Kesäkuun kuudes 2005 jatkoa

Marsiin, marsiin!

Mitä tekevät kauniit ja rohkeat (= röyhkeät) näkemissämme ohjelmissa? Käyttävät toisia ihmisiä hyväkseen suorastaan kammottavalla tavalla, vaikka olemme tottuneet pitämään kaikkea itsetietoisena johtamisena ja oikeutettuna vallankäyttönä. Tällaisia ohjelmia katsoessamme omaksumme tahtomattammekin juuri niitä ominaisuuksia, mitä pidämme halveksittavina. Oikeanlaisessa sekoitussuhteessa väärätkin asiat näyttävät oikeilta, ja mitä useammin saman virheen tekee, sitä oikeammalta se alkaa näyttää!

Mikä olisi se positiivinen ja hyvä sanoma, jonka voisimme sisällyttää tähän asiayhteyteen? Itse asiaa ei voi kuvailla kauniisti tai rohkaisevasti, positiivisesti. Voidaan ainoastaan ottaa mukaan jonkinmoinen määrä huumoria, rajatusti.

Kaikki hyvä ja eheyttävä on siis aivan selvästi kaiken tämän ulkopuolella. Ainoa keino selvitä on omaksua aivan uudenlainen ajatustapa. Pahasta ei tule hyvää, vaikka mitä tekisi. Mutta pahakin voi palvella hyviä asioita paljastuttuaan. Pahastakin voi oppia, ja ymmärretäänkö kirjoittajaa oikein, jos hän väittää, että juuri pahasta voi oppia kaikkein eniten, edellyttäen nimenomaan oikeaa katsantokantaa, uutta ajattelemisen suuntaa!

Epäonnistumisten ja pienempien ja suurempien onnettomuuksien avulla olemme oppineet suuren määrän selviytymiskeinoja. Olemme usein vierailleet Espoossa eräiden tuttavien luona. Olemme käyneet siellä vuosien ajan, mutta ilmeisestikin kuukausien välin johdosta olemme kai vain yhden kerran osanneet ajaa suoraan paikalle! Hiljattain suoritimme käännöksen Lauttasaaressa ja ehdimme tutustua pääkaupunkiseutuun hyvin laajasti, ennen kuin saavuimme puoli tuntia myöhässä tuttaviemme luo. Pois lähtiessämme huomasimme Vantaalle suunnatessamme ajavamme Helsingin keskustan kautta!

Ainakin kirjoittaja ratin takana istuessaan on oppinut noilta matkoilta melkoisen määrän kärsivällisyyttä ja olemaan sättimättä kartan lukijana toiminutta ystävää. Seuraavalla kerralla todennäköisesti emme harhaudu ainakaan Lauttasaareen asti, vaan osumme oikealle tielle ennen pakkoa ajaa Helsinkiin asti!

Kirjoittaja ei ole ainoa joka on harhaillut oman auton kanssa Espoossa. Olemme maassamme oikeastaan aika vanhanaikaisia liikennekulttuurissamme, sillä harva tietää vieraspaikkakuntalaisena, että esim. Tapiolaan mennään samaa tietä kuin Hankoonkin. Aikanaan Saksassa jäi voimakkaana mieleen se, että jos jonkun kaistan yllä luki jonkin paikkakunnan nimi, ei se hetken päästä lukenut jonkin toisen kaistan yllä. Eli tiettyä kaistaa seuraamalla pääsi perille, ja jos kaistanvaihto oli tarpeen, oli se merkitty selvästi ja hyvissä ajoin!

Psykopaatin kanssa eläminen ja kulkeminen on hyvin samanlaista kuin autolla ajaminen maassamme. Tietyn kaistan ajaminen ei lainkaan merkitse perille pääsemistä sinne minne toivotaan, vaan psykopaatin vauhdilla ja suunnistamistaidolla päädytään minne milloinkin. Alkusuunta oli hyvä ja oikea, mutta hetken kuluttua huomataankin, että oikeat paikannimet vilahtavatkin risteävällä tiellä sillan alla! Mukana on kuitenkin mentävä niin pitkälti että löytyy kääntymismahdollisuus.

Mitä tästä opimme? Meidän on opittava uusi ajattelutapa, ennakoiva, kaukonäköinen. Juuri nämä piirteet puuttuvat ongelmaihmisiltämme. Siksi usein ainoa keino päästä sinne minne haluaa, on oman kartan sylissä pitäminen, mieluiten omassa kulkuvälineessä. Oikean suunnan ja päämäärän täytyy olla omassa mielessä, olemuksessa! On luotettava omiin kykyihinsä, omiin mahdollisuuksiinsa. Ja tämä on todella vaikeaa sen jälkeen kun on vuosikymmeniäkin matkannut ongelmaihmisen seurassa!

Jokainen ihminen on oman onnensa seppä. Tämä pitää hyvin laajalti paikkansa. Ihminen on sellainen olento perusolemukseltaan, ettei toinen oikeastaan missään suhteessa ole kykenevä hallitsemaan häntä. Tässäkin tarvitsemme aivan uudenlaisen ajattelutavan. Yhteiskuntarakenne tarvitsee tietynlaisen organisaation ja hallinnon, mutta sitä ei ole tarkoitettu yksilön vapauden riistämiseen, vaan ihmisyhteisön toimivuuden takaajaksi.

Todellinen hallitseminen palvelee elämän jatkuvuutta, elämän mahdollistamista - ei persoonallisuuden manipulointia tai muuttamista! Tässä juuri on yksi suurimmista syistä lukuisille avioeroille. Avioliitto ei ole jokin tyrannia, hirmuvalta, jossa kumpikin osapuoli kilpailee siitä, kumpi pystyy alistamaan toisen. Avioliitto on tarkoitettu yhteiselämäksi, tiettyjen elämän lakien mukaisesti.

Nykyinen media ohjelmineen ruokkii käsitystä, jonka mukaan kaikki kuitenkin eroavat, joten jos ei kaikki mene oman tahdon mukaisesti, odottaa joku lohduttaja naapurihuoneistossa tullakseen entisen kumppanin sijalle! Avioero on kuitenkin todettu asiaksi, joka hyvin suuressa määrin on rinnastettavissa sotaan. Kummassakaan ei ole voittajia, vaan ainoastaan häviäjiä. Jos ihmiset eivät ajattele itseään, tulisi heidän edes ajatella lapsiaan. Toisen vanhemman menettäminen ei ole mikään pieni asia lapselle, ei edes aikuisiässäkään. Sen osoittavat lukemattomat kuulemamme kertomukset.

Koko elämä on taistelua alusta loppuun asti. Kun sen vain näkee oikealla tavalla, antaa se elämälle mielekkyyden.

Ei ole olemassakaan aivan tervettä ihmistä.

Ei ole olemassakaan todella vahvaa ihmistä, vaan itse kukin eri tavoin kätkee heikkoutensa!

Ei ole olemassakaan todella onnellista perhettä ja avioliittoa median välittämän mielikuvan mukaisesti.

Ei ole olemassakaan…

Jatkakoon itse kukin tästä. Kirjoittaja joutuu tuottamaan tavattoman pettymyksen niille, jotka vielä ovat eläneet illuusiossaan, jonka taikakalu on lähes jokaisessa kodissa, jos ei olohuoneessa, niin takkahuoneessa tai makuukamarissa. Ei tarvita mitään uskonnollista fanaattisuutta tai hurmahenkisyyttä todetaksemme, että tämä alttari luo näkyjä ja kummajaisia, joita ei ole olemassakaan, ja jolle vastavuoroisesti uhrataan suuri osa elämää ja aikaa, jonka olisi voinut käyttää paljon hyödyllisemmin ja tehokkaammin. Tässä suhteessa oli onnellisempi se aika, kun piti tulla toimeen ilman televisiota ja Flooraa, kun ei kummastakaan tiedetty yhtään mitään!

Siihen aikaan ihminen tarvitsi ja osasi käyttää luovuutta. Siksi oli aikaa istua ruokapöydässäkin ja keskustella lajitovereiden kanssa. Siksi oli aikaa ja ajatusta naapurillekin, niin että naapuriapu oli yksi suurimmista mielenterveyttä ruokkivista asioista. Siihen aikaan uskalsi sanoa päivää toisille samalla tasolla asuville vaikkapa naapurikunnan puolella, kun nyt taas taajamissa pilvenpiirtäjien asukkaita ei uskalla tervehtiä pelossa tulla leimatuksi mielisairaaksi! Eihän kukaan terve ihminen huomioi toista näissä asumishirviöissä, missä moni saa vuosikautisen hautapaikkansa muumioituneena! Vasta kun postiluukku jumittuu eteisen täyttyessä mainoksista, huomataan tarve selvittää naapurin asioita.

Onko ihminen nyt siis viisastunut vai kadottamassa viimeisenkin terveen järjen rippeen? Onko sittenkin psykopaattinen ihminen se aito ja oikea maan kansalainen, ja kaikkien muiden tulisi etsiytyä toiselle planeetalle?

Ei hätää, ihminen on ratkaissut nämäkin ongelmat. Tiedetään jo, että viimeistään muutaman miljoonan vuoden kuluttua maapallo kuumenee liikaa ja ihmisen on pakko asuttaa Mars. Hienoa, homma on hanskassa! Tätä odottaessa ehkä porataan kauan suunniteltu reikä maan keskustaan ja sieltä vedetään energiaputki maan päälle. Perustetaan ehkä jonkinlainen yhteiskuntakin tuon putken alapäähän kaikille viluisille! Hienoa kaukonäköisyyttä!

Tarkemmin vielä tuosta Marsin valtaamisesta. Siellä ei ole ilmakehää, mutta on kuitenkin raaka-ainetta saasteen luomiseksi ja ilmakehän synnyttämiseksi. Viimeisimpien luotainten lähettämisen yhteydessä todettiin suurin piirtein puolen kilon tavaramäärän sinne viemisen maksavan noin… jotakin miljoonan dollarin luokkaa. Sama se oliko se puoli vai yksi miljoonaa! Nyt ihminen on rikastumassa siinä määrin, että sopivan hetken tullen Marsiin rakennetaan suuret teollisuuslaitokset, jotka sylkevät sellaisen määrän saastetta, että muodostuu ilmakehä ja ihminen muuttaa Marsiin! Niin pitkänäköinen on ihmisen suunnitelma, että taas sitten muutaman miljoonan vuoden jälkeen siirrytään jonnekin muualle linnunradalla, kun auringon peijakas kuumenee entisestään ja Marskin alkaa kärytä!

Meillä ei siis ihmiskuntana ole mitään hätää kun on olemassa näin viisaita ja kaukonäköisiä johtajia ja tiedemiehiä!

Yksi asia vain ihmetyttää kovin, kovin kovasti. Kun järki ja ennakoiminen riittää tässä laajuudessa jo miljoonien vuosien päähän, niin miten ei sama järkimäärä ja ihmismieli pysty ratkaisemaan edes yksinkertaisia avioliitto- ym. ihmissuhdeongelmia? Rahaa sijoitetaan avaruuden tutkimiseen ja Marsin valloittamiseen, osaltaan Suomenkin tiedepiireistä, mutta ei riitä varoja yksinkertaisenkaan terapian hankkimiseksi tarvitseville. Hmmm! Hmmmm! Vai ollaanko tässäkin niin pitkällä tähtäimellä ennakoivia ja viisaita, että kun noiden valtavien teollisuuslaitosten kuljetuksen jälkeen rahavarat ovat todella vähissä, ei olekaan enää varaa kuljettaa Marsiin kuin vain ”kauniit ja rohkeat”, jotka ovat samalla rikkaita ja röyhkeitä? Uutta sivilisaatiota luodessa kannattaa unohtaa ja hukata jonnekin vähemmän elinkelpoinen ihmisluokka! Olisiko tämä sitä uutta Mars-politiikkaa meidänkin maassamme. Voisiko joku tiedustella sitä eduskunnaltamme seuraavalla kyselytunnilla?

Tulee hiukan pakinaakin, tuosta noin vain!

Olemmekohan löytäneet hyvin sopivan ja uuden käsitteen ongelma-alueellemme ja sen selvittämiseksi? Olisiko todella niin, että ns. Mars-projekti on se mikä on syönyt meidänkin armaan Suomineitomme terapia- ja mielenterveysvarat, niin että entistä enemmän lykätään kaikki ongelmaihmiset vapaaehtoisjärjestöjen, eli ilmaisjärjestöjen varaan? Onko muuten kukaan tullut ajatelleeksi sitä, ettei mitään ilmaisjärjestöä ole olemassakaan? Onko kukaan tullut ajatelleeksi, että ilmaiseksi työtä tekevä ei voikaan noudattaa omaa periaatettaan omassa elämässään? Höh!? Missä on se paikka, jossa nämä ilmaisihmiset voivat asua ilmaiseksi ja lisäksi syödä ilmaiseksi? Ja missä ovat ne ilmaisterapeutit, joilta nämä ilmaisihmiset saavat työnohjauksensa? Aika roisi juttu kokonaisuutenansa! Onhan vielä niinkin, etteivät nämä ilmaiseksi työtä tekevät voi kulkea keisarin uusissa vaatteissa, koska…

Vastustakaamme siis yksimielisesti koko Mars-projektia, joka tuottaa näin laajan yhteiskunnallisen ongelman etenkin mielenterveyssektorille! Rahaa siis olisi, jos se käytettäisiin oikeisiin asioihin!

Markku Vuori

Ihmissuhdekouluttaja

IHMINEN TAVATTAVISSA ry

  www.ihminentavattavissa.net

Kesäkuun kuudes 2005

Pari päivää sitten torilla keskustelin parinkin ahdistuneen ihmisen kanssa. Heille olisi pitänyt voida antaa jotakin lohdullista luettavaa. Heidän ongelmansa ei ollut psykopatiaan liittyvä, joten jouduin toteamaan pöydällämme olevan vain ahdistavaa tekstiä.

Mielessäni on jo pitkään ollut kirjoittaa kaikesta melko erilaisella otteella. Jo kirjoitetussa ei varmaankaan ole mitään vikaa, koska tehtävämme on ollut tuoda esiin asioita, joiden olemassaoloon ei juurikaan ole uskottu. Siksi on ikään kuin pitänyt antaa ihmisille shokkihoitoa tuomalla asia esiin mahdollisimman herättävällä tavalla. Sama pätee moniin uhreihin, jotka eivät itsekään ole tajunneet tilaansa.

Nyt kuitenkin on suuri tarve eheyttävälle ja lohduttavalle kirjallisuudelle. Mutta rehellisyyden nimessä – kovin suuria lupauksia ja toiveita emme voi antaa ainakaan pidempään uhrina olleille. Heille on mahdollista suurikin muutos elämässä, ja eheytyminen on todennäköisesti hyvin pitkällä. On kuitenkin asioita, joille ihminen ei voi mitään, vaan jotka ovat elämää suurempia. Siksi on mahdotonta laatia minkäänlaista aikataulua tai antaa tiettyjä päivämääriä. Olemme vain todenneet, että tietynlainen alkuvaihe, irtautuminen ja uuteen elämään kiinni pääseminen, kestää parista kolmeen vuotta.

Aikanaan eräs psykologi totesi kirjoittajalle, ettei toipuminen välttämättä tarvitse pitkääkään aikaa. Jotkut voivat selvitä jopa muutaman viikon käsittelyajalla. Kirjoittaja ei rohkene tällaista esittää lievimmissäkään tapauksissa, sillä on kysymys ihmisestä ja hänen sielunsa haavoista. Ihmeparantumisia tapahtuu, mutta alallamme on syytä todella tiedostetusti välttää äärilaitatapausten ottamista esimerkeiksi. Narsistikin on ihminen, ja kuten jokainen on erilainen, onneksi, on mitä moninaisimpia elämänkaaria ja mahdollisuuksia. Nämä mahdollisuudet ovat kuitenkin ensisijaisesti asianosaisten valtapiirissä, ja usein liiallinen ulkoapäin ohjaaminen ja neuvojen jakaminen vaikeuttavat tilannetta entisestään.

Ihmisinä olemme vastuussa ihmiselle, mutta emme ihmisestä. Me emme voi ripustautua keneenkään, samoin kuin emme voi antaa kenenkään ripustautua itseemme. Siten emme voi liiallisessa määrin puuttua toisten ihmisten asioihin. Kun on nimenomaan kysymys psykopatiasta, ovat uhrit mitä suurimmassa määrin itsestään riippumattomista tekijöistä joutuneet kiusaajansa johtamana ja pakottamana tielle, missä valtava määrä ulkopuolisia tekijöitä on tullut määrääväksi tekijäksi heidän elämässään.

Juuri tästä syystä asiasta laajemmin tietämättömät ammattilaiset helposti luokittelevat potilaansa riippuvaiseksi persoonaksi, ja väärin perustein laaditulla diagnoosilla entisestään pahentavat autettavansa tilaa. Ulkoapäin ohjautuminen jatkuu siis jopa ammattilaisen edessä!

Jokainen meistä on jossakin määrin ulkoapäin ohjautuva, osittain se kuuluu normaaliin ihmiselämään. Missä kohden kaikki muuttuu sairaalloiseksi, ei ole kenenkään ihmisen määriteltävissä, ennen kuin tarpeellinen määrä oireita ja näkyviä tekijöitä ilmaantuu. Nyt olisi niin ammattilaisten kuin maallikoidenkin nähtävä ero normaalin, jokapäiväisen ulkoapäin ohjaamisen, ja sen välillä, mitä psykopaattinen henkilö harjoittaa. Me jokainen tiedostamattammekin ohjailemme kanssaihmisiämme, usein tarkoittaen vain hyvää. Mutta psykopaattinen henkilö on rakentunut sellaisella tavalla, että koko hänen persoonallisuutensa perustuu toisen ihmisen ohjaamiseen ja hallintaan ottamiseen sellaisessa määrin, että todellakin joudumme puhumaan uhrista ja persoonallisuuden hajoamisesta ja katoamisesta.

Tämä seikka on kai nähty ja hyväksytty olemassa olevaksi rikollisten henkilöiden elämässä, mutta nyt tehtävänämme onkin saattaa tietoisuuteen se seikka, että tällaista tapahtuu aivan normaalilta vaikuttavan kansanosan keskuudessa. Rikollista on kumpikin, etenkin kun on kysymys toisen ihmisen riistämisestä, hyväksikäytöstä.

Ihmiselämä on todellisuudessa melko raadollista. Todellista onnea on aika vähän, ainakin jos perustetaan tämän onnen tavoittelu mitä erilaisimpien televisio-ohjelmien antamien mielikuvien varaan.

Miksi psykopatia nyt vasta on saavuttanut sellaisen ulottuvuuden, että siitä pakostakin on alettu puhua? Kirjoittaja hyppii ehkä asiasta toiseen, mutta käsittelemämme aihepiiri on niin raskas, että tämä on varmaankin mukavampi lähestymistapa. Juuri tässä kirjoittaessa tulee voimakkaana mieleen se, että kaikki nämä saippuaoopperat ja ”kauniit ja röyhkeät” omalta osaltaan ovat ruokkineet ja ruokkivat entistä enemmän vääriä mielikuvia onnesta ja onnettomuudesta. Niin kiusaajat kuin kiusatutkin ruokkivat sieluaan ja mieltään samoilla ohjelmilla, samaistuen osittain samoihin henkilöihin!

Sama koskee kirjallisuutta, äänitteitä, koko mediaa. Jopa tiedotusvälineetkin omalla tavallaan ruokkivat vääriä asioita totuuden tietämisen oikeuden verukkeella. Olemme loppujen lopuksi aika kummallisia olentoja, kun oikeuksiimme kuuluu kaikkien julkisuuden henkilöiden yksityisasioidenkin tietäminen! Avioerot ovat yksi merkittävimmistä myyntikikoista. Lehti menee kaupaksi, mutta kaupaksi menee myös epätodellinen tieto siitä, että kaikki eroavat, miksi et sitten sinäkin eroaisi?

Rikoksista kerrotaan näkyvästi ja yksityiskohtaisesti, jopa poliisitelevisiossa, niin että nuorisomme ja tyhmemmät rikolliset saavat mediasta todella arvokkaita vihjeitä rikosten paremmin suorittamiseen. Rikoksia tapahtuu siis aivan hirvittävästi, ja hiukankin häiriintynyt mieli tekee kaikesta kuulemastaan ja näkemästään omat sairaat johtopäätöksensä! Eli tämä yhteiskunnalliseksi etuoikeudeksi katsottu media ja oikeuslaitoskin ruokkivat toisella kädellä sitä, minkä yrittävät kitkeä pois!

Tämän ajan yhteiskunnan ja mediankin mukaan näyttää ainoa todella onnellinen ihminen olevan se, joka ajattelee vain itseään, huolehtii omista asioistaan. Eli kaikki näkemämme ruokkii narsistista elämännäkemystä ja – käsitystä. Onni on lottovoitto, veikkausvoitto tai ässäarpa tai vastaava. Onni tulee jo oikeanlaisesta shampoosta, ainakin todella kauniille ja upeille naisille! Uusi puku tai jopa oikean valmistajan miestensukat aikaansaavat tavattomia onnen ja hyvänolon pyörteitä komeille, pitkille ja pitkähiuksisille miehille!

Kirjoittaja istui muutama viikko sitten pitkän tovin Myyrmannin käytävällä. Tarkoitus oli linja-autoa odotellessa hiukan tarkkailla paikalla liikkuvia ihmisiä. Oli varhainen iltapäivä, ehkä väärä hetki seurata tällaista ihmislajitelmaa. Mutta kummallista oli se, ettei näköpiiriin ilmaantunut yhtään autuaasti hymyilevää lottovoittajaa tai edes ässäarvalla isomman summan saanutta ihmistä. Ei ollut kauniita ja rohkeita, ei ollut pitkähiuksisia blondeja tai onnesta säteileviä, komeita uroksia Dressmannin mannekiineina! Oikeastaan kukaan ohi kulkevista ei vastannut mitään siitä, mitä tiedotusvälineissä olemme oppineet pitämään onnellisina, järkevinä ja itsetietoisina ihmisinä!

Mitä ihmeen porukkaa tämä täällä Myyrmannissa oikein sitten oli? Oliko joku alempiarvoinen rotu tai jopa ulkoavaruuden otusparvi vallannut tämän niin tunnetun ostoskeskuksen? Missä olivat kaikki normaalit, televisiosta tuntemamme komeat ja onnelliset ihmiset? Täällä oli vain tavallisia pulliaisia, maatuskoja, onnettomia ihmisiä, koska eivät hymyilleet koko ajan Pepsodent – hymyään! Niin, miksi eivät ihmiset näyttäneet upeita purukalustojaan? Eivätkö he ymmärtäneet käyttää oikeanlaista hammastahnaa?

Tässä on yksi ongelmiemme perustekijöistä, vaikka siitä niin harvat puhuvatkin ääneen. Jokainen meistä haluaisi olla jotakin sellaista, millainen odotus ja suorastaan velvoite on sisimpäämme iskostettu. Tulee jälleen kerran mieleen se, kuinka eräiden eheytymispäivien viimeisinä hetkinä kokoussalin käytävällä eräs nainen totesi aivan selkäni takana toverilleen: ”Tuntuu niin oudolta lähteä täältä ulos ja kohdata todellisuus!” Nämä sanat sisältävät valtavan määrän totuutta meidän itse kunkin elämässä.

Mikä on todellisuudessa todellisuutta? Missä todellisuus on, missä on epätodellisuus? Olisiko aivan mahdotonta todeta, että todellisuus mitä suurimmassa määrin kulkee koko ajan mukanamme, persoonassamme, olemuksessamme? Kaikki siitä suuresti poikkeava on mitä on: juhlahetkiä, hyviä hetkiä, enemmän tai vähemmän todellisia, riippuen niin valtavasta määrästä erilaisia tekijöitä. Jos media ja kuvitteellinen määräävät elämämme ja odotuksemme, on jo normaalin, terveen järjen mukaista se, että kuljemme onnen hetkien ohella myös suuressa määrässä pettymyksiä ja sen oikean todellisuuden kohtaamisia!

Kirjoittaja on jo lähellä vuosikymmentä, jota ei mielellään ajattelisi, mutta mikä kuitenkin on pakosti hyväksyttävä todellisuus. Hyvä olo ja onnellisuus eivät ole kiinni jostakin iästä tai vuosikymmenestä, vaan sisäisistä asioista. Kun kirjoittaja rehellisesti tutkistelee itseään, on pakko todeta, että huono olo on yksi suurimmista tekijöistä kaiken pettävän ja valheellisen hyväksymiselle osaksi todellisuutta.

Niinä vuosina kun olo oli todella huono, oli oikeastaan mahdotonta hyväksyä todellinen ikänsä. Pahimpina vuosina tuntui koko ajan kuin olisi noin 25 -vuotias korkeintaan. Oli niin paljon toteutumattomia haaveita (hyvä sana!) ja odotuksia, ettei niiden toteutumattomuutta millään tahtonut hyväksyä. Oli siis hyvä tuudittautua peilinkin edessä ajatukseen, että sieltä katsoo melko iäkäs henkilö, mutta sisin tuntee itsensä vielä hyvin nuoreksi. Olen siis iäkäs, mutta todella nuorekas olemukseltani!

Eheytymisprosessin mukana kasvoi myös taito ja halu nähdä itsensä todella sellaisena kuin on. Onni ei kaikkien pettymysten jälkeen siis ollutkaan siinä mitä kuvitteli tai haaveili, vaan tyytyväisyys oli selvästikin entistä enemmän sisäistä laatua, riippumaton yleisestä käsityksestä ja median ja mainosten luomasta utopiasta!

Myyrmannia ei ollut vallannut jokin outo rotu tai ulkoavaruuden otusjoukko, vaan täällä esittäytyi tämän planeetan todellinen asujaimisto! Tietoisuuteen pakostakin tunki todellisuus: tällaista on normaali elämä, ja kaikki muu on vain utopiaa, haavekuvia ikuisesta nuoruudesta ja kauneudesta. Onni ei ole vain itsensä ajattelemista, vaan onni tulee esiin niinä hetkinä kun eri paikoissa, toreilla tai eheytymistilaisuuksissa tai puhelimessa kuuntelee kanssamatkaajien murheita ja huolia. Rikkinäinen, jo suuressa määrin eheytynyt kohtaa toisia rikkinäisiä, todellisia, eläviä ihmisiä!

Elävä ihminen tuntee ja kokee elämän mukanaan tuomat niin surulliset kuin onnellisetkin asiat. Jatkuvassa onnen tilassa elävä ihminen on itse asiassa kovin laajan ja vakavan itsepetoksen kourissa. Psykopaattinen luonne uskoo olevansa täydellinen ja pyrkii täydellisyyteen hyvin suuressa määrin sen esikuvan mukaisesti, minkä hän on omaksunut ulkoapäin tulevista vaikutteista. Elääkö hän todella näine muualta omaksuttuine piirteineen ja ”kokemuksineen”, vai onko hän jossakin määrin kuollut ja harhan vallassa? Hän ei voi sietää pettymyksiä, epäonnistumisia, toiveidensa täyttymättömyyttä. Mielikuvituksessaan hän korjaa ja täyttää nämä aukkokohdat utopioillaan, uskoen viimeistään toisen vastaavanlaisen tilanteen kohdatessaan ottaneensa kaikki asiat hallintaansa.

Emmekö kaikki jossakin määrin toimi juuri täten? Kyllä varmaankin, koska se on osa ihmisen ominaisuutta selvittää asioitaan. Raja kulkenee suurin piirtein siinä, kun joku toinen joutuu kärsimään tämän asioiden käsittelytavan johdosta.

Jokainen meistä ajoittain ojentaa toisille asioita, jotka eivät palvele näiden hyväksi, mutta psykopaattinen luonne on rakennettu sellaisella tavalla, että tämä normaalien ihmisten keskellä tavanomainen asia muuttuu hallitsevaksi, suorastaan määrääväksi olemukseksi ja tilaksi. Se on kuin tietokoneen käyttöjärjestelmään tallennettu suhtautumistapa niin omiin kuin toistenkin asioihin.

Nämä väärät asennoitumis- ja suhtautumistavat tulevat osaksi aivan jokapäiväistä elämää, niin että tällaisessa ilmapiirissä on jonkin ajan päästä suorastaan mahdoton elää omaa elämäänsä, ja hengitys tuntuu salpautuvan. Ainoa menestyjä ja selviytyjä on psykopaatti, kaikki muut ihmiset ympärillä ovat luusereita, joiden ainoa tarkoitus ja tehtävä on edesauttaa kiusaajan toiveiden toteutumista. Jo pelkkä käyttöjärjestelmä merkitsee sitä, ettei kenenkään muun ihmisen elämällä ja olemuksella ole mitään sijaa näissä olosuhteissa. Vallitsee siis eräänlainen kansallissosialismi, mikä tietää käyttää alempiarvoisia ja vähempiosaisia orjanaan ja pakkotyövoimanaan.

Oikeus tuhota toinen ihminen?

”Minulla on oikeus tuhota sinut, jos et toimi mieleiselläni tavalla”
 

Kirjoitettu vuosia aikaisemmin

Aikanaan esitettiin televisiossa dokumentti isistä ja äideistä, jotka pahoinpitelivät lapsiaan, jopa sylivauvoja, jotta saattoivat sitten viedä nämä lääkäriin ja saivat itse samalla huomiota osakseen. Tätä sairautta kutsutaan ”Muenchausensyndroomaksi toisen kautta”. Nämä pahoinpitelyt saattoivat toistua vuosien ajan kymmeniäkin kertoja, ilman että hoitohenkilökunta olisi osannut aavistaa asian oikeaa laitaa. Syyksi vammautumiseen kerrottiin putoaminen, taipumus onnettomuuksiin ja niin edelleen. Jotkut lapsista olivat täynnä luunmurtumia, ja jossakin vaiheessa pakostakin alettiin epäillä vanhempia.

Kun sitten nämä vanhemmat joutuivat kiinni itse teosta, jopa televisiokameran tallennettua heidän tekonsa, kielsivät he osallisuutensa asiaan, vaikka katselivat kuvaruudulta itseään ja pahoinpitelyään!

Jokaiselle on itsestään selvää, etteivät tällaiset ihmiset ole terveitä, jos itse saadakseen huomiota osakseen vaurioittavat omia jälkeläisiään. Miksi kerromme tällaisesta erikoislaatuisesta sairaudesta? Se muistuttaa tavattomasti kaikkea sitä, mitä meidänkin maassamme tehdään aivan toisenlaisen otsikon alla!

Narsistinen persoonallisuushäiriö aiheuttaa aivan samanlaisia piirteitä ihmisissä, vaikka kaikki onkin onnistuttu piilottamaan terveen ihmisen naamion taakse. Suurimmaksi osaksi tämä vahingoittaminen tapahtuu henkisellä ja hengellisellä alueella, mutta hyvin monissa tapauksissa se johtaa myös ruumiilliseen vahingoittamiseen. Narsistinen persoonallisuus ei tee tätä aivan samoista perusteista käsin kuin esimerkkimme ihmiset, mutta samankaltaisuus on niin suuri, että se selittää epäileville ihmisille sitä kärsimystä, mistä kymmenettuhannet ovat osallisia meidänkin maassamme, ilman että juuri kukaan olisi uskonut heidän kertomuksiaan, niin uskomattomia kuin ne ovat!

Eihän kukaan sellaisella tavalla halua vahingoittaa lähimmäistään, etenkään puolisoaan tai lastaan? Yleisessä tietoisuudessa ei ole se tosiasia, että lapsia käytetään uskomattomassa määrin vallan välikappaleina niissä perheissä, missä narsistinen persoonallisuushäiriö on hallitsevana. Useiden tapausten kohdalla uskallamme väittää, ettei lapsilla ole mitään arvoa eikä ihmisoikeuksia. He ovat vain välikappaleita, joiden kohtalo on yhdentekevä kiusaajalle. Ei yhtään ajatella heidän parastaan, vaan aikuinen ihminen itse asiassa on mahdollisesti vieläkin enemmän lapsi ajattelultaan ja persoonaltaan kuin perheen pienokainen!

Tässä on asia, josta tulisi enemmän keskustella lastensuojelupiireissä. Maassamme ollaan hyvinkin pitkälle tietoisia siitä, että maassamme kohdellaan lapsia huonosti enemmän kuin aikaisemmin on uskottu. Kun on kysymys narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, joudumme alueille, joista ei vielä julkisuudessa ole ollenkaan puhuttu. Häiriintynyt ihminen ei nykyisen tietämyksemme mukaan itse useinkaan tiedosta aiheuttamaansa vahinkoa, koska hän uskoo olevansa hyvä ja ainakin lähes täydellinen ihminen. Hän muistaa kaiken tapahtuneen myöhemmin sen mukaan mitä on itse asian mieltänyt. Todellisuutta on aivan turha yrittää palauttaa hänen mieleensä, koska hän täysin uskoo omaksumansa ”oikean näkemyksen”.

Kiusaajan puolelta ei siis ole odotettavissa tunnustusta, ja mikä tekee asian todella surulliseksi, on se, että totuus hyvin harvoin tulee julki, koska terve puoliso pelkää puhua asiasta, katsoen olevan vaarana sen, että lapset kokonaan otetaan pois kummaltakin osapuolelta. Tämä pelko ei ole syntynyt vain terveen osapuolen järkeilyn perusteella, vaan hyvin monissa tapauksissa häntä on uhkailtu jopa järjestelmällisesti. Hänet on kaikin mahdollisin tavoin pyritty vakuuttamaan siitä, että jos hän paljastaa perheen asioita ulkopuoliselle, olkoonkin sitten kysymys mielenterveysammattilaisistakin, olisi uhkaaja pitävä huolen siitä, että kiusattu ei missään tapauksessa saisi lapsia. Uhataan pahoinpitelyllä, jopa tappamisellakin, mutta hyvin usein on kiusaaja jopa kirjallisesti valmistautunut todistamaan puolisonsa tai kumppaninsa mielisairaaksi!

On selvästi nähtävissä, että säilyttääkseen omakseen uskomansa vallan ja yliotteen perheessä, pyrkii kiusaaja kaikin mahdollisin keinoin (mikään keino ei ole hänelle luvaton) murentamaan vastustajakseen katsomassaan ihmisessä ne tekijät, jotka pitävät tätä henkisesti ja ruumiillisesti pystyssä. Olemme jo todenneet, etteivät läheskään kaikki kiusaajat ole älyllisesti huippuja, vaan monet ovat aivan keskitasoisia älykkyysosamäärältään. Mutta on olemassa tekijöitä, jotka ovat ajan myötä, ei hetkessä tai pelkästään geenien perusteella, luoneet heille aivan uskomattoman ja useimmille käsittämättömän ominaisuuden ja strategian alistaa ja mitätöidä toista ihmistä. Osaltaan tämä perustunee heidän omaan todelliseen tai kuviteltuun näkemykseensä omasta laiminlyödyksi tulemisen kokemuksestaan. Heiltä puuttuu paljon sellaista, mikä normaalilla ihmisellä määrittelee hänen tekemistään ja tekemättä jättämistään, mutta sen vastapainoksi he hienovaraisen salakavalasti ovat tietoisia kaikista mahdollisista keinoista oman hyödyn tavoittelemiseksi ja toisen masentamiseksi ja alistamiseksi.

Heillä ei ole omaatuntoa, vaikka pinnallisen tutkistelun perusteella he saattavat esiintyä hyvin empaattisina ja tunteellisina ihmisinä. Nämä ominaisuudet eivät kuitenkaan ole heissä sisäisinä, vaan ulkoisina tekijöinä. Ne on vain opittu ympäristöstä, ja he jäljittelevät näkemäänsä ja kuulemaansa, unohtaen kaiken oppimansa saavutettuaan haluamansa. Siksi jo avioliiton ensi hetkistä lähtien kokee kumppani mahdollisesti suunnattomankin muutoksen toisen persoonassa, koska yhteen liittyminen on perustunut kiusaajan itsensä antamaan vääristettyyn, naamiomaiseen kuvaan. Todellisuus tulee esiin heti kun tämä roolinaamio- ja asu riisutaan.

Tällainen henkilö ei kuitenkaan oikeastaan missään elämänsä vaiheessa luovu roolien käyttämisestä, koska hän ei itse asiassa tiedä kuka on. Siksi entisen roolin tilalle tulee jotakin uutta, ei kuitenkaan huomiota herättävässä määrin. Tarkoitamme tällä sitä, että ulkopuoliset ihmiset tuskin huomaavat näiden rajoitettuun piiriin tarkoitettujen roolien vaihtumista, vaan julkisuutta varten oleva, päällimmäisenä näkyvä terveen ihmisen naamio on hallitsevana.

Kiusaaja kokee ehkä ensisijaisena tehtävänään oman imagonsa ja persoonallisuutensa suojelemisen. Vaikka hän esittää ulospäin hyvin vahvaa ja pelottavaakin henkilöä, on hän suuressa määrin hyvin rikkinäinen ihminen, ja siksi hän tuottaa ympäristöönsä rikkinäisiä ihmisiä, vain erilaisella tavalla haavoitettuja. Tämä itsesuojelu on mitä suurimmassa määrin alitajuista, juuri niiden tekijöiden aikaansaamaa, mistä varmaankin on äärimmäisen vähän todellista tietoa. Miksi aikuisikäinen ihminen käyttäytyy kriisitilanteissa kuin jopa kolmevuotias lapsi? Miten hän voi olla täysin eri persoona julkisuudessa ja kotona? Miten hänen mielensä saattaa heilahdella sellaisella nopeudella, että hiukan ironisesti voidaan hänen muuttavan mieltään kaksi kertaa minuutissa?

Miten niin rikkinäinen ihminen voi sellaisella vakuuttuneisuudella ja voimalla nujertaa täysin normaalina ja terveenä pidetyn ihmisen? Onko hänellä yliluonnollisia voimia?

Olemme kuulleet tapauksista, joissa kiusaaja täysin käsittämättömällä tavalla, ilman mitään ennakkotietoja, aavistaa kumppaninsa pakoyritykset, aikomukset, joskus jopa ajatuksetkin. Kiusaajalla on siis eräänlaista yliherkkyyttä, joskus hypnoottiselta tuntuvaa voimaa tunkeutua toisen mieleen. Useat autettavat ovat kertoneet siitä, kuinka heitä pelottaa katsoa kiusaajaansa silmiin. Monelle nuo silmät ovat jääneet pelon kohteeksi jopa vuosien ajaksi eron jälkeenkin.

Uskottavuuden tähden emme voi ottaa tässä kohden esiin uskonnollisia näkemyksiä eikä yliluonnollista maailmaa. Kuitenkaan emme voi olla tuomatta esiin sitä todellisuutta, että näillä kiusaajilla on aivan uskomaton, selittämätön kyky ja vaisto tiettyihin asioihin. Heissä on jotakin siitä selittämättömästä karismasta joka on vallinnut tietyissä kuuluisuuksissakin. Yhä vielä ihmetellään sitä, kuinka Hitler aikanaan pääsi sellaiseen valtaan kansan keskellä. Mitä enemmän asiaa on tutkittu ja mitä enemmän tiedämme, sitä käsitettävämmäksi kaikki muuttuu. Aikaa on kulunut noin kuusikymmentä vuotta, ja kaikkea on helpompi katsella nykyisestä perspektiivistä. Meitä koskettavat asiat ovat niin lähellä, että niiden katsominen ei ole yhtä helppoa.

Aikanaan uskottiin hyvin laajasti, niin kuin useimmat kai vieläkin uskovat, että Hitlerin kannustimena oli Saksan kansan paras. Mitä enemmän tietoa saamme, sitä enemmän selkiintyy kuva siitä, että hänen ainoa kannustimensa oli suunnaton, rajaton valta. Kun viime hetkillä selvisi niin Hitlerille, Göbbelsille kuin muillekin suurille herroille, että kaikki oli menetetty, olivat he valmiita uhraamaan koko kansan ja tuhoamaan koko infrastruktuurin. Tulevaisuus ei ollut heidän, joten sen saattoi tuhota!

Tästä heräävä mielikuva on mitä tärkein puhuessamme narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Se on mitä kuvaavin kohteenamme olevalle asialle. Se selittää hyvin laajasti sitä, miksi tämä vaikea sairaus on pysynyt sellaisessa määrin piilossa ja miksi niin ilmeisistäkin tosiasioista huolimatta kokonaiskuvaa ei ole muodostunut. Tietyt asiayhteydet on selitetty täysin väärin ja virheellisesti!

Aivan kuten Hitlerille perikato merkitsi koko maailman loppua, aivan samalla tavalla aikamme persoonallisuushäiriöinen kokee olevan oikeutettua tuhota niin paljon kuin katsoo tarpeelliseksi. Jos hän tuhoutuu, saa kaikki muukin tuhoutua! Hän olisi halunnut jättää jälkeensä totaalisen tuhon, ajattelematta yhtään henkiin jääneitä kansalaisiaan. Hänen mielestään he kaikki joutivat kuolemaan, koska maailmassa ilman kansallissosialismia ei ollut mitään järkeä elää. Juuri siitä syystä Göbbels ja hänen vaimonsa murhasivat lapsensa ja itsensä. Niin Hitler kuin Göbbelskin omasivat käsittämättömän karisman ja puhujanlahjat saavuttaakseen päämääränsä. Huomionarvoista on se, että koko Saksa oli täynnä keskitysleirejä eri ihmisryhmiä varten, vaikka siitä onkin puhuttu niin vähän. Ei tapettu ainoastaan juutalaisia, vaan itse asiassa kaikki kansanryhmittymät ja kansalaisuudet, mitkä koettiin uhkaksi kansallissosialismille.

Täsmälleen sama henki vallitsee narsistisessa persoonallisuushäiriössä tänä päivänä. Moni ainakin antaa ymmärtää, ettei voi sietää väkivaltaa ja vääryyksiä. Jos olemme oikein ymmärtäneet, oli esim. Himmler niin herkkätuntoinen, ettei hän kestänyt katsella ihmisten tappamista. Mutta mikään omantunnon kaltainen ei toiminut esteenä sille, ettei hän olisi muille antanut määräystä miljoonien tappamiseksi! Moni uhri on kertonut vastaavanlaisesta, ja usein on jopa lapsia käytetty sanomaan ennen kaikkea äidille kaikki se, mikä eniten satuttaa häntä.

Suurimmalta osalta autettavistamme naisista on viety kaikki omaisuus siinä määrin, että he joutuvat erottauduttuaan asioimaan sosiaalitoimiston kanssa.

Joka on syyllinen, sille saa tehdä mitä vain! Vain kuusikymmentä vuotta sitten kaikui vielä laulu ja sotahuuto: Juutalaiset ovat kaikkeen syyllisiä! Narsistinen persoonallisuushäiriö etsii aina syyllistä. Ja kun joku on syyllinen, saa häntä käyttää hyväkseen joko opetukseksi tai rangaistukseksi. Ajatelkaamme sitä, kuinka jo sodan alkuvaiheessa, ensimmäisten pommitusten jälkeen, ajettiin juutalaisia jo pois kodeistaan jotta saataisiin majoitettua oman maan kansalaiset (oman maan kansalaisia olivat juutalaisetkin, mutta alempaa rotua, ei ihmisiä). Saman saavat nyt kokea lukemattomat ihmiset meidänkin maassamme. Kuinka moni onkaan tuonut julki ajatuksen, ettei hän puolisonsa tai omaistensa luona asuessaan voi tuntea paikkaa kodikseen. Hän ei tunne itseään edes kunnolla ihmiseksi! Miten on monien seurakuntien suhteen?

Sisäisesti ehjä ihminen ei tarvitse verukkeita toteuttaakseen päämääriään. Hänen omatuntonsa kertoo hänelle mikä on sopivaa ja mikä ei. Maamme seurakunnat näyttävät olevan täynnä ihmisiä ilman omaatuntoa. Jossakin mielessä Yhdysvaltain presidentinvaalien panettelukampanjat jäävät sen varjoon mitä uskonnollisessa maailmassa tapahtuu aivan katutason ihmisten keskuudessa. Joskus on todellakin tuntunut siltä, että seurakunnissa osittain vallitsee jonkinlainen kansallissosialismi tai jesuiittamainen ajattelu - tarkoitus pyhittää keinot. Kiusaamista ja vainoja ei suoriteta umpimähkäisesti, vaan kristillinen kasvatus on opettanut etsimään verukkeita ja syitä väärien tekojen oikeuttamiseksi.

Niinpä kristillisissä piireissä lyödään ja haavoitetaan oikeutetusti, perustellusti! Olemme jo maininneet useampaankin otteeseen, että jonkun auktoriteetin hyväksyminen ja siihen liittyvä oikeaoppisuus riittävät antamaan tuen hyvin laajamittaisellekin vääryydelle.

Kautta aikojen on ollut käsittämättömintä se, kuinka laajoissa piireissä ja kokonaisvaltaisesti on annettu ymmärtää, että tietynlainen vääryyden kokeminen ja henkinen väkivaltakin ikään kuin kuuluvat kristillisen seurakunnan historiaan. Meille on siis vuosikymmenien ajan opetettu, että tietty määrä vääryyttä on väistämätöntä, eikä sitä vastaan tule taistella tai puolustautua. Kuinka sokea ihminen voikaan olla! Vasta jälkeenpäin on selvinnyt, että tätä opetusta ovat jakaneet nimenomaan ne ihmiset, jotka väkivaltaa ovat harrastaneet!

Kirkkohistoria todistaa meille, että vainoja on ollut aina ja totuuden puhuja on ollut kauhistus. Omista joukoista on noussut esiin totuuden vastustajia, mutta aina ennen vastustajat ovat selvästi ottaneet rintaman entisen joukon ulkopuolella. Nyt menneiden vuosikymmenien kokemus osoittaa, ettei vastustus niinkään ole tullut ulkopuolelta tai tällaiselta erottautuneelta ryhmittymältä, vaan saman auktoriteetin tunnustavat ihmiset ovat saman lipun alla, samassa ryhmittymässä, kamppailleet toisiansa vastaan. Miten tällainen tilanne ylipäätään on tullut mahdolliseksi? Auktoriteettihenkilön palvonnan johdosta! Usein tällainen auktoriteetti omaa niin paljon narsistisia piirteitä, ettei hän suorastaan halua puuttua palvojiensa ja kunnioittajiensa vääryyksiin, vaan ehkä tiedostamattaankin nauttii arvovallastaan, käsittämättä näiden sisäisten ristiriitojen tekevän tyhjäksi kaiken hyvän tarkoituksen! Tällainen auktoriteetti ei käsitä, etteivät nämä ihmiset todellisuudessa palvo häntä, vaan käyttävät hänen lahjojaan ja karismaansa sairaalloisella tavalla oman imagonsa ja tarkoitusperiensä toteuttamiseen!

Olisi väärin väittää jonkin aivan uudenlaisen vääryyden syntyneen. Ei, kaikkea on ollut aina, mutta joidenkin uskonnollisten liikkeiden keskuudessa on nyt ollut ennennäkemätöntä jakautuneisuutta saman lipun alla toimivien ihmisten keskuudessa. Tietyt opilliset asiat ja erikoisesti korostetut opit ovat aikaansaaneet uskomattoman röyhkeän vallantavoittelun ja narsistisen mielen julkitulemisen. Kristilliset totuudet on otettu yksilöiden tai pienryhmien vallan välineiksi, niin että saman lipun alla, saman auktoriteetin varjolla, sama totuus selitetään nyt kymmenilläkin eri tavoilla, itse kunkin ryhmän tai ideologian hyväksi.

Kristillinen elämä ja näkemys perustuu alun perin meidän Herramme antamaan esikuvaan siitä, että suurin olkoon pienin, eli jokainen todellinen kristitty on kutsuttu palvelemaan, ei vaatimaan palvelua! Nyt on aivan ennustusten mukaisesti narsistinen maailmankuva vallannut erikoisella tavalla kristilliset yhteisöt, niin ettei juurikaan löydä palveluhaluisia ihmisiä.

Joskus tuntuu suorastaan jumalanpilkalta lukea niitä uuden testamentin kohtia, joissa puhutaan toinen toisensa rakastamisesta ja lempeydestä, armahtavaisuudesta ja anteeksiantamisesta. Narsistinen asenne on saanut valtaa jokaisessa kristillisessä yhteisössä ja itsensä kieltävä näkemys on jo monen mielestä vanhanaikainen.

Miksi niin paljon selitetään kaikkia vaikeuksia, miksi määritellään kuinka paljon vääryyttä tulee sietää? Emmekö voisi sopia, ettei vääryys missään määrin ole oikein eikä sallittua? On aivan eri asia se, hyväksymmekö vääryyden vai hyväksymmekö sen tosiasian, että vääryyttä tapahtuu teemme sitten mitä tahansa. Ero näiden kahden asian välillä ei näytä olevan suuri, mutta asenteemme määräävät uskomattomassa määrin todellista tekemistämme.

Vääryyden hyväksyminen pienimmässäkin muodossa tuo mukanaan uutta vääryyttä ja lopulta joudumme toteamaan, että on saavuttu vääryyden maailmaan. Tässä on yksi selitys sille, miksi kaikki väärä henkinen vallankäyttö on saanut sellaisen vallan kristillisissäkin piireissä. Väärä kristillisyys merkitsee aina samanaikaisesti henkistä väkivaltaa.

Psykopaatti ei tunne pelkoa samalla tavoin kuin normaali ihminen. Hänen säikähtämisreaktionsa on huomattavasti pienempi kuin normaalilla ihmisellä. Hänen ns. pelottomuutensa on loppujen lopuksi haitallinen hänelle, sillä tämä pelottomuus perustuu kykenemättömyyteen ennakoida tulevaa, koska tällainen ihminen useimmiten on hetken lapsi. Hän ei näe mutkan tai kulman taakse, koska hänen elämänasenteensa perustuu äärettömään itsekkyyteen, kyvyttömyyteen tuntea toisen ihmisen kanssa. Siksi hän ihmissuhteissaankin pettyy jatkuvasti.

Hän kuitenkin omalla tavallaan pelkää, ei tulevaisuutta, ei sitä, mistä normaalisti puhumme, vaan hän ehkä suurimmin pelkää, tai paremminkin on huolissaan sen suhteen, että kadottaa saavuttamiansa etuja. Jokin hänen alitajunnassaan viestittää hänelle omantunnon puutteesta huolimatta saavutettujen etujen ristiriitaisuuden. Hän on ominut itselleen melkoisen määrän sellaista, mikä ei ole omiaan hänelle, eli ei ole hänen omakohtaista omaisuuttaan tai ominaisuuttaan. Hän ikään kuin luvatta lainaa ja omaksuu toisen ihmisen hyviä piirteitä ja saavutuksia, uskoen lyhyessä ajassa kaiken olevan omia saavutuksia. Erilaiset tilanteet, mahdolliset ristiriitaisuudet, epäonnistumiset, itsensä nolaamiset, negatiiviset tunteet, eivät saavuta hänen sisintä olemustaan, koska se ei pysty käsittelemään eikä sietämään niitä. Ne on ohjelmoitu ikään kuin tietokoneen totaalisen kieltämisen eli poispyyhkimisen sektoreille, niin että ohjelma joko pyyhkii ne pois kokonaisuudessaan tai laatii niille sopivamman selityksen. On lukematon määrä tilanteita, joita ei voi selittää pois, mutta mille voi antaa uuden ja sopivamman selityksen. Eli kiusaaja kirjoittaa itse asiassa koko historiansa uudelleen, itselleen sopivaksi ja kunniaa tuottavaksi! Kaiken mitä ei voi pyyhkiä pois ja unohtaa, kirjoittaa tämä ohjelma puolison tai läheisen historiaan tai elämään.

Kiusaaja on ehdottomasti sitä mieltä, ettei pysty tekemään eikä halua tehdä mitään pahaa. Jos jotakin epäilyttävää tapahtuu, on siihen syyllinen aina toinen osapuoli, ja kiusaajan syyllistäminen on ilkeämielinen virhe, koska hän tarkkaan tietää millainen ihminen on, tai ainakin tietää mitä ei missään tapauksessa tekisi!

Tämä ohjelmoitu kieltäminen ja vastuun pakeneminen ei ole minkään pienen prosessin tulos, eikä sitä yksinään selitä geneettinen perimä eikä muutamat lapsuuden kokemukset tai järkytykset. Omantunnon puuttuminen tai katoaminen ei tapahdu minkään yksinkertaisen mekanismin vaikutuksesta.

Useat uhrit ovat yrittäneet löytää selityksen kiusaajansa käytökselle. Suvussa saattaa ilmetä laajemmaltikin tietynlaista luonnehäiriöön viittaavaa käytöstä, mutta siitä huolimatta mahdollisesti suuremmastakin sisarusparvesta vain yksi sairastuu. Kysymys ei varmaankaan ole niin paljon siitä millaisissa olosuhteissa ihmiset elävät, vaan millä tavoin yksittäiset perheenjäsenet mieltävät kokemansa. Yksi sisaruksista, sairastunut, saattaa väittää mitä suurimmalla vääryydellä, että perheessä isä törkeällä tavalla alisti äitiä. Kukaan muu ei ole samaa mieltä, vaan on sitä mieltä että äidillä oli hyvä olo isän kanssa. Ongelma ei siis välttämättä ole ollenkaan ympäröivissä olosuhteissa, vaan yksilön sisäisen persoonallisuuden väärin tulkitsemassa tapahtumassa tai käsityksessä. Jokin ihmisen kehityksessä, mahdollisesti varhaisessa lapsuudessa, on vääristänyt hahmottamiskyvyn. Kysymys saattaa olla muille havainnoimatta jääneestä järkytyksestä tai pettymyksestä, muiden perheenjäsenten huomaamattaan sairastuneeseen kohdistuneesta käytöksestä. Kuinka paljon riippuukaan elämämme omista, usein alitajuisista tulkinnoistamme! Toinen kokee asian täysin päinvastaisena, selittää sen täysin toisin.

Käsityksemme mukaan narsistista persoonallisuushäiriötä voidaan hoitaa teoriassa, mutta yksinomaan hoitoresurssien puutteessa kaikki spekuloinnit jäävät teorian tasolle. Miksi sitten tuoda esiin näitä asioita? Aivan kuten on yleensäkin ihmiselämän suhteen, on tiettyjen asioiden kukoistaminen tai kuihtuminen kiinni auringonpaisteesta ja kastelusta. Tietyt asiat kehittyvät sen mukaisesti kuinka paljon niiden kehitykselle suodaan edistäviä tekijöitä. Miksi vasta nyt on alettu puhua tästä asiasta? Koska se on saavuttanut sellaisen kasvun, että versot tulevat näkyviin. Miksi? Olosuhteet suotuisalle kehitykselle ovat saavuttaneet tietynlaisen lakipisteensä. Mitä pidemmälle tietynlainen hyväksyminen ulottuu, sitä paremmin asia kukoistaa.

Narsismille on annettu aivan liian suuri hyväksyntä, ja siten uhrien osa on tullut entistä surkeammaksi. Jos hyväksyntä saataisiin pienenemään, vähenisi myöskin narsismin röyhkeys, koska näille ihmisille kasvojen säilyttäminen on yksi elämän perusasioista. Eli todellisuudessa olemme jokainen syyllisiä antaessamme hyväksyntämme väärinkäytöksille ja toisen ihmisen hyväksikäytölle. Kieltäytyessämme uskomasta kärsivien kertomuksia olemme vastoin uskomustamme tukeneet kiusaajien käsivarsia ja tavallamme rohkaisseet heitä valitsemallaan tiellä.

Jos narsismista puhuttaisiin tarpeeksi, ehkäisisi se jossakin määrin sen leviämistä ja ihmisten kärsimystä. Nyt kuitenkin useimmat, jotka yleensä ottaen suostuvat jotain näkemään, katsovat ongelman niin monimutkaiseksi ja laajaksi, että mieluummin vaikenevat ja nostavat kätensä pystyyn antautumisen merkiksi!