Narsistisen persoonallisuushäiriön ABC Osa 4

Ehdollinen rakastaminen/

Provosointi/

Henkinen väkivalta

Jokainen terve ihminen kaipaa toisen ihmisen seuraa ja läheisyyttä. Jossakin vaiheessa tämän läheisyyden tulee merkitä myös kosketusta ja hellyyttä. Vastasyntynyt lapsi on äidin kohdusta poistumisen jälkeen hyvin haavoittuva, sillä raskausaika on vietetty äidin sisällä, läheisyydessä, jolle ei ole vertaistaan millään sen jälkeen. Olisiko niin, että juuri tuona aikana perimäämme ja geeneihimme tulee niin voimakas tarve läheisyyteen, mikä normaaleissa olosuhteissa kestää elämämme loppuun asti. Oikeaa näkemystä asiasta häiritsee ennen kaikkea nykyinen seksuaalisuuden korostaminen, niin että oikeastaan koko läheisyysnäkemyksemme perustuu enemmänkin vietteihin kuin aitoon läheisyyden kaipaukseen.

Läheisyys merkitsee hyvin suuressa määrin turvallisuutta ja syvimpien tarpeidemme tyydyttämistä. Tämä tarve on laadultaan ensisijaisesti henkistä, persoonamme olemusta koskettavaa. Se on perusolemukseltaan niin sisäistä ja jossakin määrin ylimaallista, että sitä on mahdoton kuvata lyhyessä selonteossa. Se on kuitenkin se tuntemattomalta tuntuva käsite, jolle kahden ihmisen yhteenliittyminen voi perustua. Miellyttävä ulkonäkö, lahjakkuudet, varallisuus ja seksi kaikkein viimeiseksi eivät voi olla liittymisen perustana, eivät edes kaikki luettelemamme asiat yhdessä. Ulkonäköön tottuu, vähintään kahdessa vuodessa, lahjakkuus viehättää jonkin aikaa, mutta saattaa tulla potkut tai muu syy työttömyyteen ja samalla varallisuudenkin katoamiseen; seksi on yksi elämämme perustarpeista ja hyvin merkittävä asia useimpien elämässä selviämiselle, mutta sekin on niin lukemattomien vaaratekijöiden ympäröimä.

Seksuaalisuus on olennainen osa ihmisyyttä, mutta siihen ei tässä ajassa juurikaan osata suhtautua oikealla tavalla; kirkollisissa piireissä sitä on väheksytty katastrofaalisella tavalla tekemällä siitä suoranainen tabu, maailmallisemmat piirit taas ovat tehneet siitä ensisijaisesti vain viihdykkeen ja mielihyvän tuottajan, irrallaan kaikista siihen liittyvistä syvemmistä vaikutuksista. Jokainen ero ja jokainen satuttavalla tavalla päättyvä seurustelusuhde jättää meihin jälkensä, vaikka sitä ei halutakaan tunnustaa. Ihminen haluaa kieltää kuolevaisuutensa, sairastumisensa mahdollisuuden, sekä vanhenemisensa; miksi hän ei siis yrittäisi kieltää kaikkea muutakin epämiellyttävää!

Aito ihmissuhde ei siis voi perustua ulkonaisiin asioihin, sen todistavat lukemattomat avioerot. Yhteen on menty aivan liian kevyin perustein, katsoen vain ulkonäköön ja ihmisen mukavuuteen. Kukaan ei ole sen mukavampi ja osaltaan lumoavampikaan, kuin yksinäinen ja seuraa kaipaava mies, osaltaan nainenkin. Me rakastumme äärimmäisen helposti naamioihin ja rooliasuihin, joita ei ole yksinomaan narsisteilla, vaan hyvin suuri osa ihmisiä elää eräänlaisessa elämänvalheessa. Ihminen ei ole totta itselleen eikä lähimmäiselleenkään. Se on hyvin surullista, eikä siitä tule syyllistää liiaksi ketään. Tämä on seurausta meidän yhteiskunnallisista asenteistamme ja suhtautumisestamme erilaisuuteen.

Ehkä vakavimmin tämä tulee esiin ns. seurakunnallisessa elämässä, missä ihmisen selvitäkseen ja menestyäkseen täytyy asettua johonkin hyväksyttyyn rooliin ja naamioitua onnellisuuteen ja vahvuuteen. Sydän saattaa vuotaa verta, mutta siitä huolimatta tulee kaikki mielenmasennus ja epäonnistumiset pitää salassa. Heikkouden esiin tuominen tulkitaan uskon puutteeksi ja sen seurauksena jopa synniksi!

Edellä mainittua ei juurikaan haluta myöntää todeksi, mutta kirjoittajan yli nelikymmenvuotinen kokemus todistaa sen paikkansapitäväksi. Ns. menestysteologia on omalla tavallaan aivan hurmaava ja mukaansa tempaava liike, mutta se on myös yksi suurimmista elämänvalheista, mihin ihminen voidaan vetää mukaan. Emme ala nyt hengellistä opetusta, mutta tämä kaikki on samalla kuvaa, joka auttaa meitä ymmärtämään perusaihettamme narsistista persoonallisuushäiriötä. Olenkin jo maininnut sen, että vääristynyt kristillisyys kulkee käsi kädessä vääristyneen seksuaalisuuden kanssa, ja siinä on yhteisöllisenä kaikki narsistisen persoonallisuushäiriön piirteet.

Ei tarvitse olla kovinkaan psykologisesti koulutettu ihminen ymmärtääkseen, miksi ns. kaatumisilmiö on saavuttanut sellaisen suosion ja laajuuden. Hengelliselläkin alueella ihminen on alkanut kaivata yhä enemmän jotakin näkyvää ja käsin kosketeltavaa, koska usko alkaa olla katoava luonnonvara. Parantava ja eheyttävä ilmapiiri on korvattu wateilla siinä määrin, että viime vuosien aikana olen useaan kertaan ollut pakotettu tunkemaan syljellä kostutettua paperinenäliinaa korviini, voidakseni istua kokouksessa loppuun asti. Kuuloni on varsin hyvin säilynyt, ja koen usein suoranaista kipua korvissani ja päässäni vahvistinlaitteiden pauhatessa. Eivätkö ihmiset käsitä mitään meidän todellisen sisäisen ihmisemme olemuksesta ja tarpeista? Nykyinen rytmi ja äänekkyys eivät ole parantavia ja aitoa mielihyvää tuottavia, vaan niiden alkuperä on suoranaisessa pakanuudessa, missä aivan tarkoituksellisesti kiivaan rytmin ja jatkuvien toistojen avulla pyritään pakenemaan omaa todellista minuutta ja olemusta, paeten transsiin, joka on vierasta persoonallemme.

Me elämme siis kokonaisuudessaan hyvin vääristyneessä yhteiskunnassa ja yhteisössä, olkoon se sitten mikä tahansa. Tämä kaikki riisuu meitä niistä aseista ja turvallisuutta tuottavista seikoista, jotka ovat tarkoitetut yksilöllisyytemme suojaksi. Meiltä viedään kaikki se arvokas aika, joka meidän tulisi käyttää minuutemme, oman persoonamme vahvistamiseen ja kasvattamiseen. Yksilöllisyyden korostus, missä se sitten esiintyykin, on omalla tavallaan petollista, koska se pohjimmiltaan kuitenkin palvelee eräänlaista robottiteollisuutta, jossa meistä tehdään yksilöllisiä kopioita jostakin meille vieraasta. Meissä on luonnollinen tarve tulla hyväksytyksi ja huomioiduksi, ja saavuttaaksemme edes hieman rakkautta ja hyväksymistä, olemme sitten omaksi vahingoksemme valmiit tekemään kompromisseja ja sallimaan itsemme viemisen mukaan vääriin asioihin. Suosio tulee tänä aikana hyvin kalliiksi, ja kaikki epäaitous omalla tavallaan vahingoittaa aitoa henkisyyttämme.

Ilman psykiatrista koulutustakin voin ymmärtää miksi ihmiset menevät mukaan kaikenlaisiin toimintoihin yksinäisyyttään paetakseen. Sisäiset ristiriidat ja hyvin monivivahteinen ahdistus ajavat ihmisiä paikasta toiseen, yhä uudelleen toivoen ratkaisun löytyvän kyseisestä tapahtumasta. Miksi niin lukuisat ihmiset kaatuvat kuuluisien julistajien tilaisuuksissa? Kaatuminen kuulemma merkitsee Jumalan voiman kohtaamista. Minä uskon, auta minun epäuskoani! Kuinka paljon uskoa tarvitaan kaatumiseen, jos saarnaaja tulee aivan kohti, lähemmäksi kuin yleensä haluan jonkun samaa sukupuolta olevan tulevan? Minä itse koen jonkinlaista huimaavaa tunnetta aina kun joku tulee aivan eteeni ja puhuu kiivaasti.

Voimmeko me päättää millä hetkellä Jumalan on toimittava? Voimmeko me sanella Pyhälle Hengelle mitä Hänen tulee tehdä ja milloin? Onko Pyhän Hengen aina odotettava kunnes taaksemme asettuu kyllin vahva henkilö estääkseen meitä lyömästä päätämme kohtalokkaalla tavalla lattiaan? Tästä kaikesta ei ole yhtään ainoata viittausta koko Raamatussa, mutta silti kaikki tämä vain lisääntyy päivästä toiseen. Minä en menisi vapaaehtoisesti noihin tilaisuuksiin saati sitten kaadettavaksi. Mutta niin kuin jo sanoin, minä en tarvitse mitään psykiatrista koulutusta ymmärtääkseni, ettei juuri kukaan halua olla kaatumatta, koska koko yleisö tarkkailee ja automaattisesti pitää jokaista pystyssä pysyvää heikkouskoisena, ja tutummat jopa etsivät mielessään kaatumattoman mahdollisia rikkomuksia, jotka estävät Jumalan voiman vaikutuksen tämän elämässä.

Kaikilla asioilla on käänteinen puolensa, joka meidän tulee ottaa huomioon. Me emme halua viedä halukkailta heidän kokemuksiaan ja iloaan kaatumisesta, mutta järkyttävää kaikessa on kuitenkin se, kuinka pitkälti kaikessa tässä toiminnassa on ihmisten mieliin pumpattu toivoa ja luottamusta parantumisesta kaatumisen yhteydessä. Kenenkään sitä ajattelematta tämäkin toiminta luo samanlaista eriarvoisuutta, ehkä vieläkin satuttavampaa, mikä vallitsee yhteiskunnassamme. Eli kirkko, seurakunta, on siis tavallaan mukana vääriä toiveita synnyttävissä toiminnoissa, asettaen heikot ja suojelukyvyttömät asemaan, jota ei haluta nähdä. Aivan kuin lapsi pitää perheen riitoja omana syynään, aivan samoin nyt ns. seurakunnalliset lapset tuomitaan syyllisiksi sairauksiinsa ja ongelmiinsa uskon puutteen takia. Huolimatta näennäisestä kristillisyyden riemuvoitosta, ei oikeastaan kenelläkään ole riittävästi aikaa ihmisten valmistelemiseksi rukousta ja parantumista varten. Kaikesta on tullut liukuhihnahommaa, minkä johdosta ihmisten todellinen henkinen ja hengellinen hätä on tullut entistä suuremmaksi.

Olemme mitä suurimmassa kriisitilanteessa. Lähes jokaisella kirjoittajan ystävällä ja paremmalla tuttavalla on monenlaisia ongelmia, joiden laatuun ja määrään selvästi on syynä yhteisöttömyys ja aina vain lisääntyvä epävarmuus nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Pettymys kaikilla aloilla on joidenkin kohdalla suorastaan suunnaton.

On kautta aikojen sanottu, että ihminen ensin pettyy läheisiinsä, sitten vasta omaan itseensä. Tälle omaan itseensä pettymiselle on vähitellen annettu aivan liian suuri merkitys, johtaen ihmiset vääriin itsetutkisteluihin ja suorastaan masennukseen. Ihmisen on tarpeen, voidakseen oikealla tavalla olla osa ihmisyhteisöä, tulla tutuksi omien puutteidensa ja heikkouksiensa kanssa. Erikoisesti narsistiset piirit ovat kuitenkin tällä alueella käyttäneet tätä hyvää sisältävää määrettä omien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi. Meiltä odotetaan ja vaaditaan nöyryyttä ja rajallisuutemme näkemistä, jotta voisimme olla palvelevassa hengessä. Ketkä ovat kautta aikojen eniten puhuneet meille rakkaudesta ja palvelemisesta ja nöyryydestä? Keissä eniten olemme pettyneet ristiriitaisuuden ja uskottavuuden puutteeseen? Ketkä uskoivat voivansa vaikuttaa meissä suuriakin muutoksia omalla pätevyydellään ja erinomaisuudellaan? Keitä meidän tuli palvella ja totella kyselemättä mitään? Ketkä saivat meidät tuntemaan itsemme todella epäonnistuneiksi ja vajavaisiksi? Ketkä rohkaisivat meitä aivan uskomattomalla tavalla, voidakseen sitten ylivoimaisia tehtäviä annettuaan leimata meidät petollisiksi, epäluotettaviksi?

Edellistä luetteloa voisi jatkaa loputtomiin. Meiltä odotettiin suoranaista täydellisyyttä esikuviemme mukaisesti. Mitä todella näimme näissä henkilöissä ja mikä oli vain heidän kuvaamaansa itseään? Ristiriitaisin tuntein hyväksyimme pakon edessä heidän erinomaisuutensa, pohjattomassa surkeudessamme ja häpeässämmekin. Heti saavutettuamme jotakin meiltä vaaditusta, kohtasimme yhden mielettömimmistä ristiriidoistamme. Meiltä vaadittiin suorastaan mahdottomia, me ylsimme aivan ihmeellisiin suorituksiin, mutta siitä huolimatta kuulemamme rivien välistä kuulutti kovalla äänellä, että me emme missään tapauksessa saaneetkaan olla täydellisiä ja onnistua tavoitteissamme!

Me olimme noiden henkilöiden läheisyydessä vain ollaksemme vertauskohtana, mallina surkeudesta ja epäonnistumisesta, mitä nämä eivät ollenkaan sietäneet itsessään. Projisoidessaan huonot ominaisuutensa ja pahan olonsa meihin, he tavallaan kärsivät ajoittain kaksisuuntaisesta, kaksinkertaisesta mielipahasta. Me olimme välttämätön paha heidän elämässään, likatunkiona, jonne sai dumpata kaiken ikävän ja rasittavan, ahdistavan. Niin kauan kuin, miettikää sitä, ylivoimaiset ponnistelumme pitivät yllä edes jonkinlaisen harmonian ja pinnallisen rauhallisuuden, me suoritimme tehtävämme jotenkuten siedettävästi. Mutta siinä vaiheessa kun voimamme alkoivat loppua ja aloimme heijastaa huonoa oloamme masentuneena ja loppuun asti väsyneenä, tulimme jo melkoiseksi rasitteeksi. Emme olleet onnistuneet täydellisyydessä, jota meille ei olisi suotukaan, nyt epäonnistuimme vajavaisuudessammekin, koska niin väsyneestä ja loppuun kuluneesta ihmisestä ei enää juurikaan voi puristaa mitään! Tässä viimeisimmässä vaiheessa tulee sitten tietynlaisten ratkaisujen aika, surullisen myöhään, sillä voimavarat ovat aivan lopussa.

Ihmettelen, kuinka joku voi sanoa, että tällaisesta tilanteesta on helppo irrottautua! Itselläni on keskinkertaista korkeampi älykkyysosamäärä, ja ympärilläni on aina ollut ainakin omasta mielestään hyvin älykkäitä ihmisiä. Kesti noin kaksikymmentä vuotta ennen kuin aloin tajuta missä mennään. Vuonna 1992 kirjoitin ensimmäisiä kertomuksiani kokemuksistani ja tuntemuksistani, osaamatta silti antaa kaikelle oikeaa nimeä. Rohkenematta kirjoittaa kaikkein satuttavimmista asioista julkitoin itse sitä tajuamatta suuren määrän narsistisen persoonallisuushäiriön piirteitä. Jos jollakin ei ollut kuin osa näistä piirteistä, täydensi joku toinen tämän puutteita. Siksi puhun yhteisöllisestä luonnehäiriöstä, missä uhrin kannalta ei ole niinkään merkitystä yksittäisillä kiusaajilla, vaan usean vahingollisen henkilön yhteisvaikutuksella!

Älykkyyteni ei siis riittänyt tajuamaan asian kokonaisuutta. Viisaat ystäväni eivät tuoneet mitään ratkaisua pulmiini, syyllistämällä minua ja tekemällä minusta epäluotettavan ja harhaluuloisenkin. Esittämiäni asioita ei voi olla hengellisissä piireissä, ei ainakaan omissamme! Vuosikymmenien historia on todistanut kaikki epäilykseni tosiksi aivan kiistämättömällä tavalla. Siitä huolimatta ei näytä olevan haluja asioiden selvittämiseen. Jopa suurimman johtajan mielestä kirjoittaja kärsii mielenterveysongelmista, jotka kai oikeuttavat siihenkin, ettei tämän kokemia vääryyksiä tarvitse selvittää. Kummallista kyllä selvästi häiriöiset ihmiset nauttivat korkeatasoista luottamusta!

Kirjoittaja ei miellyttänyt joitakin ristiriitaisia ihmisiä. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, ketkä menestyvät tässä maailmassa? Ne, jotka miellyttävät, viihdyttävät. He eivät kuitenkaan ole mitään itseisasioita, ollen ehdottaman viihdyttäviä omassa itsessään. Kelpaava viihde ja miellyttäminen määritelläänkin sitä vastaanottavissa piireissä. Vaikka asia olisi kuinka erikoislaatuinen ja korkealuokkainen sinänsä, saattaa se siitä huolimatta jäädä hyvin vähälle huomiolle. Lyhyesti sanottuna meillä ei ole juuri mitään mahdollisuuksia omana itsenämme omine lahjoinemme, vaan menestyäksemme suuren yleisön edessä joudumme luopumaan jopa osasta persoonaammekin, jos ei kokonaan. Meidän on antauduttava viihdyttäjäksi, jonka korkein laki on yleisön tahto, yleisön mielihyvä, odotukset!

Viime kesänä näin jossakin julkaisussa kuvan, jossa jokin itämainen uskonlahko oli nimennyt kuuluisan tennistähden vaimoineen jumalaksi, jota tulee palvoa. Entä sitten, kun tämä kuuluisuus ei enää menestykään? Tämä on mitä erinomaisin kuva kaikesta alueellemme kuuluvasta. Tämä on kuva ehdollisesta rakkaudesta ja hyväksymisestä. Olet merkittävä niin kauan kuin palvelet toisen ihmisen tarpeita ja pyyteitä. Tavallaan saat hyväksyntää ja jonkinasteista hyvitystäkin, jos itsepintaisesti painat omat tarpeesi ja oman persoonallisuutesi taka-alalle. Persoonallisuuksista tässä juuri onkin kysymys! Olemme tulleet aikaan, jossa persoonallisuus voi menestyä vain, jos toinen ei aivan siinä määrin ole persoona. Käsitätkö? Saat olla persoona, mutta aina on sinun valittava joka paikassa se matalin jakkara, ja jos juuri SE persoona istuu sillä ainoalla jakkaralla, on sinun istuttava lattialle!

Suurien hallitsijoiden perustarpeisiin ja oikeuksiin kuuluu tietty arvojärjestys. Ylemmyyttään korostava johtaja istuu mahdollisimman korkealla tuolilla, jalat jalkajakkaralla, kun taas vieraileva arvostaan riippumatta istutetaan tuolille, jonka jalkoja on sahattu niin paljon, että omat jalat on ojennettava suoraksi tai pantava koukkuun. Joku asiaa tuntematon saattaa ihmetellä kirjoittamiamme asioita, mutta uskon jokaisen narsistin uhrin koko ajan olevan perillä kirjoittamisemme perusteista.

Miksi sitten haluamme miellyttää, jos se kerran merkitsee sellaisia nöyryytyksiä? Olemme jo puhuneet perustarpeistamme, jotka säilyvät olemuksessamme tilastamme ja kokemuksestamme huolimatta. Me emme rehellisesti sanoen pysty elämään ilman toisia ihmisiä, vaikka monet ihannoivatkin yksinäisyyttä. Jokainen etsii ja ammentaa tarpeensa jostakin, sitä usein itse tiedostamatta. Olemmeko sairaita pohjattomankin miellyttämisemme johdosta, vai olisiko sittenkin sairaampi se, joka uskoo selviävänsä aivan yksin? Kieltämättä on olemassa ns. erakkoluonteita, jotka eivät ole sairaita, vaan aivan erikoislaatuisia ihmisiä. Heidät on jo luonto varustanut aivan omalaatuisella persoonallisuudella, jota sitäkin tulee arvostaa monipuolisessa yhteisössämme.

Noin kymmenen vuotta sitten kirjoittaja osallistui asioihin ja tilaisuuksiin, joihin ei ikinä olisi uskonut menevänsä. Toipumisen ollessa tuossa vaiheessa tuntui pakolliselta tavata muita ihmisiä, oikeastaan riippumatta siitä keitä he olivat. Osaltaan linja-auto - ja junamatkatkin olivat osa eheytymisprosessia. Paremman puutteessa kelpasi mikä tahansa tilaisuus, kunhan siellä vain oli muita ihmisiä. Muita ihmisiä – kirjoittaja alkoi vasta tuolloin tajuta sillä toisellakin puoliskolla minuuttaan olevansa ihminen, jolla on tarpeita ja oikeuksia!

Uskonnollisuuden varjolla voidaan hyväksyä niitäkin asioita, jotka auttamattomasti rikkovat ihmisen persoonaa ja loukkaavat koskemattomuutta. Narsismin maailmassa tämä on ehkä suurin rikkomus, eikä vähiten ns. hengellisissä yhteisöissä. Vaikka narsisti ei kadu ja häpeä normaalilla tavalla, on hänenkin sisimmässään jokin tekijä, joka saa hänet etsimään puolusteluja kaikelle tekemälleen ja aiheuttamalleen. Tästä puolesta en ole vielä oikeastaan koskaan kuullut kenenkään puhuvan. Puolustelujen etsiminen näin laajassa mittakaavassa ei kuitenkaan merkitse omantunnon olemassaoloa. Kuinka paljon tekemistä on etiikalla ja pätemistarpeella, jolla silläkin on oltava uskottavuus? Ihminen voi puolustella ominaisuuksiaan ja tekemisiään ennen kaikkea itsesuojeluvaiston tähden. Tämä on hyvin kaksijakoinen tekijä, joka suuresti samentaa käsityskykyämme näiden ihmisten kohdalla. Hyvään itsesuojelukykyyn kuuluu esim. oikeanlainen pelko ja tietoisuus ennakoimattomista tapahtumista ja tilanteista.

Psykopaattisen henkilön asennetta ja maailmankuvaa selvittänee kertomus miehestä, joka kevytrakenteisella autollaan kiisi pitkin maamme maanteitä, aikanaan raskaana oleva vaimo kyydissään. Tämä huusi ajoittain kauhusta auton poukkoillessa ylinopeudella ja ajautuessa vastaantulevien kaistalle jyrkissä mutkissa. Vaimon pelolla ei ollut mitään merkitystä miehen ajotyylille, kaiken johtaessa lopulta siihen, ettei vaimo lähtenyt kyytiin kuin vain äärimmäisessä pakkotilanteessa. Mies oli sitä mieltä, että mutkassa tapahtuva kolari olisi ehdottomasti vastaantulevan syytä, joten hän sai ajaa niin kuin halusi!

Mies suhtautui koko elämään melko samanlaisella välinpitämättömyydellä, suin päin rientäen erilaisiin taloudellisiin tilanteisiin ja hankintoihin, jotka ajoivat perheen melkein selvitystilaan. Mies ei ollenkaan ajatellut auton ratissa, kuin ei muussakaan elämässä, mitä mutkan takana saattaa olla vastassa. Hän ei tuntenut tervettä pelkoa itsensä puolesta, koska hänellä ei ollut normaalia säikähtämisreaktiotakaan, mikä on yleistä narsistisille persoonille. Vaimon hätä itsensä ja syntymättömän lapsen puolesta ei tuonut mitään muutosta miehen asenteisiin!

Kaikesta tällaisesta huolimatta olemme valmiita miellyttämään ja uhmaamaan kaikenlaisia vaaroja, joita tuollainen persoonallisuus tuo mukanaan meidänkin elämäämme. Mitä muutakaan voisimme tehdä, etenkään kun emme raskaana ollessamme voi lähteä noin vain tuntemattomaan, mikä taas kiusaajillamme on suorastaan verissä. Mikään ei tunnu säikäyttävän näitä egoisteja, jotka suuressa määrin toimivat kaksisuuntaisen mielialahäiriön oikkujen mukaisesti. Useissa tapauksissa narsistinen persoonallisuushäiriö näyttää olevan vain pinnallisin tekijä, joka tavalla tai toisella tuo olemuksensa perusteella mukanaan muita rasitteita. Siksi aikanaan useat meistä luulivat kiusaajiamme skitsofreenikoiksi.

Kirjoittaja on maallikkoammattilainen, joka joidenkin korkean tason ammattilaisten, mahdollisesti myös tavallisten sosiaaliviranomaisten mielestä, on ylittänyt kykynsä kirjoittaessaan tällaista, koska hänelle ei ole mahdollista laatia diagnoosia tällaisissa asioissa. Kukin tyytyköön asemaansa, niin kirjoittaja kun kaikki ne uhrit, joita joudun varottamaan puhumasta kiusaajastaan jollakin tarkalla termillä, koska siitä seuraa vain vaikeuksia. Kokemuksen perusteella ei ketään kiusattua pidetä kykenevänä arvioimaan kiusaajansa sairautta; jota sitäkään kaikki ammattilaiset eivät pidä sairautena, vaan ainoastaan erikoisena ominaisuutena, jota tulee ymmärtää!

Toinen asia, josta jatkuvasti varoitamme soittajiamme, on etenkin lastenhuoltajuuskiistoissa masennuksen osoittaminen, sillä lapset mieluiten annetaan terveemmälle ja näennäisesti paremmassa kunnossa olevalle huoltajalle. Uhri on näissä tilanteissa melko loppuun rääkätty, ja hänen mahdollisesti epävarma esiintymisensä tulkitaan helposti mielenterveysongelmien ilmenemäksi. Jos uhri jossakin vaiheessa on joutunut turvautumaan mielenterveystoimistoon, kaivetaan nämä tiedot esiin aivan liian suurella mielihyvällä. Toisen puolison mielenterveyden epäileminen painaa usein aivan liian paljon, koska nimenomaan henkisen rasituksen lähde istuu samassa huoneessa esiintyen malli – isänä - tai äitinä!

Vieläkin on laajoja piirejä, joissa pidetään mahdottomana naisen väkivaltaisuutta. Vedotaan joskus yksinomaan miehen fyysiseen ylivoimaan, kuvitellen sen ratkaisevan tilannearvioinnin suunnan.

En ole tarkemmin selvillä viimeksi esillä olleesta tapauksesta, koska voimani eivät riitä joka taholle. Tässä tapauksessa kaikki uutisointi pyrki julkituomaan naisen pahuutta ja salakavaluutta. Samankaltaisia tapauksia on useamminkin, joskaan ei näin laajan mielenkiinnon kohteena. Jossakin määrin kaikkea pidetään selvänä tapauksena, enkä nyt halua kommentoida kyseistä murhenäytelmää. Haluan ajatella iltapäivälehdessä näkemäni tekstin ja valokuvat aivan henkilöimättömänä ja vain esikuvallisena tapauksena. Ainakin eräänlainen alaotsikko kuului tähän tapaan: ”Nyt se viimeinkin hiljeni!” Vieressä olevissa kuvissa esiintyi melko itsevarmasti hymyilevä mies, sekä hyvin herkän ja onnettoman näköinen nainen. Ajatellen lukuisia kuulemiani kertomuksia, voisin näin toisia mahdollisuuksia pohtivana ajatella oman tarinansa tapaukselle nimeltään: ”Nyt se viimeinkin hiljeni!” Jotkut kiusaajat osaavat ajaa toisen ihmisen äärimmäistäkin äärimmäisempiin tilanteisiin jatkuvalla nalkutuksella ja provosoivalla, suunnitelmallisella ja loputtomalla puhumisella.

Ihminen on rajallinen ja jossakin vaiheessa jokin napsahtaa poikki normaalisemmissakin tilanteissa olevalta ihmiseltä. Tämä verbaalinen väkivalta on jotakin sellaista, josta ei vielä tohdi kirjoittaa oikealla tavalla, koska se on niin uskomatonta, ettei sitä voi uskoa kuin vain siitä kärsimään joutunut. Useilla uhreilla ei ole mitään mahdollisuutta paeta näistä ”koulutustilanteista”. Heidät aivan käytännössä lukitaan selvittelytilaan, olkoon se sitten olohuone, keittiö tai makuuhuone. Kiusaaja saattaa todellakin raahata puolisonsa sängylle ja käydä yläruumiillaan tämän päälle makaamaan.

Usein kiusaaja asettuu sisäänpäin aukeavan oven eteen estäen toisen pakenemisen. Tilanne on tragikoomisuudestaan huolimatta kauhistuttava jo niin kovia kokeneelle uhrille, jota provosoidaan jopa käymään kiusaajaansa kiinni. Mikä tuottaisi kiusaajalle suuremman nautinnon kuin kiusattunsa väkivaltainen kiinnikäyminen? Hänelle on tuiki tärkeätä todistaa luomansa väitteet todeksi!

Aikanaan viisaat ihmiset väittivät, että ennen kaikkea jotkin naiset siirtävät lapsuuden kodissaan kokemat väärinkohtelut aikuisuuteensa ja avioliittoonsa. He omalla käytöksellään ja asenteillaan saavat kaikki uskomansa ja kuvittelemansa ongelmat toteutumaan. Vastoin kaikkea järkeä ja paremman toivoa, nämä ihmiset itse estävät oman onnensa toteutumisen, riippumatta siitä kuinka hyvä puoliso heillä on. He ovat vakuuttuneita siitä, ettei heidän elämänsä voi muuttua, koska miehiin ei voi luottaa lapsuuden kokemuksen perusteella. Moni tähän ilmiöön törmännyt mies on yrittänyt kaikkensa, mutta hänen tekemisillään ja tekemättä jättämisillään ei ole suurtakaan merkitystä, koska hänen on mahdotonta saada vaimonsa vakuuttumaan siitä, että hän voi olla toisenlainen.

Hiukan muunneltuna tämä selittää monien miespuolisten uhrien kärsimystä. He eivät ole syyllistyneet oikeastaan mihinkään, vaan heidän kehon kielensä ja sanatkin tulkitaan entisen kokemuksen perusteella, täysin vääryydellä ja valheellisesti. Tämä on sairasta, käsittämätöntä, mutta silti totta lukemattomissa perheissä. Mistä sitten ihmiselle tulee tarve selittää ja tulkita kaikki väärin? Laajemmin ei varmaankaan kukaan osaa vastata tähän kysymykseen, joka koskettaa ihmisen syvimpiä osia haavoineen ja kokemuksineen. Nämä ihmiset ovat jollakin tavoin jääneet ilman omaa paikkaa ja tilaa tässä elämässä, niin että heille olisi voinut syntyä terve luottamus siihen, että elämä kaikista ongelmista huolimatta kantaa. Vai kantaako? Joskus tuntuu siltä, että nämä ovat vain positiivista ajattelua ja omalta puoleltaan elämänvalhetta, koska joidenkin ihmisten kohdalla ei kovalla kokemuksella näytä olevan mitään rajoja!

Mikä sopii toiselle, saattaa täydellisesti tuhota toisen. Joku kestää aivan käsittämättömiä vastoinkäymisiä ja henkistä painetta, joku taas kadottaa elämänsä merkityksen aivan pieneltä tuntuvien tekijöiden johdosta. Koska emme pysty näkemään toisen ihmisen sisälle ja hänen syvimpään olemukseensa, tulisi sen merkitä meille äärimmäistä varovaisuutta ja hienotunteisuutta jokaista kohtaan.

En voi olla kauhistelematta kaikkea kristillisellä alalla tapahtuvaa, koska omissakin piireissämme suurin osa ihmisistä näytti olevan kiinnostunut vain keinoista hallita kanssamatkaajiaan rakkauden varjolla. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Pahaa tapahtui kuitenkin niin laajasti ja pitkäkestoisesti, että kirjoittaja itsekin oli hyvin lähellä itsetuhoa. Oikeastaan keneenkään ei voinut luottaa, koska kaikki olivat kaikissa asioissa oikeassa, vaikka oli vaikea löytää kaksikin samanmielistä. Ei löytynyt yhteistä pohjaa ja tavoitetta, koska tärkeintä näytti olevan itse kunkin asema jonakin viisaampana ja ymmärtäväisempänä. Eli narsismi kukoisti niin omissa kuin muissakin piireissä. Yleistä pahoinvointia ei voinut välttää.

…jatkuu

Markku Vuori

Copyright 2010-03-28

      ihminentavattavissa.net

Narsistisen persoonallisuushäiriön ABC Osa 3

Narsismin lähde ja sen varmistaminen

Hetki sitten päättyi pitkähkö puhelu, joka herätti ajatuksia narsismin lähteestä, eli narsistisen persoonan tavoista varmistaa itselleen kohde, jota voi käyttää hyväkseen. Taatakseen eräänlaisen jatkumon tarpeitaan varten, joutuu kiusaaja pakostakin pitämään huolen siitä, että hänellä on jatkuvasti joku henkilö, harvemmin harrastus tai muu kohde, joka pitää huolen hänen tarpeidensa tyydyttämisestä.

Todella vaikeaan tilanteeseen joutunut apua hakeva tuskin on ensimmäinen tai ainoa uhrin asemaan joutuva, koska aika usein, onneksi, ihmisillä alkavat varoituskellot soida vakavaksi muuttuneissa tilanteissa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että vahingossa tai tahtomattaan narsisti paljastaa sellaisia asioita tai piirteitä itsessään, joita tiettyjen henkilöiden kohdalla ei tulisi ottaa esiin. Tässä kohden tulee voimakkaasti mieleen Robert Haren luento, missä hän jonkin aikaa nimitti kiusaajan saalistajaksi. Osa kohteista auttamattomasti pääsee karkuun, osa tulee käytetyiksi loppuun, joten aina täytyy olla jokin korvaava tilaisuus tai mahdollisuus uuden lähteen käyttöön ottamiseksi. Kiusaaja on täysin riippuvainen näistä lähteistään tai kohteistaan. Tapauksesta toiseen tämä riippuvuus on vaihteleva, mutta pääsääntöisesti kiusaaja ei selviä pitempiä aikoja omissa oloissaan, yksinäisyydessä.

Koska tieteellisesti vahvistettavia tutkimuksia ei ole olemassa, muuta kuin kriminaalipsykologian alueella, on meidän mahdotonta esittää mitään lukuja tai määritteitä, vaan kaikki aineistomme perustuu omiin kokemuksiin tai ihmisten kertomuksiin. Yleisesti esitetty käsitys on, että kolme neljännestä häiriintyneistä ihmisistä on miehiä, yksi neljännes naisia. Mihin tämä määritelmä perustuu, sitä ei kai kukaan pysty sanomaan varmuudella. Luvut saattavat todellisuudessa olla aivan toisenlaiset, sillä yhteyttä ottavista vain muutama prosentti on miehiä, joten suurin osa tämän puolen ongelmista on kaikkina näinä vuosina jäänyt vähemmälle huomiolle.

Suomalainen mies on yhä vielä aikanaan luodun kuvan mukainen, eli hänelle pitäisi maksaa, että menisi terveyskeskukseen tutkittavaksi! Mies ei ole lainkaan niin aloitekykyinen kuin suurin osa naisista, ja kärsii ja nielee mielipahansa paljon suuremmassa määrin kuin hänelle on hyväksi. Onko se aivan geeneissämme, vaiko vain sodan jälkeisen sukupolven kokeman isättömyyden ja äidittömyyden perintöä? Isämme ja äitimme eivät jaksaneet olla meille useinkaan sitä, mitä olisimme kaivanneet. Kukaan ei antanut terapiaa räjähdysten keskellä vuosikausia viettäneille isille, eikä kotirintamalla jatkuvassa ahdistuksessa ja pelossa eläneille äideille. Vanhemmiltamme jäi monta vuotta elämättä sodan tähden, ja kansamme vapaustaistelu tuli aivan liian monien tahojen tuomitsemaksi, täysin oikeudettomasti. Syyllisyys ja syyllistäminen ovat vieläkin hyvin syvällä kansamme sisimmässä, mikä on aikaansaanut tietynlaisen riittämättömyyden ja huonon itsetunnon tunteen. Me emme oikealla tavalla osaa arvostaa omaa ihmisyyttämme ja merkitystämme.

Jokaisella ihmisellä on oikeus hyvään itsetuntoon ja arvokkaaseen elämään. Kokemamme lamat ja huonot ajat ovat koetelleet kansaamme järkyttävämmällä tavalla kuin mitä hallintomme ja johtajamme haluavat myöntää. Eriarvoisuus on paljon suurempi ja vahingollisempi tekijä kuin mitä tähän asti olemme halunneet nähdä. Niukka toimeentulo on masentanut suurinta osaa kansaamme ja vaikuttanut henkisyyteemme ja elämämme laatuun. Luottamus nykyhetkeen, saati sitten tulevaisuuteen, on kadonnut niin monilta, että on suorastaan ihme nykyinen näennäinen sopusointu päivittäisessä elämässämme.

On luonnollista, että niin moni meistä voi huonosti. Nykytilanne ruokkii ihmisvihaa lietsovia tekijöitä siinä määrin, ettei yhtään tule ihmetellä lasten reaktioita kouluissa ja jo päiväkodeissakin. Kireä taloustilanne vie meitä yhä pidemmälle äidittömyyteen ja isättömyyteen, sillä äidit ja isät eivät aivan yksinkertaisesti jaksa ja ehdi suomaan lapsilleen asuinpaikan ja ravinnon lisäksi juuri niitä tekijöitä, mitkä ovat ihmisyyden peruspilareita. Lapset tarvitsevat elämänsä jokaisessa vaiheessa vanhempiaan ja heidän henkisyyttään ja läsnäoloa. Tämän puuttuessa tilalle tulee turvattomuus ja kamppailu omasta paikasta tässä yhteiskunnassa. Jokainen ihminen tarvitsee selviytyäkseen ja kehittyäkseen oman tilansa ja paikkansa.

Lisääntyykö narsismi tässä ajassa, ja onko sitä aina ollut yhtä paljon? Hyvin moni seikka viittaa siihen, että luomamme materiaalinen markkinatalous ja kiihkeä elämänrytmi ovat kuin hautomakone kaikelle narsistiselle kehitykselle. Ihmisten sairastuminen niin kehollisesti kuin henkisestikin on väistämätön seuraus taloudellisista ja yhteiskunnallisista ratkaisuista, jotka palvelevat yksinomaan pääomaa ja taloutta. Ihmisyys alkaa kuolla sukupuuttoon sellaisella vauhdilla, ettei juuri riitä uskoa todellisen muutoksen syntymiseen.

Koko ilmastonmuutosta koskeva kampanjointi ja hätä näyttävät jäävän hyväksi aikomukseksi ja loputtomiksi lupauksiksi, koska oikeastaan kukaan ei halua luopua saavuttamastaan hyvinvoinnista. Suurin osa maapallomme asukkaista taas ei kohta omaa oikeastaan mitään, mistä se voisi luopua. Monilla ei ole edes sitä tarpeellisinta jokapäiväistä elämää varten, vaikka lukematon määrä sormia osoittaa juuri heihin toivossa vielä jonkin esiin puristamiseksi.

Raha menee rahan luokse, on tänään totisinta totta. Ennen riitti toiminnan jatkuvuus, ja voitto käytettiin juuri tähän jatkuvuuteen, mutta nyt kaikessa on etusijalla rahastojen ja pääoman kartuttaminen. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät, eli käynnissä on ennennäkemätön varainsiirto kuluneesta kukkarosta suuriin pankkiholveihin!

Oikeastaan kaikki näkemämme ja kokemamme on äärimmäisen narsistista, joten kohta on tarpeen aivan uusien määritelmien keksiminen erottaaksemme oman aiheemme yleismaailmallisesta kehityksestä.

Nykyinen maailmantalous politiikkoineen ja näkemyksineen siis ruokkii narsistista ajattelua ja saa yhä useamman ihmisen voimaan huonosti. Rikkaus aikaansaa narsistista käytöstä, ja tarpeeksi pettynyt ja masentunut köyhä ajautuu omalta osaltaan hiukan toisenlaiseen narsismiin saavuttaakseen edes tarpeellisen ja elämässä välttämättömän. Kaikki johtaa siihen, että entistä enemmän vahingoitetaan toinen toistaan, ja lähimmäisenrakkaus alkaa olla niin vanha käsite, että sitä voidaan kohta vain muistella jonakin hyvin tuntemattomaksi jääneenä uskovaisten höpötyksenä!

Useampaan vuoteen ei kukaan enää ole kysellyt kirjoittajalta, onko hän sairastunut vahvuuteen, kun pyrkii auttamaan muita ihmisiä. Ei myöskään enää epäillä kirjoittajaa hyvin sairaaksi, niin kuin oli ensimmäisinä vuosina. Useampikin totesi, ettei sairaita halua auttaa kuin vain toinen sairas. Terve ihminen on vain se, joka pitää huolen omista asioistaan ja omasta hyvinvoinnistaan!

Tämä tuo meidät takaisin perusaiheeseemme narsismin lähteestä. Yksi merkittävimmistä esiin tulleista seikoista on alusta asti liittynyt ihmisten varallisuuteen ja taloudellisiin asioihin. Mielessä on vain yksi soittaja, joka kertoi olevansa hankkimassa omaa omistusasuntoa. Valtaosa on puhunut vain vuokra-asunnosta ja tarpeestaan täyttää toimeentulotukianomuksia. Ehkä yhdeksänkymmentä prosenttisesti on kaikilta yhteyden ottaneilta keinoteltu heidän omaisuutensa kesämökkejä ja asuntoja myöten. Useammassakin tapauksessa on ollut sopimus varhaisesta eläkkeelle siirtymisestä, joten yhdessä on kerätty varoja vanhuuden päiviä varten. Kun sovittu aika, ehkä noin viisikymppisenä on koittanut, huomaa vaimo tai avopuoliso, että jollakin ihmeen tavalla kaikki varat ovatkin miehen tilillä, tai sijoitettuna johonkin miehen nimellä olevaan osakkeeseen tai huvillaan!

Useimmissa tapauksissa kiusaajan ensisijainen kiinnostus on ilmiselvästi tai salatusti ollut uhrin omaisuudessa tai palkassa, niin että oikeastaan jokaisen soittajan kohdalla odottaa kohtaa, missä aletaan kertoa ostosten maksamisesta, ruuan laittamisesta, erilaisten hankintojen suorittamisesta. Uhri asuu yhdessä avomielisen, ystävällisen, avokätisen miehen tai naisen kanssa, huomaten vasta kuukausien tai vuosien päästä maksaneensa kaiken ja vähän ylimääräistäkin. Hän on ollut narsistin lähteenä, rahoittajana, saaden kuitenkin osakseen… hmm… hmm… hmm… Niin, mitä hän on saanut osakseen? Ei oikeastaan mitään mainitsemisen arvoista. Hän kokee itsensä täysin tyhjäksi pumpatuksi niin taloudellisesti kuin henkisestikin. Hän on niin hukassa näiden asioiden keskellä, ettei edes oikein tiedä kuka on ja minne kuuluu! Hän on korkeasti oppinut ihminen, mahdollisesti terveydenhoitoalalla, arvoltaan hoitaja tai jopa lääkäri tai psykologi, mutta siitä huolimatta hän on herännyt kammottavasta painajaisesta, joka on aivan liian todellinen!

Varaton lähde ei oikeastaan voi tulla kysymykseen, ellei sitten omaa joitakin aivan erinomaisia ominaisuuksia. Kysymykseen tulee ehkä piakkoin alkava varallisuus perinnön tai jonkinlaisen suurehkon tulonsiirron johdosta, hyvään virkaan astuminen lähitulevaisuudessa. Nyt tässä pysähtyessään miettimään, joutuu kirjoittaja pohtimaan todella ankarasti tämän kirjoituksen jatkoa. Olisiko nyt sitten oikeastaan olemassakaan mitään narsismin lähdettä tai keskinäistä kanssakäymistä narsistisessa suhteessa ilman jonkinlaista varallisuutta? Jokainen keskustelu pohjimmiltaan johtaa aina taloudellisiin tekijöihin, poikkeuksetta. Olisiko niin, että ensisijaisen mielihyvän tuottaa rahallinen lähde, seuraavana tai päällekkäisenä sen kanssa seksuaalinen mielihyvä, jonka laatu ei voi olla tarpeeksi korkea ilman kiihokkeita ja stimulantteja, joihin pääsee käsiksi vain pankkikortilla tai käteisellä?

Leväperäisyydessään ja jatkuvia innoituksia saaneena hänellä ei useinkaan ole omaa varallisuutta, vaan kaikki maksetaan hyväntahtoisen ja hyväuskoisen uhrin tililtä. Hänen tarpeensa ovat niin laajat ja loputtomat, että tuskin hänellä koskaan on yhtä rahanlähdettä, vaan hänellä saattaa yhtäaikaisesti olla kymmeniäkin tahoja, joista sillä hetkellä ensisijaisella ei ole aavistustakaan. Valehtelu on pakollista ja kiusaajan mielestä täysin luvallistakin, koska hänellä on jokaiseen tekoonsa hyvä puolustelu!

On aivan oman tutkistelunsa alainen kysymys hänen asenteestaan ja omantunnonpuutteestaan. Hän ei tunnu lainkaan ajattelevan riistämiensä ihmisten kärsimystä ja menetyksiä. Pitäessään yhtä aikaa yllä useita naissuhteita, hän ei osaa kuvitellakaan aiheuttamaansa kipua eri naisten olemuksessa. Jokainen petollinen suhde rasittaa naisen psyykeä ja aikaansaa hyvinkin laajaa pahoinvointia, sillä vaikutukset eivät rajoitu yhteen persoonaan, koska jokainen rikottu ihmissuhde kertautuu läheisissä ja sukulaisissa.

Narsisti tarvitsee ihmissuhteita tarpeidensa tyydyttämiseen hyvin moninaisella tavalla. Mikään ei koskaan ole hänelle riittävää, koska hän omalla, sairaalla tavallaan, uskoo olevansa aivan erikoislaatuisen huomioimisen ja arvostuksen kohde. Sisimmässään hän on pieni lapsi, joka täysin omissa oloissaan menehtyy, mutta ulkonaisesti hän esiintyy kaikkiin muihin nähden ylivertaisena, ylimmäisenä, kaikkitietävänä. Ei ole niinkään väliä sillä, vaikka joutuisi kiinni valheesta tai paikkansapitämättömistä väitteistä, hänellä on valmiina selitys kaikkeen. Hän on aina oikeassa, ristiriitatilanteissakin omalla sarallaan ja omalla tavallaan, muut vain ovat käsittäneet väärin. Yksi loukkaavimmista asioista, mikä voi kohdata häntä, on väärin ymmärtäminen. Toisaalta se on luonnollista, koska hän ylimystön edustajana on niin paljon kuulijakuntansa yläpuolella, ettei rahvas todellisuudessa ole kykenevä ymmärtämään hänen korkealentoisia ajatuksiaan. Hän alistui esittämään jotakin näin vähäpätöiselle kuulijakunnalle, joten hän on suopea ja käden heilautuksella julkituo anteeksiantonsa. Todellisuudessa hän ei koskaan anna anteeksi mitään, vaikka hymyileekin ja kertoo kaiken olevan kunnossa.

Kaikkien hänen ympärillään olevien ihmisten tarkoitus on tukea hänen imagoaan, egoaan. Hän saattaa puhua jatkuvasti, loputtomasti, aiheesta tai aiheen vierestä. Kukaan ei voi puhua niin paljon ilman niin runsasta rönsyilyä, että kuulijoilla on vaikeus keskittyä aiheeseen. Hän ei välitä siitäkään, vaikka kaikki muut olisivat siirtyneet jonnekin muualle. Hän muuttaa esitelmänsä yksinpuheluksi, mihin kukaan muu ei saa syyllistyä. Seuraavana päivänä, ehkä vain lähinnä kotonaan, hän puhuu samat asiat uudelleen, hieman toisenlaisena versiona, puolison yrittäessä kätkeä turhautumisensa.

Puhuminen on narsistille elintärkeää, koska hän hyvin usein ei elä elämäänsä, vaan suorittaa sitä. Hän puhuu niin paljon ja paljosta, ettei hän jonkin ajan kuluttua tiedä mikä on tapahtunutta elämää, mikä vain hänen puhettaan. Tämä osaltaan selittää meille kokemaamme hämmästystä ja epätietoisuutta, koska hänen elämänsä ja puheensa ovat niin suuressa ristiriidassa keskenään. Meidänkin elämämme joutuu kestämättömään ristiriitaan, koska muistamme kaiken aivan eri tavalla kuin mitä hän meille esittää. Emme yksinkertaisesti ole kykeneviä uskomaan sellaista historian kirjojen vääristelyä, mihin hän syyllistyy useamman yhteisen vuoden jälkeen.

Alussa kaikki oli niin pientä ja merkityksettömältä tuntuvaa, ettemme sitä huomioineet. Emmehän oikein omanneet rohkeuttakaan arvostella erinomaisen puolisomme tai sukulaisemme käytöstä tai esiintymistä. Ihmissuhteemmehan alkoi suuresta ihastumisestamme, tavattuamme viimeinkin näin ihastuttavan ja elämäämme rikastuttavan persoonan, joka sellaisessa määrin ihannoi meitäkin, huomioiden meidät tavalla kuin ei kukaan aikaisemmin!

Me tulimme vakuuttuneiksi erinomaisista piirteistämme, joita emme koskaan olleet uskoneet omaavamme, huomataksemme sitten ensimmäisten konfliktien yhteydessä, että kiusaajamme olikin koko ajan puhunut itsestään. Mieltämme askarrutti sitten kovasti hänessä tapahtunut muutos ja kaikkien hyvien piirteiden katoaminen. Tässä vaiheessa elämää tajuaa sitten lopullisesti, että hän itse sitä tiedostamatta oli koko ajan puhunut sittenkin meidän hyvistä piirteistämme ja ominaisuuksistamme. Hän oli ihastunut meissä omaan heijastukseensa, meihin projisoimaansa omakuvaansa, kangastukseensa. Hän ihastui meidän hyviin piirteisiimme ja löysi meistä otollisen kohteen injektoidakseen meihin kaiken itsessään sietämättömän aineksen. Kaikki hyvät piirteemme olivat hänen ominaisuuksiaan, kaikki hänen negatiiviset asenteensa ja virheensä olivatkin meissä. Hän oli sinä, sinä olit hän, vaikkei hän sitä millään tavoin koskaan ole kyennyt näkemään!

Tämä selittää kirjoittajalle suurimman osan ikävistä kokemuksista ja ihmissuhteista. Projisoimiseen syyllistyy jokainen meistä jossakin määrin ja tietyissä elämänvaiheissa. Koko asia muuttuu kuitenkin täysin sairaalloiseksi sovinnollisuuden rajojen ylittyessä. On ihminen sitten luonnehäiriöinen tai luonnehäiriöisesti käyttäytyvä, on hänen elämässään ei- toivottavia asioita, jotka masentavat ja häiritsevät häntä. Hän etsii samoja virheitä lähelleen tulevista ihmisistä, ja vähäisiäkin viitteitä löydettyään alkaa hahmotella mielessään yhtäläisyyksiä, projisoiden lopulta oman ongelmansa toiseen ihmiseen. Jos oma ongelma ei kokonaan katoa, pienenee se kuitenkin mieltä rauhoittavassa määrin!

Meissä kaikissa on siis luonnehäiriöön viittaavia tekijöitä, mutta ne muuttuvat sairaudeksi vasta ylimitoitettuina. Narsisti projisoi asioita toiseen ihmiseen häpeämättömästi ja seurauksia ajattelematta. Hän vierastaa omia kielteisiä asioitaan niin suuresti, että hänen persoonassaan alkaa toimia ns. täydellinen torjunta. Hän ei kestä pienintäkään epäonnistumista tai nuhdetta. Hän saattaa tarjoutua tehtäviin, jotka ovat hänelle aivan liikaa, mutta hänen uskomuksensa omista kyvyistään ylittää kaikki realiteetit. Hän tarjoutuu säestämään vaativassakin tilaisuudessa, mutta hermostuu huomion keskipisteenä olemisesta (minkä johdosta hän on tilanteeseen halunnut) siinä määrin, että koko soitto kangertelee. Koko asiasta ei puhuta jälkeenpäin ollenkaan, erikoisesti koska jo parin päivän kuluttua, jos ei aikaisemminkin, hän on unohtanut virheensä ja uskoo suorituksensa täydellisyyteen!

Pakottavissa, paljastuneissa tilanteissa, hän ratkaisee ongelman lyhyellä tokaisulla: ”Tästä ei sitten koskaan puhuta mitään!” Hän todella tarkoittaa sitä! Jos pyrit palauttamaan hänen mieleensä todellisia tilanteita, olet vihamielinen ja suoranainen valehtelija! Tästä olemme kirjoittaneet toisaalla.

Hänen lähteensä ovat siis moninaiset. Hän on helposti pitkästyvä ja kyllästyy viihdyttävimpiinkin asioihin uskomattoman nopeasti. Ei ole väliä sillä mitä hän vakuuttaa ja kehuu. Hän piti eilen minihameestasi ja mustista sukistasi, haluten sinun aina pukeutuvan niihin. Seuraavalla kerralla noudatat hänen toivomustaan, koska se on teillä suoranainen laki, mutta et ollut ollenkaan tajunnut, että hän nyt haluaakin tummanruskeat nailonit! Hän tietää kaikki ajatuksesi ja tarkoituksesi, ilman että mitään sanot. Hän ei muista vajavaisuuttasi ja odottaa sinun mieltävän hänen tulevat tarpeensa sanoittakin. Joskus onnistut, useimmiten et!

Mielenkiintoinen kysymys nyt kun ajauduimme seksuaalisuuden alueelle! Kuinkahan moni narsisti sängyssä todella ajatuksissaan on sen hetkisen kumppaninsa kanssa, etenkin jos tämä on vaimo tai puoliso? Kuinkahan moni uhri pitempiaikaisen suhteen jälkeen pystyy näihin tilanteisiin ilman että mielikuvitus hakeutuu johonkin henkisempään ja hellempään mielikuvaan?

Hyvin useissa narsistisuhteissa kaikki henkisyys ja todellinen kosketus ja hellyys korvataan seksuaalisuudella, joka ei voi oikealla tavalla toimia vääristyneessä ilmapiirissä. Ennen kaikkea nainen on niin herkkä olento, että hänet pakotetaan johonkin hänelle vastenmieliseen ja persoonallisuutta tuhoavaan toimintaan. Hän ei pysty olemaan oma henkilöitymänsä, vaan hän osallistuu statistina pakkotilanteisiin. Kun ihminen ei saa olla oma itsensä aidosti ja pakotta, alkaa hänessä henkinen prosessi, joka sairastuttaa hänet ensin psykosomaattisesti ja sen seurauksena somaattisestikin.

Useat soittajat ovat löytäneet tietokoneeltaan tietoja puolisonsa pornosivuilla vierailemisesta ja jopa pedofiilitiedostoja. Narsistin kyltymättömyys ja kyllästyminen johtavat aina uuden etsimiseen ja keksimiseen. Tämä selittää alkoholin osuuden näissä suhteissa. Alkuun riittävät pienemmät määrät ja laimeammat juomat, mutta selvääkin selvempää on siirtyminen vahvempiin juomiin. Mielipahaa pyritään vaimentamaan, ja mitä suuremmaksi se tulee puolin ja toisin, sitä enemmän etsitään turtumusta jopa aloittamalla tupakointikin. Huumeista ei vielä kukaan ole kertonut.

Aikanaan retkeillessämme huomasimme vuokramökissä purkinaukaisijan puutteen. Ei ollut edes kunnon puukkoa. Mieleen tuli, että mitä jos laittaisi purkin hellan levylle ja panisi virran päälle? Yhtä varmasti kuin purkki repeäisi kannesta kauniisti auki, yhtä varmaa on yhdessäolon onnistuminen narsistin kanssa alkoholin ollessa mukana kuvioissa! Yhtä varmaa kuin on purkin sisällön leviäminen pitkin mökin seiniä, yhtä varmasti tulee jonkinlainen rettelö!

Narsistinen suhde siis sairastuttaa ihmisen niin henkisesti kuin kehollisestikin. Syy ja seuraussuhteita ei hyvin laajasti haluta nähdä kai siksi, että olemme tekemisissä niin vaikean asian kanssa.

Narsistinen asenne ei voi toimia erillisenä ja yhteisöttömänä. Siinä määrin kuin yhteiskuntamme ei suo mahdollisuuksia narsistiseen toimintaan, huolehtii narsisti itse sopivan yhteisön muodostamisesta, mitä on alettu kutsua hänen hovikseen tai haaremikseen. Naiset kuuluvat siihen omalla tavallaan, mutta liehittelemään ja palvelemaan kelpaavat miehetkin, tullen ajan mittaan eunukeiksi henkisen kastraation vaikutuksesta. Aivan kuten raha menee rahan luokse, toinen rikastuu ja toinen köyhtyy, samoin on narsismin suhteen. Se ei voi toimia terveen yhteisöllisyyden pohjalta, vaan kaikella hyödykkeellä, niin henkisellä kuin materiaalisellakin, on yksi virtaussuunta. Jos uhri kuvittelee saavansa jotakin vastineeksi tai korvaukseksi omista uhrauksistaan, elää hän lähes joka suhteessa itsepetoksessa, jonka on luonut kiusaajan tarkasti kohdistettu ja herkeämätön aivopesu.

Tässä maailmankaikkeuden osassa mikään ei pysyvästi katoa tai siirry jonnekin pois elinpiiristämme, lukuun ottamatta ehkä satelliitteja ja muuta avaruusromua, Mars-luotaimia jne. Kaikki vain vaihtaa paikkaa ja muotoa. Siten lukemattomien ihmisten mielipahaksi he jäävät ilman tavoittelemaansa, tai joutuvat luovuttamaan omanaan pitämäänsä epäinhimillisyyden kauppamiehille. Uskon jatkuvasti vahvistuvalla vakuuttuneisuudella, että ns. narsistien uhrit ovat kaikkein pettyneimpiä ihmisiä tämän maan päällä. Heiltä on yksinkertaisesti salattu mihin heitä ollaan viemässä. Heille on annettu pitkällä tähtäimellä väärää informaatiota ja luotu uskoa ja luottamusta asioihin ja henkilöihin, jotka alusta loppuun ovat täynnä petosta ja hyvyydeksi naamioitua pahuutta. Tätä petosta ei tee vähäisemmäksi se, ettei se useinkaan ole tiedostettua. Narsisti itsekin on ties mistä alkunsa saaneen petoksen uhri, toistaen vain omia uskomuksiaan ja omaa valheellista minuuttansa. Hän suorittaa elämää, puhuen uskomuksiaan olemassaoloon, pystymättä erottamaan mikä on hänen puheitaan ja mikä todella tapahtunutta.

Taustani johdosta joudun pohtimaan seurakuntatyössäni kohtaamaani kohtelua ja ihmisten asenteita ja uskomuksia. Uskon ehdottomasti Elävään Jumalaan, joka tuli lihaksi ja asui keskellämme Herran Jeesuksen Kristuksen hahmossa. Nykyisen tilanteen keskellä, historiankin todistuksen pohjalta, joudun nyt toteamaan, että minun on suorastaan mahdoton nähdä yhdistäviä tekijöitä ns. kristillisen elämän ja meille alun perin tuodun Evankeliumin sanoman välillä. Usealle ahdistuneelle soittajalle olen sanonut, ettei hänen kohtaamillaan tuhoavilla tekijöillä ole mitään tekemistä todellisen Jumalan kanssa. Niin surullista kuin se onkin, on suurin osa kohtaamaamme hengellisyyttä tai uskonnollisuutta ihmisten luomaa vallan välinettä, jonka avulla pyritään hallitsemaan toisia ihmisiä heidän suoranaiseksi vahingokseen!

Kristillinen elämä sisältää niin suuren määrän psykopaattisia tekijöitä, että olen toistamiseen todennut, että vääristynyt kristillisyys sisältää jokaisen narsistisen persoonallisuushäiriön piirteen, ei ehkä yksilöön personoituneena, vaan yhteisöllisenä pahuuden kokonaisuutena.

Tietynlainen hengellisyys on siten selvästi yksi narsismin lähde lukemattomille ihmisille.

Kaikki kertomamme on johtanut siihen tilanteeseen, jossa nyt olemme. Kysymys ei ole yllätyksestä, vaan lukuisat merkit ovat viitanneet tähän vuosikymmenien ajan, mutta me olemme kintaalla viitanneet niille. Nyt tilannetta pyritään korjaamaan kestämättömillä metodeilla, jotka huomioivat kyllä suuren määrän oikeaa tietoa, mutta kieltävät aivan perustavaa laatua olevia asioita. Kuvaavinta kaikelle on ehkä kuva seinälle maalatusta takkatulesta, jonka äärellä meidän nyt tulisi lämmitellä ja hokea kaiken olevan sittenkin aika hyvin.

Narsismi perustuu koko olemukseltaan petokseen ja valheeseen, yhteisöllisesti hyväksyttyihin psykopatian paradigmoihin, ennakkoasenteisiin, joita ei koskaan ole todistettu paikkansa pitäviksi.

Nykyinen suuntaus ja valtavirta eivät ikävä kyllä ole enää korjattavissa ja muutettavissa. Markkinatalous ja ihmisyysvastainen politiikka maailmanlaajuisesti ovat juurtuneet niin syvälle ja laajalle, ettei niiden vaikutusta pystytä laajamittaisesti muuttamaan. Itse asiassa usko suuriin muutoksiin ja maailmanlaajuisiin heräämisiin on fanaattisuutta, eikä sovi terveesti ajattelevalle tarkkailijalle.

Ei ole kuitenkaan syytä vaipua epätoivoon, vaan meidän jokaisen on irrottauduttava vääränlaisista riippuvaisuuksista ja seurattava omantuntomme ja ihmisyytemme ääntä. Yhteisöllinen pahuus ja vääryys eivät automaattisesti merkitse, että jokaisen pitäisi mukautua siihen. Me tarvitsemme rohkeita ihmisiä, jotka toteuttavat sisäistä näkemystään ja toimivat ihmisyyden hyväksi. Mitä suurempi pimeys on, sitä kirkkaammin loistaa valomme, jos vain rohkenemme säteillä sitä. Me emme enää usko paratiisiin maan päällä, vaan tahtomme on luoda pieniä keitaita kaikkialle, niin kauan kuin henki meissä pihisee. Narsisteilla olkoot omat lähteensä ja päämääränsä. Meidän tehtävämme on olla hyvän olon lähteitä jokaiselle kohtaamallemme kulkijalle riippumatta siitä kuka hän on ja minne hän kuuluu. Jos joku ei pysty ottamaan vastaan rakkauttamme ja huolenpitoamme, on se asianomaisen häpeä. Tärkeätä omalle kehityksellemme ja persoonallisuutemme säilyttämiselle on olla rehellisesti oma itsemme. Pelko ja alimittaiseksi itsemme tunteminen lamaannuttaa ja vie tulevaisuuden toivon. Meidän on aika nostaa päämme ja kulkea rohkeasti valitsemallamme tiellä.

Markku Vuori

ihminentavattavissa.net

Narsistisen persoonallisuushäiriön ABC Osa 2

Irtautuminen vahingollisesta suhteesta

Asiantuntevia auttajia on hyvin vähän, ja ikävä kyllä jotkin näistäkin aikaansaavat uhreille turhia lisätuskia ja mietiskelyjä. Turhauttavaa on saada kuulla ryhmää vetävältä henkilöltä, kuinka helppoa loppujen lopuksi on irtautua narsistisesta suhteesta ja aloittaa uusi elämä. Ilmeisestikään ei tämä henkilö ole ollut muuta kuin narsistisessa suhteessa, jossa vahingollinen vaikutus on ollut hyvin rajattu.

(Käyttäessämme kirjoituksissamme lyhykäisyyden johdosta nimikkeitä narsismi ja narsisti, tarkoitamme joskus juuri vain tätä lievempää muotoa, mutta asiayhteydestä riippuen lukija voi itse päätellä milloin tarkoitamme narsistista persoonallisuushäiriötä!)

Miksi niin suuressa määrin selitetään uhrin väkivaltaisessa suhteessa viipyminen riippuvaisella persoonallisuudella tai läheisriippuvaisuudella? Eikö tämä käsite jo kerro meille, että on kysymys jostakin paljon laajemmasta ja suuremmasta, kuin mitä olemme olleet halukkaita näkemään ja uskomaan? On pakko olla kysymys todella merkittävistä voimista ja vaikutuksista, jotka aikaansaavat niin selvästi havaittavaa riippuvaisuutta ja sidonnaisuutta. (Muistutamme tässäkin, että uhrien kohdalla ensisijaisesti on kysymys ns. Tukholman syndroomasta!) Huomionarvoista on ainakin yhdistyksemme autettavien keskuudessa, että lähes jokaisesta saa erittäin myönteisen kuvan, niin että kirjoittaja on lukemattomia kertoja todennut näiden ihmisten olevan hienoimpia persoonia, mitä elämänsä aikana on kohdannut.

Lyhyen keskustelun tai puhelun aikana ei toki pysty luomaan kovin kattavaa kuvaa puhekumppanista, mutta yhdeksän vuoden aikana ei ole ollut kuin vain muutama soittaja, jonka kohdalla heti on tullut mieleen, että tällä täytyy olla aika pahoja mielenterveysongelmia. Lähes sataprosenttisesti ovat kaikki apua hakeneet olleet normaaleja, mutta hyvin haavoitettuja ja rikkinäisiä ihmisiä, monet heistä koulutettuja ja oppineita.

Helppo irtautua? Olisiko tämä väite sittenkin melko kevyesti lausuttu, kun todella ajattelee millaisten ihmisten kanssa on pohdittu näitä vakavia ongelmia? Ahdistuneiden soittajien joukossa on ollut ainakin kolme psykiatrian sairaanhoitajaa, lukuisia sairaanhoitajia, joitakin lääkäreitä ja muita korkeasti oppineita. Onpa soittanut muutama psykologi ja psykiatrikin, joiden kanssa keskustellessa on päädytty toteamaan, että olemme tekemisissä aikamme merkittävimmän mielenterveysongelman kanssa.

Jos elämän ahdistuneisuus on siinä määrin ongelma jollekin psykiatrian sairaanhoitajalle, että hän katsoo tarpeelliseksi hakea apua kirjoittajalta, tulisi jo tämän avata meidän silmämme näkemään, ettei ole kysymys mistään perin vähäisestä asiasta. En voi olla hymyilemättä tälle tilanteelle, jossa yhä vieläkin ihmettelen asemaani tässä työssä. Olen jo toisaalla maininnut kolme eri kohtaamista nuorten naispsykologien kanssa, joissa tuli selväksi, ettei näillä oman tunnustuksen mukaisesti ollut minkäänlaista käsitystä siihen aikaan luonnehäiriön nimellä kulkevasta asiasta. Hymyilyttää sekin, kuinka pari kesää sitten yksi psykiatri soitti, selvästi halukkaana keskustelemaan kanssani, ja lohdutti minua ajatuksella, ettei minun tule surra, jos joku apua hakeva joutuu psykoosiin keskustelumme aikana!

Kirjoittajan tiedot ovat rajalliset ja perustuvat suurimmalta osaltaan erilaisiin kokemuksiin ja noin yhdeksän vuoden auttamistyöhön (2013 12 vuotta). Kun puhumme erilaisista sidonnaisuuksista ja riippuvuuksista, kaipaisin edes jonkinlaista tämän alan koulutusta. Kenenkään ole pakko uskoa kaikkea kirjoittamaani, mutta itsekin olen hämmästyksellä joutunut toteamaan, ettei kaikkien näiden vuosien aikana pienintäkään ilmaisuani ole epäilty tai asetettu kyseenalaiseksi. Hyvin moni on lähestynyt nimenomaan ajatuksella, että kaikki pitää paikkansa jokaista sanaa myöten. Useampikin on todennut, että nettisivuillamme on luettavissa kaikki tarpeellinen, ja että verrattuna jopa maailmanlaajuisiin sivustoihin, siellä on oivalluksia, joita ei vielä kukaan muu ole esittänyt.

Rohkenen siis esittää näkemyksiäni omalla tavallani ammattilaisena, joka on käynyt sellaisen yliopiston ja korkeakoulun, missä ainoastaan voidaan saada todellinen kuva tältä alalta. Jokaisella on oikeus suhtautua kirjoittamaani omalla tavallaan. Esitän ajoittain ajatuksia, joiden tiedän olevan ensi näkemällä ristiriitaisia, mutta teen sen herättääkseni ajattelua ja keskustelua.

Selvä yleislinja kaikkina näinä vuosina on ollut, että jokaisen tuhoavaan suhteeseen joutuneen elämästä täytyy löytyä tekijöitä, jotka ovat johtaneet ”ei toivottavien tilanteiden” syntymiseen. Etsittäessä niitä ensisijaisesti heidän lapsuudestaan, ei varmaankaan olla harhateillä. Yleensä ottaen ovat lapsuuden vaikutukset jääneet aivan liian paljon kaiken muun selvittelyn varjoon. Mutta kun ajattelen ennen kaikkea sitä, miten lähes jokainen soittaja saa sisimpääni lämpimän tunteen ja ajatuksen, että tässä on todella hieno ihminen, tulevat mieleeni myös ne lukuisat mielenterveysalan korkeasti oppineet ihmiset, jotka ovat täysin ulalla ahdistuksensa kanssa. Olisiko jokaisella, tai edes useimmilla niin suuria ongelmia lapsuudessaan, että ne ovat saaneet heidät tekemään todella katastrofaalisia ratkaisuja?

Jos pahalaatuisen narsistin tunkeutuminen johonkin ihmiseen merkitsee aukkoja persoonallisuudessa ja sen turvajärjestelmissä, jotka ovat voineet syntyä vain lapsuudessa tai nuoruudessa, niin mikä on ongelmamme ydin? Lukuisat yhteenotot ja omat kokemuksetkin noin neljänkymmenen vuoden ajalta puhuvat aivan omalaatuista kieltään, jota ainakin kirjoittaja on oppinut ymmärtämään. Missä ovat meidän ongelmiemme alkuperät, lähtökohdat, ketkä kaikki ovat kokeneet vajavaisen lapsuuden ja nuoruudenkin, kenellä on taipumus sokeuteen vahingollisten ihmisten lähestyessä? Ketkä antavat väärämielisten ihmisten tunkeutua sisälleen tai kävellä lävitseen, joidenkin elämättömien ja elettyjen vaiheiden johdosta?

Maailmankuulu tutkija Robert Hare (Ilman omaatuntoa, Gilgames) on erikoistunut kriminaalipsykologiaan, mutta tunnustaa avoimesti tulevansa aina uudelleen psykopaattien pettämäksi. Lukuisat yhteydenotot todistavat jatkuvasti siitä, kuinka etenkin huoltajuuskiistoissa psykopaatit ryntäävät kuvainnollisesti kuin preussilaista pikamarssia monenlaisten ammattilaisten sisään ja lävitse. Onko kaikilla näillä viranomaisilla suuria ongelmia lapsuudenkokemusten kanssa? Eiköhän enemmänkin ole kysymys siitä, että keskuudessamme on aivan uskomattoman erehdyttäviä ihmisiä, jotka saavat osakseen aivan ansaitsematonta uskottavuutta, jonkun tai joidenkin toisten ihmisten vahingoksi!

Meidän on pakko myöntää olevamme tekemisissä ehkä vaikeimman mielenterveydellisen ongelman kanssa, mutta on toisaalta anteeksiantamatonta se, kuinka vähän tietyillä aloilla on halua saada tietoa tältä alueelta. Syyllistytään aivan liian moniin mainemurhiin ja vääriin diagnooseihin, koska ihmisellä on taipumus kulkea siitä, missä aita on matalin. Vaikka ratkaisujen tekeminen oikeuslaitoksessa tai muualla on hyvin vaikeaa, tulisi päättäjillä kuitenkin olla enemmän tietoa tältäkin alalta, jotta tarpeellisia näkökantoja edes harkittaisiin enemmän kuin nykyisin.

Mitä haluamme tällä sanoa? Ehkä ensisijaisesti sen, että jos näin korkeasti koulutetut henkilöt eivät ole kykeneviä näkemään missä mennään narsistisen persoonallisuushäiriön alueella, niin miksi tulisi aivan tavallisten kansalaisten tuntea itsesyytöksiä ja häpeää tilanteensa johdosta? Vahingolliseen ihmissuhteeseen joutuminen voi tapahtua ja on tapahtunutkin aivan normaaleille ja vahvoille persoonille, ja lapsuuden ongelmat tulevat merkittävään valoon vasta kun puhumme irtautumisvaiheesta. Oli lapsuus millainen tahansa, ei sillä ole niinkään merkitystä, yleisesti ottaen, puolison valinnassa tai väärän ihmissuhteen luomisessa. Kuka ei olisi hurmaava ja ihana persoona nuoruudessaan tai seurankaipuussaan? Rakkaus tekee kenet tahansa sokeaksi; tosin meidän tulee aina varoa umpisokeutta! Hätäkellot soivat ikävä kyllä aivan samalla tavalla kuin hääkellotkin, koska ne tulevat samasta tornista, sointu vain on erilainen!

Irtautumisvaiheessa voimme pohdiskella lapsuuden traumojen tai huonojen kokemusten vaikutusta ihmisen kykyyn oikeiden ratkaisujen tekemiseen. Tietynlainen luonteen lujuus antaa pohjaa rohkeudelle ja järkeville teoille, mutta tässä kohden joudumme ottamaan esiin todella vakavan ja unohdetun seikan. Vaikka uhrillamme olisi ollut millaiset valmiudet elämään tahansa, on jotakin todella merkittävää ehtinyt tapahtumaan väkivaltaisen suhteen aikana, on se sitten kestänyt vain vuoden tai viisikymmentä vuotta! Yleinen näkemys on, että varhaisimmat merkit väärästä ratkaisusta saattavat ilmetä jopa kahden kuukauden kuluttua, hyvin lievinä, mutta usein vasta noin kahden vuoden kuluttua todellinen tilanne alkaa valjeta.

Jossakin mielessä uhri on poikkeuksetta mennyt naimisiin näyttelijän kanssa, jonka rooliasu ja itse roolikin on niin hyvin työstetty, ettei sitä tarkempikaan havainnoija osaa erottaa todellisesta elämästä. Naamiona terve mieli! Normaalitkin ihmiset elävät suuren osan elämäänsä vaihtelevissa rooleissa, olematta aivan oma itsensä. He ehkä kuitenkin ovat tietoisia rooleistaan, niin että joskus häpeävätkin pakollisissa tilanteissa. Narsistisesti persoonallisuushäiriöinen häpeää aivan omalla tavallaan, pyytämättä koskaan anteeksi. Hän kompensoi vajavaisuutensa ja epäonnistumisensa mitä merkillisimmillä rituaaleilla, joita emme ehkä milloinkaan tule täysin ymmärtämään. Tämä valeasu ja naamio ovat niin harhaanjohtavia ja todellisen tuntuisia, että kestää siis noin kaksi vuotta, ennen kuin roolihenkilö monestakin tekijästä johtuen alkaa väsyä, ja naamio alkaa kutittaa tai muuten tuntua epämukavalta. Tulee tarve pukeutua uuteen asuun, suorittaa uusi meikkaus. Seuralainen on ymmällään, ei tiedä mitä ajatella. Ainoa selvä ajatus taitaa olla, että nyt on tainnut tulla tehtyä todella suuri väärä ratkaisu!

Yhden kirjojemme miehen vaimo on oivallinen esimerkki tästä naamioinnista ja roolileikistä, joka ei todellisuudessa ole uhrille leikkiä. Jossakin vaiheessa tämä alkoi muuttaa ääntäänkin päivä päivältä yhä enemmän. Elekieli oli jo kautta vuosien ollut todella laaja ja ärsyttävä, mutta nyt mies sai kokea elävänsä aivan uudenlaisen persoonan kanssa. Vaihtelustahan se meni jonkin aikaa, etenkin kun sukupuolielämässä oli alkoholikin mukana, joka sai hetkeksi unohtamaan arjen, ja ”vieras nainen” tuntui oikeastaan aika seksikkäältä!

Jossakin vaiheessa mies alkoi todella tympääntyä, todeten olevansa väsynyt tähän vaimon näytelmähahmoon, julkituoden kyllästymisensä. Siihen vaimo totesi yksikantaan: ”Minä olen löytänyt itselleni uuden persoonallisuuden, ja pidän siitä kovasti!” Kenenkään muistissa ei ole mitä sitten tapahtui, mutta uusi hahmo jatkoi olemassaoloaan jonkin aikaa.

Merkittävää tässä kaikessa on, ettei ulkopuolinen maailma juurikaan pane merkille näitä rooleja, johtuneeko siitä, että erilaiset naamiot ja roolit ovat niin yleisiä keskuudessamme. Teennäisyyden tulisi olla helpommin havaittavissa, mutta onko sen näkeminen vain muutamien etuoikeus?

Olin kerran palaamassa Helsingistä, kun satuin junassa pienehköön Intercityn osastoon, jossa istui useampiakin johtajatason miehiä ja heidän alaisiaan naisia. Siitä on jo lähes kymmenen vuotta, mutta tuo tilanne jäi mieleeni jonakin merkittävänä näytelmänä. Oikeastaan kukaan tuossa osastossa ei ollut oma itsensä, vaan veti mitä huvittavinta roolia, aivan kuin jossakin renessanssiaikaisessa, ehkä Ranskaan sijoittuvassa komediassa. Miehiltä puuttuivat vain röyhelöhepenet, peruukki ja valkoinen meikki naamasta!

Olin paljon kuullut tai lukenut näistä rooleista, mutta en vielä koskaan ollut elävässä elämässä nähnyt juuri tätä teeskentelyn haaraa. Johtuneeko juuri näin laajamittaisesta roolileikistä, että kiusaajat niin helposti sulautuvat suurempiin massoihin, eikä heitä juurikaan erota muista? Ovatko omat roolileikkimme syynä siihen, että olemme niin haluttomia oikealla tavalla tuomitsemaan vääriä tekoja ja asenteita, jotka silmissämme näyttävät viattomilta ja normaaleilta, mutta jotka kuitenkin tuhoavat lukemattomia kanssamatkaajiamme?

Ammattimainen näyttelijä terveenä ihmisenä on varmaankin tietoinen rooleistaan ja erottaa ne normaalista elämästä. Olen kuitenkin lukenut joistakin rooliin eläytymisistä, mitkä hyvin laajakantoisina ja erikoisina ovat lyöneet esittäjäänsä niin syvän leiman ja vaikutuksen, että hän eräällä lailla on kadonnut roolihahmoonsa. Eläytyminen on mennyt liian pitkälle ja oma persoona on omaksunut roolihahmon piirteet.

Harjoitteluvaiheessa, etenkin merkittävämmän roolin ollessa kyseessä, muutetaan ulkonäköä, annetaan parran tai hiusten kasvaa, jopa lihotetaan tai laihdutetaan itseään paremmin osaan sopivaksi. Ei ole ihme jos näytteleminen osaltaan muuttaa esittäjän persoonaakin enemmän tai vähemmän pysyvästi. Tietynlaisiin rooleihin valitaan usein sama henkilö luonnenäyttelijänä, mikä ei voi olla vaikuttamatta tämän persoonaan. Tai toisaalta ehkä joku jatkuvasti psykopaattia esittävä saattaa hyvinkin olla liiankin yhtä roolihahmonsa kanssa, koska on niin vakuuttava roolissaan!

Olemme selvästi osoittaneet narsistisen persoonallisuushäiriön teatraalisuuden ja loputtomat roolihahmojen esittämiset. Kun normaali näyttelijä kotonaan on varmaankin ainakin suurimman osan aikaa oma itsensä, ei oikeastaan kukaan vielä ole päässyt selvyyteen narsistipuolisonsa todellisesta persoonallisuudesta. Aikanaan rakastuttiin sen aikaiseen persoonallisuuteen, mistä nyt ei ole jälkeäkään – oliko se kiusaajamme todellinen hahmo, vaiko noin kahden vuoden kuluttua esiin tuleva, aivan toisenlainen, paljon negatiivisempi hahmo? Miten missäkin ja milloin, näitä hahmoja on vaihteleva määrä, kahdesta lukuisiin.

Mitä tahdomme tällä sanoa? Jotkut ovat kiinnostuneet teatterista, toiset eivät. Kiusaajat ovat alan ammattilaisia, mutta eivät milloinkaan ole kertoneet todellisesta alastaan uhrilleen, vaan tämä saa sitten vuosikausiakin arvailla ahdistuksensa ja pahoinvointinsa syytä. Systeemiin kuuluu tämä salaperäisyys, niin että jo alusta alkaen olemme puhuneet siitä kuinka ihmisten ahdistukselta puuttuu nimi, koska kaikki on niin salaperäistä ja käsittämätöntä. Kirjoittajallekin on vielä jokainen kiusaaja melko suuri salaisuus. Edes kolmekymmentä vuotta ei suo selvää ja riittävää kuvaa roolihahmojen runsauden takia. Mikä koetusta ja nähdystä on todellista, mikä ei?

En koskaan ole rakastanut oopperaa tai teatteria, harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Jo pienestä lapsesta pitäen, niinä harvoina hetkinä kun seurasin näytelmää, kiinnittyi huomioni enemmänkin lavasteisiin ja niiden rakenteeseen, kuin itse esitykseen. Jollain lailla vaivasi tuttujen ihmisten eläytyminen sellaiseen, mitä he itse eivät olleet. Myös huvipuistoissa mietin miten eri lavasteet ja kummajaiset olisi tullut muovata ja maalata eri lailla, jotta ne olisivat näyttäneet luonnollisemmalta tai oikeammalta. Jo nuorena siis halusin tietää mitä minkin lavasteen ja liikkuvan esineen takana tai sisällä on.

Ymmärrän nyt erittäin hyvin niitä ihmisiä, jotka eivät tienneet lähtevänsä mukaan johonkin heille vieraaseen ja epämiellyttävään esitykseen. Kaikki elämässä kohtaamamme vaikuttaa jollakin tavoin persoonaamme, etenkin pitkäkestoisena. Meidät voidaan pakottaa omaksumaan asioita, joista emme ollenkaan pidä, ja joita vastustamme ensi alkuun. Tottumus on kuitenkin valtavan suuri voima, minkä tietävät meitä hyväkseen käyttävät piirit. Ilman liiallisia aasinsiltoja voimme heti alkuun puhua aivopesusta, joka on laajempaa kuin kukaan haluaisi uskoa. Aivopesua on itse asiassa kaikki jatkuvasti toistuva informaatio, joka kohdistetaan meihin vastoin tahtoamme jatkuvasti, keskeytyksettä. Se perustuu jonkun toisen tahon tahtoon ja tarkoitusperiin, kieltäen kohteensa perusinhimilliset oikeudet. Luonnon meille suoma valinnanvapaus tallataan jalkojen alle, koska emme kelpaa sellaisena, mikä on perusolemuksemme.

Aivopesua on sekin, kun meidät pakotetaan jonkun toisen ihmisen läsnäoloon seuraamaan päivästä toiseen hänen suoritustaan, roolihahmoaan. Meille on itsestään selvää mitä tämä kaikki vaikuttaa lapsiin, jotka hankkivat suurimman osan tietoisuuttaan vanhemmiltaan, omaksuen sen elämänmallin, mikä kotona vallitsee. Tämä on selvä luonnon valinta, mutta aikuisen joutuessa kohtaamaan tilanteen, jossa häntä elämänsä kypsyydessä aletaan aivan kuin uudelleen kouluttaa ja muuttaa hänen vakiintunutta persoonallisuuttaan ja halujaan ja tarpeitaan, puhumme jo aivopesusta ja suorastaan rikollisuudesta.

On itsestään selvää, ettei kukaan normaali ihminen pyri edellä mainittuun, vaan kysymys täytyy olla henkilöistä, joiden oma persoonallisuus on jäänyt puutteelliseksi tai kokenut vakavia rikkomuksia. Martti Paloheimon kirjan ”Kotivammaisuuden synty” mukaan keskuudessamme on paljon ihmisiä, jotka jo kotonaan ovat saaneet niin syviä henkisiä vammoja, etteivät yksinkertaisesti ole kykeneviä luomaan normaaleja ihmissuhteita. Esim. nuoret miehet etsivät korviketta äitihahmolle ja heittäytyvät kuin pieninä lapsina vaimonsa hoidettavaksi, osallistumatta ollenkaan perheen normaaleihin toimintoihin. Ainoaksi merkittäväksi yhteiselämän muodoksi jää siten usein vain seksi.

Kun puhumme nyt tällaisista tilanteista irtautumisesta, tulee meidän nähdä millaisissa olosuhteissa avun hakijat ovat joutuneet elämään vuosikymmeniäkin. Kukaan heistä ei ollut valmistautunut sen kaltaiseen ihmissuhteeseen, jossa pahoinvointi hiipi heidän elämäänsä todella salakavalasti ja hitaasti, niin että sen huomasi vasta useamman vuoden kuluttua. Jotakin merkittävästi sitovaa oli tapahtunut jo niin pitkän ajan kuluessa, että silmien alkaessa avautua, oli irtautumisen ajatus ja mahdollisuus monen esteen takana. Moni kiusaaja piti huolen ensimmäisen lapsen syntymästä, ehkä yksinomaisena tarkoituksenaan naisen peruuttamattomasti itseensä sitominen. Kuka lähtisi pois kotoaan parikuukautisen tai – vuotiaan vauvan kanssa?

Seurattuaan kohtaamaansa teatteria näinkin monen vuoden ajan, ei uhri enää ole selvästi tietoinen omasta roolistaan, vaan osallisuus vastentahtoiseen teatteriin on pakostakin muuttanut häntä ja hänen persoonallisuuttaankin. Eihän hän ole aivan tervekään, vaan hänellä on lapsuudentraumoja, hän on jollain lailla outo ensi alkuun! Kerromme nyt yksinomaan siitä, mitä puoliso tai muu omainen on hänelle viestittänyt siitä lähtien, kun yhteiselämä alkoi. Lähes sataprosenttisesti on uhrit leimattu jollakin tavoin mielenhäiriöisiksi. Tilanteen kehittyessä on tämä diagnoosi vain pahentunut, niin että viimeistään uhrin alkaessa osoittaa mieltään kaikkea kokemaansa kohtaa ja uhatessa lähteä pois, nimetään hänet täysin hulluksi, mielisairaaksi.

Jos uhri todella olisi tietoinen tilanteestaan, ei hän sellaisella vakavuudella ottaisi vastaan näitä syytöksiä, mutta rakkaan ihmisen vakuutteluihin suhtaudutaan aina vakavasti. Kuinka usein sainkaan itse kuulla vakuutteluja omasta henkisestä tilastani useammaltakin läheiseltä ihmiseltä! Moneen vuoteen ei oikeastaan kukaan rohjennut käyttää selviä ilmaisuja, mutta mitä erilaisimmilla vihjailuilla ja tiettyihin asioihin viittaamalla tahdottiin tietoisuuteeni iskostaa, että en ole ollenkaan niin vahva ja normaali ihminen, kuin halusin antaa ymmärtää. Ja nyt tulen juuri siihen seikkaan, jota en ehkä vieläkään ole työstänyt tarpeeksi, ja joka vasta nyt selvästi tulee mieleeni. Lähes jokainen halusi samaistua sairaalla tavalla kanssani, rakkauden ja läheisyyden varjolla, taka-ajatuksena kuitenkin minun vahingoittamiseni, usein alitajuisestikin.

Uskoin olevani seurakuntatyössä, mutta tänä päivänä olen entistä vakuuttuneempi siitä, että olin enemmänkin mielenterveystyöläinen ja terapeutti!

Vasta nyt alkaa tämä tietty puoli valjeta minulle tämän kirjoittamiseni johdosta, ja saan omalle itselleni selitystä siihen, miksi niin syvällisesti sallin sitoa itseni asioihin, joita en sisäisessä ihmisessäni voinut hyväksyä. Tarpeeksi voimakas huonovointisuus ja henkinen väsymys lamauttavat kenen tahansa ihmisen, niin että hän kaiken seurauksena antaa kohdella itseään halventavalla tavalla ja sallii aivan törkeänkin hyväksi käyttämisen.

Esim. pidin eräänlaisen jatkuvan vakuuttelun ja oikeastaan aivopesunkin pohjalta aivan luonnollisena sen seikan, että lähes kaikki maahamme kuuluvat, työhöni liittyvät varat, lähetettiin Saksaan yksinomaan työni mahdottomaksi tekemiseksi. Tuohon aikaan minulla oli useampiakin vakavia sairauksia, niin etten voinut olla paljonkaan muussa työssä, vaikka joidenkin henkilöiden tarkoitus oli, että tekisin kaiken käännöstyöni vapaaehtoisesti. Käytännön seikat veivät alusta alkaen kaiken siihen, että olin riippuvainen tuosta suomentamisestani, vaikka vuosikausia yritin liiketoimintaa huonolla menestyksellä, koska edes vaimoni ei ollut siinä mukana ja auttamassa.

Joillekin ihmisille ei mikään tekemiseni riittänyt, aivan kuten on narsistisen persoonallisuushäiriön kohdalla. Joukko henkilöitä teki tuon kolmenkymmenen vuoden aikana kaikkensa tuhotakseen työni ja aivan konkreettisesti pilatakseen maineeni. Minulta haluttiin pois virka ja tehtävä, jotta muut saisivat ne.

Hengellisen elämän alueella on totuttu siihen, että kaikki asiat selvitetään sisäisesti, eikä likapyykkiä saa pestä ulkopuolisten nähden. Eräällä tavalla tuli kääntää poskea toisensa perään, jotta seurakunnan maine säilyisi, eikä käytettäisi ulkopuolisia tuomareita. Hyväksyin tämän periaatteen, mutta nyt olen asioista eri mieltä. Jos jokin hyvänä alkanut asia turmellaan väärillä asenteilla ja väärämielisyydellä, tuhoten lukemattomia ihmiselämiä, pilaten yhteisön maine ulkopuolellakin, ovat minusta riippumattomat tekijät johtaneet asioiden julkisuuteen tulemiseen. Paljastamalla rehellisesti vääryydet, toimimme todellisuudessa kaikkien parhaaksi!

Nimenomaan asioiden salailu on johtanut nykyiseen tilanteeseen, jossa hengellisiin asioihin on alettu suhtautua ennennäkemättömällä varauksellisuudella.

Nyt historiankin vahvistaessa aikaisemmat epäilyt, voin todeta, että oikeastaan jokainen syyttäjäni samaistui sairaalla tavalla kanssani, projisoiden minuun omat heikkoutensa, virheensä ja vääryytensä. Joka syytti minua varojen pimittämisestä, teki sitä itse. Ei ole oikeastaan mitään pahuutta, mistä minua ei olisi syytetty. Pelottavaa on vain se, että nyt olen joutunut, niin monen seurakunnallisen vuoden jälkeen, toteamaan tietäväni henkisestä väkivallasta enemmän kuin moni muu.

Onnistuin tietyltä osin työssäni yhtä hyvin kuin eräs pieni ryhmä aikanaan jossakin idän maassa. Isä ja poika olivat matkalla kävellen aasin vierellä. Väkijoukot nauroivat heille, kun olivat niin tyhmiä, ettei kumpikaan istunut aasin selässä. Niinpä isä nosti poikansa aasin selkään, kävellen ja taluttaen aasia. Poika sai nyt kuulla ankarat moitteet, kun antoi vanhan isän kävellä. Vaihdettiin paikkaa, ja poika talutti eläintä. Olipa siinä kelvoton isä, kun istui itse mukavasti aasin selässä ja antoi pienen poikansa kävellä! Oppineena nuhteista istuivat kummatkin aasin selkään tuntien mielihyvää erinomaisesta ratkaisusta. Uskomatonta, eihän aasiparka jaksa kahta ihmistä kantaa, pettäväthän sen jalat jo aivan selvästi! Nyt alkoi jo riittää sekä isälle ja pojalle, jotka hyppäsivät maahan ja nostivat aasin selkäänsä! Voi hyvänen aika, nyt oli todistettu kummankin hulluus, kun kantoivat aasia selässään!

Olenkohan minäkin ollut yhtä hullu, kantaessani niin montaa aasia selässäni? Eräässä mielessä kaikki kiusaajani jossakin vaiheessa heittäytyivät kannettavakseni, osoittamatta minkäänlaista kiitollisuutta. Päinvastoin on minut nyt tuomittu vääräoppiseksi, suorastaan rikolliseksi, jolle ei kuitenkaan ole katsottu tai ei katsota tarpeelliseksi ilmoittaa rikkomuksiaan.

Meidät siis niin helposti syyllistetään aivan kohtuuttomastikin, sitoen meidät aivan uskomattomiin asioihin. Jos ei yksi ihminen saa meitä vakuuttuneiksi mitättömyydestämme ja syyllisyydestämme, etsitään apuvoimia vahvistamaan diagnoosi. Eli narsistisen persoonallisuushäiriön alueella henget huutavat avuksi henkiä, tarkoittaen, että kiusaajalle löytyy samanmielisyyttä ja apua aina tarvittaessa. Tämän olen saanut kokea useita kertoja, hämmästellen ihmisten tuuliviirimäisyyttä. Joillakin on käsittämätön kyky manipuloida tarvittavia ihmisiä omien tarkoitusperien toteuttamiseksi.

Kotona oli vaikeaa, työssä oli vaikeaa. Kukaan ei uskonut olevan olemassakaan jotakin siitä, mistä yritin puhua, kenelle milloinkin. Edes parhaat ystäväni eivät uskoneet hätääni ja esittämiäni todisteita, vedoten veljelliseen rakkauteen, joka haluaa nähdä vain hyviä asioita. Aivan korkeimmalta taholtakin minua kiellettiin puuttumasta negatiivisiin asioihin ja käskettiin puhua vain hyviä asioita. Suorastaan kammosin tilannettani, haluten paeta siitä, mutta olemukseni oli siinä määrin rikki ja avuton, että toteutin sitä mitä useimmat asemaani joutuneet tekevät. Nyt tunnettu paha olo oli parempi kuin tuntemattomaan heittäytyminen, mahdollisesti tuntemattoman pahan olon kohtaaminen. Irtautumishalussani ei yksikään ihminen tukenut minua, uskonut todellista hätääni. Voin siis väittää ymmärtäväni todella rikottuja ja ahdistettuja ihmisiä.

Jossakin vaiheessa sitten kohtasin muutaman ihmisen, jotka äärimmäisessä tilanteessa, viime hetkellä, antoivat jonkinlaisen potkun oikeaan suuntaan. Yhtäkkiä pidin pienessä joukossa puheen, joka teki suuren vaikutuksen kuulijoihin ja itseenikin. Tajusin olevani ihminen, persoona, jolla on omat oikeutensa, joita kukaan toinen ihminen ei voi kiistää. Helpotus oli valtava, mutta vain alku kamppailulle, jota käyn vieläkin jossakin määrin, joillakin alueilla. Irtautuminen, pahasta olosta pois lähteminen, on useimmille pitkä prosessi, jota ei tule vähätellä. Ihminen ei siis lähde pois vain joistakin tilanteista, ihmissuhteista, vaan hänen on irtauduttava myös kaikesta pahasta olosta, itseensä injektoidusta toisen ihmisen vaikutuksesta. Nämä pahat kokemukset ja vääryydet ovat kestäneet vuosia tai vuosikymmeniä, vain harva kykenee karistamaan kaiken vääryyden hetkessä. Aivan kuten alkoholisti on alkoholisti elämänsä loppuun asti, kykenemättä enää juomaan lasillistakaan, aivan samoin narsistisen persoonallisuushäiriön uhri omalla tavallaan on ollut tekemisissä itselleen hallitsemattomien asioiden kanssa, joutuen koko loppuelämänsä varomaan samanlaisia kokemuksia. Hänen irtautumisprosessinsa saattaa kestää hautaan asti. Tämä ei ole masentava tieto ja väite, vaan tuomme tämän julki ystävällismielisenä varoituksena ja suojana meille jokaiselle. Meidän oikeuksiamme ei enää kenelläkään ole oikeus loukata, ja pakomme syyllisyydestä ja häpeästä on jalo ja suuri prosessi, jota kenenkään ei tule vähätellä tai yrittää häiritä.

Markku Vuori

Copyright 2010-03-25

ihminentavattavissa.net