Social Icons

maanantai 18. marraskuuta 2013

Minä olen kaikessa parempi kuin sinä osa 4



Pimeyden voimat


Maija siis odotti kesälomalta paljon, kuten Jussikin. Kummankin perheet muistivat jokaisen kesän omalla tavallaan, melko surullisella. Jokainenhan rakastaa kesää tässä maassa, missä siitä saa nauttia niin lyhyen aikaa. Olisi siis suotavaa jo kansanterveydellisistä syistä, että jokainen saisi tuona aikana koota voimia talven pimeyttä varten. Mutta jossakin määrin mainitsemiemme perheiden voimavarat kerättiin, jos niitä yleensä jäi tallelle, palvelemaan näitä pimeyden voimia, jotka pohjattoman kaivon tavoin imivät itseensä kaiken saatavissa olevan energian.
Jussin poika pelastui isänsä itsekkyyden ja kasvattajan roolin ansiosta. Jotakin hyvää voi joskus seurata pahasta. Isä halusi osoittaa olevansa hyvä kasvattaja ja vaimon tuli tuntea nahoissaan äitiytensä mitättömyys. Niinpä lapsi eli suurimman osan lapsuuttaan Jussin vanhempien luona, ja nuoruuden koittaessa hänet sijoitettiin hyvämaineiseen sisäoppilaitokseen. Hän siis menetti melkoisen määrän äitiyttä ja isyyttä, mutta ilmeisestikin säilytti mielenterveytensä, mitä ei voida sanoa monista hänen kaltaisistaan lh-ongelman kanssa painivista lapsista.
Lapset surettavat kaikkein eniten puhuessamme näistä asioista. Monissa perheissä he menettävät itse asiassa kaiken sen, mitä lapsuuteen toisenlaisissa olosuhteissa kuuluisi. Jotta heille jäisi edes jotakin heille kuuluvaa, joutuu terve vanhempi uhraamaan valtavan määrän energiaa ja persoonallisuuttaan tälle uhrialttarille. Selvääkin selvempää on, että nämä ihmiset kokevat hidastetun ja henkisen kuoleman, mitä juuri koskaan ei panna merkille. On vain tapahtunut niin ja niin ikävästi, eikä kukaan pysty selittämään tämän menetyksen kauhistuttavuutta. Jos isä tai äiti on tehnyt itsemurhan tai jonkin muun selittämättömän teon, jäljelle jäänyt itkuisin silmin kertoo sydän pakahtuen teon odottamattomuudesta, vaikka itse olisi vuosikausien ajan koko energiallaan ollut ajamassa toista tähän tekoon!
Tiedotusvälineissä kerrottuja surullisia tapauksia kauhistellaan, mutta harvempi tulee ajatelleeksi sitä, mikä kaiken takana todellisuudessa on. Vain jotakin asioista kokenut voi käsittää, kuinka vuosikausia kestänyt aivopesu, mitätöinti, jatkuva ärsyttäminen ja provosointi voi vaikuttaa keneen tahansa terveenä pidettyyn ihmiseen, niin että jossakin vaiheessa mitta täyttyy aivan mitättömän tuntuisen asian johdosta. Sitä sitten kauhistellaan ja ihmetellään, kuinka niin pieni asia saa toisen niin harkitsemattomaan tekoon.
Kun Maija sai raivokohtauksiaan, oli Matti joka kerta hajota sisäisesti. Hän tuskin tulisi milloinkaan unohtamaan sitä pohjatonta tuskaa ja ahdistusta, minkä tämä vaimon reaktio sai hänessä aikaan. Hän oli sen edessä täysin voimaton, sillä vaimo ei lopettaisi ennen kuin voimat ehtyisivät, tai Matti antaisi periksi jälleen kerran ja ottaisi kaiken syyn itselleen. Sen hän oli tehnyt vuosikausien ajan, mutta oli alkanut vähitellen tajuta, että kaikki vain paheni näiden syiden itselleen ottamisen myötä. Kaikki kirjattiin muistiin vaimon mielessä, niin että jokainen myönnytys oli kuin naula Matin ruumisarkkuun.
Matti saattoi muistaa sen pohjattoman avuttomuuden, jonka taakse kätkeytyivät hirvittävät vihan voimat. Kymmeniä kertoja oli Maijan hengenlähtö ollut kuin japanilaisen paperioven takana. Varjelus oli kuitenkin ollut mukana, ja Matti oli onnistunut purkamaan vihansa niinä yksinäisinä hetkinä, kun hän toivottomuudessaan mietti näitä asioita. Liisan tavoin oli hänelläkin pari kertaa ollut keittiöveitsi kädessään, ja noina hetkinä oli puolison mahtipontisuus hetkessä kadonnut hirvittävään kuolemanpelkoon.
Nämä puolisot tai perheenjäsenet, näin monen kertomuksen kuulemisen jälkeen, aivan ilmiselvästi provosoivat siinä määrin läheisiään, että ajoittain suorastaan toivoivat tulevansa tapetuiksi, jotta toinen joutuisi istumaan elinkautista murhasta tai taposta. Tässä kohden tulee yhdeltä osin heidän irrationaalisuutensa esiin. Tajusivatko he ollenkaan sitä, etteivät kuolleina pääsisi ollenkaan nauttimaan odottamastaan nautinnosta, vai olivatko he todella niin harhaisia, etteivät erottaneet todellisuutta näinkään ilmiselvässä asiassa?

Persoonallisuutta vaiko harhaisuutta?


Yleensä on annettu sellainen kuva, etteivät nämä ihmiset ole harhaisia, ja asiaa on todistettu sillä, ettei heillä ole skitsofreenisia oireita. Tässä tulee jälleen kerran esiin ammattitaidottomuus ammatti-ihmisten keskuudessa. Kuulemiemme lukuisten kertomusten pohjalta on pakko mieluumminkin korostaa sitä seikkaa, että pahimmissa tapauksissa, joita on tiedossamme yli sata, puuttuu näiltä ihmisiltä lähes totaalisesti todellisuudentaju tietyillä elämän alueilla.
Jos syytetään jatkuvasti, päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen toista omista negatiivisista tunteista ja teoista, ollaan jo harhaisuuden puolella. Kaikki menneisyyden väärät syytökset nähdään oikeutettuina, ja näiden pohjalle rakennetaan nykyhetken ja tulevaisuuden mitätöimiset. Tuskin on olemassa nyt tai tulevaisuudessa sellaista terapiaa, mikä pystyisi palauttamaan nämä ihmiset todellisuuteen. Olemme toivottoman tehtävän edessä, ja siksi tuleekin kysyä yhä uudelleen: kumpaa meidän on autettava, missä on mukana mielekkyys?
Maijan negatiivisuus Mattia kohtaan perustui todennäköisesti vielä eronkin jälkeen kaikkeen siihen, mitä Maija oli mieltänyt, ei niinkään siihen, mitä todellisuudessa oli tapahtunut. Kaikki negatiivinen ja positiivinen oli vaihtanut paikkaansa hämmästyttävällä tavalla, ja tulemme tuskin koskaan olemaan kykeneviä selittämään tätä asiaa riittävällä tavalla.

Olet tosi hyvä! … et kai uskonut, hah haaaa!


Maija oli Jussin tavoin hyvä kaikessa siinä, mitä heidän puolisonsa tekivät hyvin. He kehuivat kyllä puolisoaan tietyssä määrin, tarkoin valituissa hetkissä, voidakseen sitten tämän kehumisen väärinkäyttämisen perusteella romauttaa läheisensä entistä syvemmälle mitättömyyteensä. Pelkkä haukkuminen ja moittiminen saa kenet tahansa puolustuskannalle, mutta voidaanko ajatella sen kavalampaa ja ilkeämpää tapaa nujertaa toinen, kuin mitä on korostettu kehuminen, joka sitten perutaan aivan pirullisella, ivallisella vastareaktiolla?
Jussi äänitti mielellään Liisan alkukauden soittamista, etenkin niitä kappaleita, jotka tuottivat tälle vaikeuksia. Juuri nämä äänitykset olivat säilyneet arkistoissa. Mies saattoi sitten ottaa pienen, taskuun mahtuvan nauhurin, ja asettaa sen pianon päälle. Juuri hän oli ehtinyt kehumaan vaimonsa soittotaitoa, ja nyt pannen kasetin soimaan, yritti soittaa nauhoitetun mukaisesti. Ei hän toki sanonut mitään, puisteli vain päätään ”virheiden” kohdalla ja lopetti hetkeksi oman soittonsa. Pirullista, pirullista! Jälkeenpäin Liisa todella kuvitteli eri kokoisia ja näköisiä sarvia miehensä päähän.
Kaikki moite ja mitätöiminen puettiin siis näennäiseen kannustukseen, tunnustukseen ja kehumiseen. Mikä voi olla satuttavampaa ja haavoittavampaa, kuin kaikki näennäinen, joka on vain kuin kulissina kaiken edessä ja takana? Nämä näytelmät olivat kuin pitkitettyä kuolemantuomiota uhrien elämässä, ja he kokivat saman tuskan kuin ns. polttouhrit, joiden keskitysleirikokemus rajoittui sentään muutamiin vuosiin tai kuukausiin.

Sinä olet minä ja minä olen sinä!


Maija itki melko usein, mutta Matti ei muistanut yhtään ainoata kertaa, jolloin tämä itku olisi herättänyt hänessä myötätuntoisia ajatuksia. Oliko Matti ilkeä? Oli toki, sitä hänelle oli tolkutettu vuosikymmeniä. Hän oli alkanut ainakin osittain uskoa kaiken sen, mitä suloinen, kaikkien rakastama ja kunnioittama aviosiippa hänelle vakuutti. Matti tiesi vain sen todellisuuden, että useimmiten vaimo itki juuri silloin, kun mies oli murheellisimmillaan. Olemme jo kertoneet heidän kävelyretkestään, jonka aikana Maija väkisin yritti puristaa miehestään tämän huonovointisuuden ja surullisuuden syytä. Tämä ei ollut vain yksittäinen tapaus, vaan se toistui omalla, totunnaisella tavallaan lähes päivittäin.
Maija oli omalla, sairaalla tavallaan, niin samaistunut mieheensä, ettei käsittänyt sitä kai ollenkaan. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että miehellä ei koskaan ollut tilaa omille tunteilleen, ajatuksilleen tai teoilleen. Jos Matti tunsi suurta murhetta, alkoi Maija heti itkeä ja valittaa juuri niitä asioita, mitkä koskivat miestä. Jos Matti oli työssään saavuttanut jotakin uutta ja kiitosta ansaitsevaa, kuunteli vaimo tuskin koskaan loppuun miehensä kertomusta, vaan alkoi kertoa siitä, kuinka juuri tänään häntä oli kiitetty hyvästä osaamisesta, tai jonkin uudistuksen keksimisestä. Jos Matti oli korjannut pihakeinun ja laittanut koko ympäristön hienoon kuntoon, oli Maija heti rientänyt puhelimeen kertoakseen sukulaisilleen, kuinka suuren työn hän oli tehnyt miehensä pienellä lisävaikutuksella.


Tehdään yhdessä!


Matti oli siis olemassa vain, jotta Maijakin olisi voinut olla olemassa ja kehua olemattomilla saavutuksillaan. Heidän elämässään oli eräänlainen sääntö, joka tuskin koskaan koki poikkeuksia. Jos piharakennus piti maalata ja sitä ennen raapata irrallinen maali pois, ilmoitti touhukas vaimo alkavansa etsiä saappaitaan ja sopivia työvaatteita. Hän tulisi heti kun ehtisi. Piharakennus oli raapattu ja Matti oli kiipeämässä alas tikkailta, kun vaimo energisesti puuskutti paikalle kysyen, mitä hän voisi nyt tehdä!
Seuraavana aurinkoisena viikonloppuna sovittiin maalaamisen alkavan. Naapurilta oli jo lainattu pukit, joiden päälle lankut voi levittää. Maija tulisi auttamaan, tottahan toki, kunhan vain löytäisi ensin keittiön komerosta tiettyjä purkkeja, kun talkooporukalle tuli tarjota kahvit. Hän tulisi heti, todella pian, kunhan vain ehtisi pukeutua sopiviin vaatteisiin!
Aurinko paistoi juuri sopivasti, ei liian kirkkaasti, ja puut varjostivat piharakennusta sen verran, ettei maali kuivunut liian nopeasti. Matilla koski jo selkään ja käsivarsiin, ja lapset maalasivat seinän alaosaa niin innokkaasti, että heidän osuutensa oli valmis ennen isän maalaamaa katonrajaa. Lapset leikkivät jo naapuripihalla ja Matti oli siirtynyt viimeiselle seinäosuudelle, kun Maija saappaat lonksuen riensi paikalle hengästyneenä, kädessään kuistilta löytämänsä kuivunut pensseli, jolla auton pohjaan oli vedetty mönjää.
”Kesti se hiukan, mutta nyt olen tässä. Voiko tätä pensseliä käyttää?” Kyllähän sitä voi käyttää, ajatteli Matti kiukkuisena, melkein raivokkaana. ”Senkin perssuti!” karjaisi hän niin kovaa kuin jaksoi – mielessään vain!
Piharakennus oli maalattu joitakin kuukausia sitten, ja nyt tarvittiin takka- ja saunapuita talveksi. Matti oli tuttaviltaan saanut kuulla mistä saisi halvalla hyvää polttopuuta, ja vaimokin oli omalla tahollaan kysellyt. Jälkeenpäin kumma kyllä, vaimo saattoi kehua tilanneensa ne polttopuut, jotka Matti oli käynyt henkilökohtaisesti paikanpäällä tilaamassa ja maksamassa.
Nyt puukuorma oli kipattu nurmikolle, eikä autoa saanut pihalle. Matti oli jo usean päivän aikana töistä tultuaan pinonnut puita rakennuksen räystään alle. Maassa oleva kasa ei näyttänyt pienenevän ollenkaan, ja vaimokin jo pelkäsi puiden kastuvan seuraavilla sateilla. Sovittiin, että seuraavana perjantai-iltana koko perhe osallistuisi urakkaan ja sen jälkeen saunottaisiin. Tarvinneeko meidän kertoa, miten tuona päivänä kävi?
Kerrotaan nyt kuitenkin, kun kerran ollaan aloitettu. Maija lähti hankkimaan ruokaa ja saunakaljoja noin kolmen kilometrin päässä olevasta keskustasta. Hän tulisi niin pian kuin ehtisi, sillä työvaatteet olivat jo levitettyinä kuistilla. Hän luonnollisesti otti auton ja lähti, sanottakoon klo 14.22, talon edestä. On hauska mainita oikein tarkka aika, kun kaikki tapahtui todella niin tehokkaasti! Matti oli lasten kanssa alkanut urakan jo klo 14.20. Puukasa pieneni pienenemistään, ja naapurin pihalla soivasta radiosta kuului aikamerkki. Tulivat seitsemän uutiset!
Maija ajoi nyt autonsa siihen, missä puukasa oli ollut, tasan kolme minuuttia aikamerkin jälkeen. ”Lapset, viekää ostokset sisälle, että äiti ehtii puunkantoon!”
Äiti ehti paikalle juuri ajoissa kerätäkseen kolme ämpärillistä puunsilppua, jota ei voinut laittaa pinoon!
 Matti etukäteen arvasi saavansa illalla kuunnella saunan jälkeen puhelinkeskustelua, jossa Maija valittaisi väsymystään, kun oli ollut niin ankarat puutalkoot!


Hyvin ajateltu on todellisuudessa tehty (?)

Matti oli näiden vuosikymmenien aikana tullut siihen vakaumukseen, että vaimoa väsyttivät enemmänkin tekemättömät teot, kuin se mitä hän todella teki. Jo pelkkä ajatus jonkin tekemisen tarpeellisuudesta saattoi vaivata häntä siinä määrin, ettei sitten ollut lainkaan voimaa jonkin todelliseen tekemiseen. Siitä huolimatta vaimo jatkuvasti väitti tehneensä kaiken, vaikka olemme juuri kertoneet todellisuuden. Eli Maijan kaltainen ihminen ei pystynyt erottamaan toisistaan sitä mitä todella teki, ja mitä suunnitteli tekevänsä!
Nyt vuosien pohdiskelun jälkeen Matti päivä päivältä käsitti yhä enemmän sen menetyksen, minkä oli kokenut parhaina miehuutensa vuosina. Hänellä ei todellakaan ollut ollut omaa elämää, omaa identiteettiä, omaa persoonallisuutta, vaan vaimo oli hallinnut kaikkea rautaisella otteellaan. Mistä tämä voima ammennettiin, se olisi kai jäävä ikuiseksi arvoitukseksi. Kuinka yleiseltä mittakaavalta keskinkertaisen älykkyyden omaava ihminen tietyissä asioissa saattoi olla niin laskelmoiva, ennakoiva, hallitseva? On pakko ajatella jotakin ylimaallista, näkymätöntä voimaa – olisiko lupa mainita jonkinlainen demonisuus?


Anteeksi että olen olemassa…


Kuinka joku saattoi niin totaalisesti hävittää toiselta ihmiseltä kaiken tämän kokemuksen, ilon, surun, onnistumisen riemun, pettymyksen tuoman murheen? Kuinka joku saattoi toisen, samassa talossa asuvan, saattaa siihen tilaan, että tämä ajatteli asuvansa toisen ihmisen kodissa, toisen ihmisen tiloissa, toisen ihmisen kustannuksella? Matin kaltaisten ihmisten syyllisyys oli sitä luokkaa, ettei sitä koskaan tulisi käsittämään kukaan muu kuin joku sitä itse kokenut.
Matin koko elämä oli muuttunut anteeksipyynnöksi olemassaolostaan. Jos hän todella olisi sanoiksi pukenut tunteensa, olisi hän ulos lähtiessään todennut vaimolleen: ”Anteeksi, minä menen nyt ulos.” Kadulla vastaan tuleville hän olisi toiselta puolelta kuuluttanut: ”Anteeksi, että kuljen tässä!” Kaikkialla hän olisi pyytänyt anteeksi häirintäänsä, paikalle tuloaan, olemassaoloaan.

Anteeksi vaan, mutta minäkin olen olemassa!


Nyt Matti näki kaiken aivan toisessa valossa. Hän ei enää pyydellyt anteeksi sellaista, mitä ei ollut tarve pyytää anteeksi. Hänhän oli todellisuudessa toiminut elämän antajana koko perheelleen. Ilman häntä ei olisi mitään tapahtunut, mikään ei olisi edistynyt. Lapset olisivat jatkuvassa terapian tarpeessa, jos ei hän olisi odottanut niin kauan, että lapset muuttivat kotoa. Todellisuudessa vaimo oli koko heidän yhteisen elämänsä ajan elänyt Matin voimasta. Matti ei ollutkaan niin heikko ihminen kuin oli luullut, vaan oli ylläpitänyt elämää siellä, missä ilman häntä ei mitään olisi ollut!
Maija ei kai milloinkaan olisi sitä käsittävä, saati sitten anteeksi pyytävä, eikä mies sitä odottanutkaan.
Mutta kaikki nämä menneet vuodet oli pakko käydä lävitse, pala palalta, jotta sisimmässä vallitseva neuvottomuus olisi poistunut. Miten hän ylipäätään oli antautunut kaikkeen siihen? Helpotusta toi ajatus, ettei hän suinkaan ollut ainoa älykäs ihminen, joka oli mennyt helppoon. Hänen kaltaisiaan ilmaantui koko ajan lisää, ja arvio vähintään sadasta tuhannesta kohtalotoverista vähensi itsesyytöksiä.

Mistä lapset… ei kun vaikeudet tulevat?


Maija ei ollut tosi. Jussi ei ollut tosi. Miksi he olivat sellaisia kuin olivat? Kummankaan lapsuudessa ei ollut mitään silmiinpistävän erikoista tai masentavaa, tai lapsen mieltä rikkovaa. Kuitenkin kummankin suvussa oli useampia heitä monessa suhteessa muistuttavia ihmisiä, jotka eivät kuitenkaan kertomansa mukaan koskaan olleet kokeneet isän alistaneen äitiä, tai äidin kohdelleen lapsia väärällä tavalla. Kumpikin olivat näennäisesti normaaleista perheistä.
Ihmismieli voi kuitenkin rikkoutua aivan toiselle mitättömältä tuntuvista seikoista johtuen. Ei tarvita kuin vain näkymätön rinki pikkutekijöitä, jotka lapsen mielessä aikaansaavat säröjä. Niitä voi vain yrittää arvailla tiettyjen aikuisuuden reaktioiden perusteella, sillä tosiasihan on, että harva todellisuudessa muistaa lapsuutensa asioita aivan realistisella tavalla, sillä muutamankin vuoden vanhat asiat muuttuvat ihmismielessä ainakin yksityiskohdiltaan.
Yksi selitys avioliittovaikeuksille on se, että ennen kaikkea nainen helposti vie avioliittoonsa lapsuudenkuvansa. Todellisuudessa ei äidin ole tarvinnut tulla isän alistamaksi, riittää se, jos lapsi on asian sellaisella tavalla mieltänyt. Haavoitettu mieli sitten siirtää tämän mielikuvan uuteen kotiin, ja saa sen toteutumaan omalla tahdonvoimallaan, vaikka toinen osapuoli ei millään tavalla siihen vaikuttaisikaan, vaan jopa voimalla vastustaisi sitä. Siitä sairas mieli saa vain lisää ainesta vakuuttuakseen elävänsä nyt juuri sellaisessa maailmassa, jota on pelännyt koko lapsuutensa ja nuoruutensa.
Todellisuus tulee siis vääristyneen sisäisen elämän syrjäyttämäksi. Ihminen uskoo siihen, mitä mieltää ja syrjäyttää todellisuuden omalla mielellään. Olemme ehkä pohtiessamme näitä asioita jättäneet huomioimatta mielikuvituksen tavattoman voiman. Ihminen voi todellakin kadota mielikuvituksensa luomaan maailmaan, tajuamatta tapahtunutta ollenkaan.
Se mikä on tapahtunut sairastuneelle ihmiselle, lh-persoonalle tai vastaavalle, voi tapahtua ja tapahtuukin liian kauan hänen vaikutuspiirissään olleelle ihmiselle. Tämä tuo julki hyvin murheellisen puolen käsittelemästämme asiasta. Olosuhteet eivät rajoitu vain yhteen ihmiseen tai yhteen kotiin tai yhteisöön. Jokainen ”tartutettu” persoona levittää huonovointisuutta ympäristöönsä, missä sitten kulkeekin. Täten yksi lh-persoona voi sairastuttaa suuren määrän lähimmäisiään, ja sen tähden kysymys ei olekaan mistään pikkuongelmasta, vaan tietyissä kasvualustoissa jopa yhteisölliseksi muodostuvasta ongelmasta.

Ole sitten oma itsesi näissä olosuhteissa!


Jos Maija ei ollut tosi, oma itsensä, ei Mattikaan voinut olla sitä, mitä olisi ollut toisenlaisen ihmisen kanssa. Tietyssä määrin hän pyrki olemaan oma itsensä, mutta kaikki itsenäisyys oli vaimolle kuin sodanjulistusta, ärsyttävää, hänelle epätodellista. Mattihan ei lainkaan vastannut hänen odotuksiaan!
Matti ei aivan suoranaisesti kokenut sitä, mitä jokin kertomuksemme naisista saattoi kokea. Mies saattoi hallita vaimoaan siinä määrin, että ei uskonut tämän osaavan hankkia sen paremmin vaatteita kuin ei meikkejäkään. Siksi hän jatkuvasti huolehti vaimoa koskevista ostoksista, pukien tämän oman mielensä mukaan, kysymättä tämän mielipidettä. Jokainen vähänkin naista tunteva tietää mitä tällaisesta on seurauksena! Totaalinen katastrofi! Kun vielä lisäksi ajatellaan, että mies päättää hiusten väristä ja pituudesta, kynsien lakan väristä, vaimon paksuudesta. Niin, on miehiä, jotka varmuuden vuoksi huolehtivat siitäkin, mitä vaimo syö, jotta tämä pysyisi lihavana tai lihoisi, jottei vieraat miehet kiinnostuisi tästä!
Ole siinä sitten tosi, kun mikään sinussa ei ole sinun omaasi!
Millaiset eväät lapset sitten saivat mukaan omaa elämäänsä varten näissä olosuhteissa? Heidänkin totena olemisensa oli ajoittain hyvin kyseenalaista.
Kun Matti ei voinut olla sitä mitä olisi ollut toisenlaisissa olosuhteissa, ei hänenkään ympärilleen voinut muodostua sellaista ilmapiiriä, missä kaikilla olisi ollut hyvä olla.
Millaista oli Maijan työpaikalla? Millainen vaimo oli siellä? Matille ei kukaan koskaan ollut kertonut mitään; hän vain tiesi sen, mitä vaimo itse kertoi. Ja tässä kohtaamme nyt kaksi mahdollisuutta, riippuen useammasta tekijästä. Maija joko harjoitti hirmuvaltaansa myös työpaikalla tai sitten ei. Matti uskoi vaimonsa kuuluvan siihen puoliskoon, jolle riitti hallinta kotona. Työpaikka oli tällaiselle ihmiselle se ympäristö, missä tämä koki tulevansa hyväksytyksi sen mukaisena, mitä esitti, mitä piti itsessänsä totena. On siis tarpeetonta pelätä, että jokainen lh-persoona työpaikallaankin pilaisi ilmapiiriä ja ihmisten elämää. Emme ole vielä tarpeeksi kuulleet kertomuksia työpaikoilta ja kodeista yhtä aikaa, että voisimme tehdä oikeudenmukaisia päätelmiä.
Nykyään monella alalla narsistisuutta ja luonnehäiriöistä käytöstä pidetään jopa etuna. Mutta parantaako se kenenkään muun kuin lh-persoonan työpanosta? Jos muut työntekijät voivat huonosti, on tuskin odotettavissa koko firman tuloksen paraneminen!

Markku Vuori

jatkuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti