Toivotan siunattua Joulua
ja parempaa Uutta Vuotta 2016
jokaiselle lukijalleni!
torstai 24. joulukuuta 2015
sunnuntai 6. joulukuuta 2015
Itsenäisyyspäivänä 2015
En voi olla palaamatta
mielessäni vuoteen 1984 ja useampiviikkoiseen vierailuuni neljässä Afrikan
maassa. Meistä jokaisen olisi tullut jossakin vaiheessa nähdä ja kokea kaikki
se, mikä suorastaan poltettiin sisimpäni muistikirjaan. Kaiken tämän johdosta
olen varmastikin ollut kiitollinen ja onnellinen suomalaisuudestani!
Me näemme nyt afrikkalaisten saapuvan tyhjin
käsin keskuuteemme, mutta tajuammeko kuinka vähän meihin verrattuna heillä on
aina ollut, tietysti lukuun ottamatta poikkeuksia? Ei ole lainkaan tuulesta
temmattu ajatus, että olemme aina olleet, pohjoismaalaisina, kuin
lottovoittajia näihin ihmisiin verrattuna! En tarkoita muutaman euron
voittaneita, vaan olemme Jumalan armosta saaneet elää sellaisessa
yltäkylläisyydessä mikä nyt saa suorastaan huokailemaan onnesta ja
hämmästyksestä, minimieläkkeelläkin!
Mutta mitä on tämä
itsellemme käsittämätön hyvinvointi tuonut mukanaan elämäämme? Meillä on ollut
kaikkea mieleistämme siinä määrin, että olemme suoranaisia valittamisen
maailmanmestareita heti kun jokin ei ole mennyt juuri odottamallamme tavalla.
Meillä on, köyhinäkin, kaikkea siinä määrin, että tietyn tavaramäärän
hallitseminen ja säilyttäminen tuottaa henkistä vaivaa ja joskus jopa mielenterveysongelmia.
Me olemme aina pelänneet menettävämme jotakin yltäkylläisyydestämme, emmekä ole
oikealla tavalla osanneet asennoitua ajoittaisiin puutteisiin.
Mieleeni tulevat myös
jotkin viime vuosikymmenten joulut, oikeastaan kaikki, kun olen seurannut
joululahjojen jakoa. Itse en ole koskaan aikuisena ollut lahjojen perään, mutta
etenkin lapsille ja lapsenlapsille lahjat ovat aina olleet joulun sanomaa
tärkeämmät ja merkittävämmät. En voi koskaan unohtaa sitä joulua, kun vanhin
lapsenlapsista aukoi pakettejansa. Niitä oli sellainen määrä, ettei hän kaikkia
jaksanut avata jouluaattona! Lukuisista kalliista esineistä huolimatta olivat
kuitenkin hänelle kallisarvoisimmat pieni harja ja rikkalapio, joita ei
suorastaan saanut pois hänen käsistään!
Useat afrikkalaiset
perheet asuivat taloissa, jotka olohuonetta myöten muistuttivat lähinnä oman
maamme karjakeittiöitä joskus kuusikymmenluvulla. Matkatoverini kanssa saimme
koko ajan kauhistella seinillä ryömiviä suurikokoisiakin liskoja ja ilmassa
pörrääviä hyönteisiä. Vierashetekat pysyivät juuri ja juuri kasassa ja
aamukylpyä varten oli emäntä laskenut viisi senttiä vettä ammeen pohjalle.
Silti koin kaikki nämä ihmiset paljon onnellisemmiksi kuin mitä me olemme
täällä siunatussa pohjolassa ”kaikkine, suurine ongelminemme”!
Matkustan tänään poikani
luokse lähikaupunkiin bussilla. Kuinka kovasti valitetaankaan huonoa palvelua
ja mahdollista kyydin laatua! Afrikassa olin tuskin yhden ainoankaan
henkilöauton kyydissä, jossa eivät renkaiden kankaat olisi olleet nähtävissä kulutuspinnan
loputtua, mistä johtuen auton ohjauspyörä vatkasi järkyttävässä määrin puolelta
toiselle! Ja ilman sarvia ja hampaita, linja-autot pestiin sisältäkin
vesiletkulla!
Mitä siis sanoisimme
kaiken esittämämme johdosta tänä ainutlaatuisena itsenäisyyden päivänä? Olisiko
kaikista ongelmista huolimatta sittenkin syytä aivan uudenlaiseen ja sisimmän
valtaavaan kiitollisuuteen?
keskiviikko 1. heinäkuuta 2015
Ilmaiskirja
KAUHISTUKSEN KANAHÄKKI 1
Alkuperäinen
versio
NYT AIVAN ILMAISEKSI!
Kirjaa on
jäänyt myymättä melkoinen määrä. Voit nyt tilata sen maksutta ja postikuluitta
kotisivumme alussa olevan sähköpostiosoitteen kautta:
ihminentavattavissa.net
Vain
kotimaan postin alueella!
Kirjaa on
vieläkin jäljellä melkoinen määrä, vieden tilaa pienessä asunnossani. Lähetän
sitä mielelläni vaikka muutamankin kappaleen, jotta voi lukea sen itse tai
antaa jollekin tuttavallesi.
En laita
sähköpostiosoitetta tähän vihamielisten hakukoneiden johdosta, jotka myyvät
osoitteet roskapostia lähettäville.
keskiviikko 27. toukokuuta 2015
Hukummeko ongelmiin?
Aamu tv:ssä kerrottiin kuinka noin
kahdellakymmenellä prosentilla kansalaisistamme on pelaamisongelma.
Prosenttiluku ei tunnu niinkään pelottavalta, kuin jos sanomme, että noin
miljoona suomalaista pelaa pakonomaisesti! Ongelma ei koske ainoastaan juuri
näitä kansalaisia, vaan myös moninkertaista määrää sukulaisia ja läheisiä,
jotka kärsivät mukana.
Mihin olemme siis menossa niin kansakuntina kuin
ihmiskuntanakin, kun mitä erilaisimpien ongelmien kerrotaan hyvin usein
koskevan viidennestä kansalaisista, olkoon se sitten väkivalta tai jotakin
muuta? Nämä prosentit menevät osittain päällekkäin, mutta lähenemme kai
tilannetta, jossa sanotaan, että viidenneksellä ihmisistä ei ole suuria ongelmia?
Koko ihmiskunta omalla tavallaan haluaa sulkea
silmänsä ongelmilta ja viihdyttää itseään asioilla, jotka aluksi tuntuvat
hyviltä, mutta sitten kuitenkin perusolemukseltaan vievät riippuvaisuuksiin,
jotka vain ahdistavat. Pahasti peliriippuvainen ei kuulemma iloitse pelaamisestaan,
vaan kokee sen suorastaan tuskana!
Miksi Suomi ei pärjännyt Euroviisuissa? Media oli
suunnattoman kiinnostunut vammaisbändistä ja hehkutti asiaa omahyväisistä
lähtökohdista, niin että lehtiä myytiin tavallista enemmän ja katsojaluvut
kasvoivat. Poikaparoille lupailtiin menestystä ja ensimmäistä sijaa, mutta
sisimmässään varmastikin moni tiesi lopputuloksen. Odotettiin toivottavaa,
mutta ilman realistista näkemystä!
Olemme jo useaan kertaan todenneet, että tämä aika
ja maailma suorastaan sairaalloisesti välttelee ajatusta kolmesta eri asiasta:
vanhenemisesta, sairastumisesta ja kuolemasta. Suomen edustajalle osoitettiin
myötätuntoa ja ymmärrystä tiettyyn rajaan asti. Mutta jos yhtye olisi
voittanut, olisi maailma joutunut ainakin vuoden ajan muuttamaan sisäistä
asennettaan sairautta kohtaan, ja sitä enemmistö ei halua. Mieluummin juhlitaan
hirviöitä tai transvestiitteja, niin että voidaan unohtaa ihmiskunnan
todellinen hätä!
Tulee jälleen kerran mieleen se, kuinka yksi
tunnetuimmista terapeuteista totesi jo monta vuotta sitten, ettei hänen
mielestään seurakunnallakaan ole enää vastausta ihmisten ongelmiin. Vanhoja
rakenteita ja hyväksi todettuja perustoja puretaan tai horjutetaan aivan
käsittämättömällä innolla, antamatta kuitenkaan ihmisille jotakin todellista
uutta perustaa. Ihannoidaan mitä erilaisimpia vapauksia ja oikeuksia, unohtaen
täysin ihmisen perusolemus. Ilman rajoja ja moraalisia velvollisuuksia ihminen
kokee turvattomuutta ja epävarmuutta, jopa henkiseen sairastumiseen asti.
Meille on siis jätetty vastuu itsestämme niin kuin
lähimmäisestämmekin. Vapaaehtoistyölle pyritään siirtämään salakavalasti aina
vain suurempi vastuu ongelmista, joita ei todellisuudessa halutakaan korjata!
Onko meidät todella jätetty näin laajamittaiseen yksinäisyyteen suurten
väkijoukkojen keskellä?
torstai 23. huhtikuuta 2015
Kirjatilaus
KAUHISTUKSEN KANAHÄKKI 1
Alkuperäinen versio
Kirjaa on jäänyt myymättä melkoinen määrä. Voit nyt
tilata sen maksutta ja postikuluitta kotisivumme alussa olevan
sähköpostiosoitteen kautta:
ihminentavattavissa.net
Vain kotimaan postin alueella!
perjantai 6. helmikuuta 2015
Mitä odotamme?
Miksi ylipäätään meidän tarvitsee käydä keskustelua
näistä asioista? Kaikkihan suurimmaksi osaksi koskee ihmisten välisiä suhteita.
Pitäisikö sittenkin paikkansa se, mitä jotkut väittivät jo vuosia sitten?
Kuulemma ketkä tahansa kaksi ihmistä voi tulla toimeen keskenään, jos vain
haluavat. Tarkoitettiin ilmeisestikin avioliittoa tai sen kaltaista
yhdessäoloa. Edellytyksenä oli kai kuitenkin melkoisen korkea älykkyysosamäärä.
Jotenkin tuntuu kuitenkin siltä, että tuo yhdessäolo joka tapauksessa jäisi
melko rajalliseksi, jos ei ajallisesti niin kuitenkin laadullisesti. Suuri
älykkyys ei samalla merkitse rajatonta itsehillintää ja kykyä mukautua
erilaisiin tilanteisiin. Järki voi sanella hyvinkin paljon, mutta jos ihmisellä
on tunne-elämää, ottaa se jossakin vaiheessa hallinnan ja saa aikaan aivan
odottamattomiakin tekijöitä.
Niin, on turha spekuloida ja jossitella asioilla,
joiden perusteella mummo on vaari tai vaari on mummo. Pohtimallamme alueella
ihmisen itsekkyys ja ajattelutapa merkitsevät niin suurta voimapotentiaalia,
että ne syrjäyttävät valtavan määrän normaalia ajattelua.
Kirjoitamme nyt mielenterveysasioista sen johdosta,
että useammankin puhekumppanin kanssa keskustelu on mennyt jatkuvasti heidän
odotuksiinsa, jotka eivät selvästikään ole täyttyneet odotetulla tavalla.
Toivon todella hartaasti, etten itse ole ollut herättelemässä vääriä odotuksia.
Rehellisesti sanoen omatkin odotukseni ovat ainakin piilossa olleet jotakin
aivan muuta kuin minkä keskellä juuri nyt elän elämääni. Yksinäisyys taitaa
olla otsikkona useimpien elämässä paljon pidempään kuin oli odotettu!
Mitä tulee aiheeseemme narsismista, on todettava nyt
vielä viidentoista vuoden toiminnan jälkeen, että todella harva kohdattu
ihminen on halukas keskustelemaan aiheesta. Kaikenlaiset ammattilaiset niin
kirkon kuin mielenterveydenkin alalta tyytyvät kehottamaan opiskeluun, eli
maallikko ei tällä alueella voi odottaa kovinkaan kuulevia korvia ja ymmärtäviä
sydämiä. Kirjoittajallakin on siis jo tunne siitä, että kaikki mahdollinen on
sanottu, ja seuraava vaihe olisi laatia kaikki sellaiseen korkeaoppiseen
muotoon, ettei kukaan oikeasti ymmärrä mistä puhumme!
Mitä sitten tulee kärsineiden ihmisten odotuksiin,
kohtaamme todella vakavan asian. Olemme kai kaikki joutuneet panemaan merkille
sen, kuinka useimmat ihmiset tuntuvat ilahtuvan tapaamisestamme, mutta
avatessamme suutamme tulee useimman mieleen kassissa oleva pakastepussi tai
kampaamon edessä odottava puoliso. Onnellisia ihmisiä siis ne, joita joku
odottaa, vaikkakin ehkä hermostuneena ja tiukkailmeisenä! Eli me kohtaamme
todella harvoin ihmisiä, joilla on aikaa juuri meille, edes hetkeksi. Voimmeko
siis kaiken tällaisen kiireen keskellä asettaa itsellemme ja toisillemme
odotuksia? Voimme kyllä, ainakin taataksemme sopivan määrän pettymyksiä!
Olemmeko todella tulleet aikaan, jossa ei voi
odottaa oikeastaan yhtään mitään toisilta ihmisiltä, ei edes lähimmiltä? Jos
eivät edes samalla paikkakunnalla elävät sukulaiset… Niin, mielen voi pahoittaa
monesta syystä, mutta eiköhän sittenkin ole varminta keskittyä mukaviin
asioihin, vaikka niitä olisikin niin harvassa?
Millaiset ovat valmiutemme elämämme suorittamiseen
niin suuressa määrin yksinäisinä? Olin jo vaihtaa toisen sanan suorittamisen
tilalle, koska olemme tottuneet käyttämään sitä narsismin yhteydessä. Joskus
kuitenkin tuntuu nyt siltä, että itse suoritan elämää elämisen sijasta. Se
johtunee kai päivittäisten asioiden rutiineista ja tietynlaisesta jatkuvasta
toistuvuudesta. On todella hämmästyttävää, kuinka usein on tiistairuokailu
ystävien kesken ja torstain saunailta tutussa miesporukassa. Onko viikossa
varmasti seitsemän päivää? On tietysti, koska ne päivät jolloin ei ole mitään
ohjelmaa tuntuvat tolkuttoman pitkiltä! Ristiriitaisuutta siis riittää pelkän
viikon rakenteen johdosta! Entä jos eläisikin vain päivän kerrallaan, täyttäen
sen positiivisella ajattelulla ja vaikkapa jonkin uuden asian tekemisellä?
Selvästikin suuri osa huolistamme liittyy turhiin
odotuksiin, jotka usein kohdistuvat toisiin ihmisiin. Antakaamme yllättää
itsemme pyyhkimällä pois nämä odotukset ainakin kokeeksi. Saatamme löytää
itsestämme aivan uusia piirteitä ja ainakin viikot löytävät jälleen oikean
pituutensa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)