunnellut aivan viime aikoinakin, ja se on varmaan osasyy omiin lähes painajaismaisiin uniini. Miksi joku nainen jatkuvasti näkee unta suuressa vaarassa olevasta lapsesta tai ihmisjoukosta, jonka hätää kukaan ei halua huomioida? Hän pyrkii tekemään kaikkensa auttaakseen lähimmäisiään, mutta kukaan ei tule avuksi. Hän itse on selvinnyt jollakin tavoin ahdistavista ihmissuhteista vuosikymmenisen selvittelyn avulla. Mutta miksi ei todellista muutosta tapahdu? Onko syynä nykyinen maailmantilanne, jossa luottamus elämän jatkumiseen turvallisena on katoamassa ja yhä useammat kokevat itsensä entistä enemmän yksin jätetyiksi?

Miten ovat omat uneni selitettävissä järkevällä tavalla, kun ne itsessään ovat osaltaan aivan järjettömän tuntuisia? Mikä on tullut päällimmäiseksi ajatukseksi kaiken keskellä? Miksi itse olen niin ahdistunut ja välillä järkyttynytkin? Kaikki voidaan sanoa aivan lyhyestikin: nyt vasta alan minä itse ja monet kaltaiseni käsittää, minkä lävitse todella olemme menneet juuri ja juuri hengissä, ja mitä kaiken johdosta olemme menettäneet niin henkisesti kuin taloudellisestikin.

Mennyttä ei voi muuttaa eikä peruuttaa, sen olemme koko ajan tuoneet kyllin selvästi esille. Mutta kaikki koettu on pakko käydä jollakin tavoin lävitse voidaksemme mahdollisimman hyvin ymmärtää sisimmällemme tärkeimpiä asioita. Kaikki vie aikansa, paljon pidemmänkin kuin mitä inhimillisesti haluamme ajatella. Tietyllä tavalla enemmän kuin koskaan aikaisemmin yksinäisyyteen joutuneena, alitajunta nostaa ajoittain esiin kätkettyjä asioita sellaisella tavalla että ne aivan kuin poksahtavat korvia särkevällä tavalla. Kokemamme henkinen väkivalta ei ollut sittenkään sitä, mitä aina ajattelimme, vaan se oli todellisuudessa paljon kokonaisvaltaisempaa ja laajempaa, kuin mitä olemme antaneet itsellemme luvan ajatella ja nähdä! Siitä kertovat nyt unet, jotka usein tuntuvat kestävän koko yön, vaikka todellisuudessa ne ovat vain muutaman hetken pituisia. Unissa sekaannus ja kaaos ovat aivan käsittämättömän laajoja mittakaavassaan. Oma mieli pyrkii koko ajan aikaansaamaan järjestystä ja löytämään tien kaivattuun paikkaan ja tilaan, mutta aina joku sekoittaa asioita ja tavaroita entistä enemmän! Etsitään turvallista paikkaa levähtämiseksi, asettumiseksi, mutta aina jokin sotkee suunnitelmat.

Emme siis ole vieläkään löytäneet lopullista ratkaisua ongelmiimme, jotka nykyisen tietämyksemme mukaisesti eivät ole lainkaan omasta itsestämme lähtöisin, vaan toisen ihmisen omahyväisyyden aikaansaamia. Tälle seikalle ehkä kuvaavin on uni, jossa joku on asettunut kyljelleen makaamaan päälleni jonkinlaisella sohvalla. Pimeässä huoneessa tapahtuu jotakin todella pelottavaa, mutta päälläni makaava estää kaiken havainnoinnin ja ennen kaikkea paikalta pakenemisen. Huudan apua, ja kyselen mitä ympärilläni tapahtuu, mutta turhaan!

Itse kunkin henkisen väkivallan uhrin päällä on maannut tavalla tai toisella joku ihminen, usein hyvin läheinen, aiheuttaen selvää ahdistusta ja pelkoa, koska kaikki toimintamahdollisuudet on tehty tyhjäksi. Tämä on ollut lähinnä henkistä, mutta usein aivan konkreettistakin. Kun nyt sitten vuosien selvittelyn jälkeen on nähtävissä kaiken tulos läheisten ihmisten elämässä, lastenkin, tuo tämä viisaus aivan liian myöhään tulleena entistä suurempaa surua. Kaikki olisi paljon helpompi kantaa jos olisi enemmän ymmärtäväisiä läheisiä ja ammattilaisia, jotka kertoisivat meille jotakin lohdullista ja voimaa antavaa.

Olemme olleet tilanteessa ja olosuhteissa, joissa sen hetkisen tietämyksemme perusteella meillä ei ollut mitään mahdollisuutta muuttaa mitään. Meiltä odotettiin aivan käsittämätöntä täydellisyyttä toisten ihmisten palvelemiseksi, mutta mitä paremmin onnistuimme, sitä enemmän päällemme kaadettiin syyllisyyttä ja ahdistusta, koska onnistumisemme masensi ahdistajiamme – eihän meiltä todellisuudessa odotettukaan onnistumista, koska olimme joka suhteessa ala-arvoisia ahdistajamme mielestä!

Täydellisyyden odotus omassa järjettömyydessään ahdistaa edelleenkin monia siinä määrin, että itsekin kyselen mitä kaikkia jälkiä se on jättänyt olemukseeni. On suorastaan pakko selvittää itselleen mikä kuuluu normaaliin elämään ja mikä riittää nyt, kun pahin on ohitse. Kaikkein vajavaisimmat persoonat pääsivät aikanaan esittämään vaatimuksia, joita he itse eivät missään suhteessa olleet kykeneviä täyttämään. Kenen syytä se oli? Tietysti syyttävä sormi oli kuin liimattuna rintaamme vasten!

Me olemme jokainen itsessämme ainutlaatuisia, ikävä kyllä ainutkertaisiakin. Siksi on elintärkeää nähdä oma, aito arvomme ihmisinä, joiden päällä kenelläkään ei ole oikeus maata tai edes pitää kättään! On tärkeätä tiedostaa yksi monelle ristiriitaisimmista totuuksista henkisen väkivallan uhrin elämässä: me emme ole tahtoneet mitään niistä ikävistä kokemuksista, joiden lävitse olemme käyneet! Tällä alueella ei tarvita riitaan kahta, vaan yksi kykenee riitelemään kymmenenkin edestä!