Social Icons

lauantai 9. marraskuuta 2013

Maaliskuussa 2009




Maaliskuussa 2009

Vuodet ovat kuluneet ja paljon vettä on virrannut ajan uomassa. Elämä on muuttunut monella tapaa niin yleisesti kuin kirjojemme henkilöidenkin elämässä. Jotkin asiat eivät kuitenkaan näytä muuttuvan hyvistä yrityksistämmekään riippumatta. Yleinen huonovointisuus ja elämän kriisit eivät ole vain ikävää menneisyyttä, vaan osaltaan, ettemme sanoisi suurelta osaltaan, myös harmaata nykypäivää. Monet asiat ovat hyvinkin merkittävästi parantuneet ja korjaantuneet, mutta alituinen taistelu eheytymiseksi ja elämän korjaantumiseksi ovat nykyhetkeä joskus mitä tuskaisimmalla tavalla. Tämä koskee kuitenkin vain niitä ihmisiä, jotka tilanteeseensa kyllästyneenä ovat lähteneet etsimään elämäänsä muunlaista sisältöä. Ehkä suurin muuttumiseen ajava tekijä on ihmisarvoisen elämän tavoittelu kaiken sen tilalle, mitä menneisyydessä on ollut. Kriisit eivät ole vain jotakin negatiivista, vaan ne omalla, hiukan ikävällä tavalla, ovat kuitenkin elämälle ehdottoman välttämättömiä. Mitään muutosta ei tapahdu ilman olosuhteita, jotka pakottavat meidät luopumaan pettävänkin turvallisista asemistamme ja lähtemään liikkeelle kohti tuntematonta, toivottavasti parempaa tulevaisuutta. Nykyhetkeen henkisesti pysähtyminen on varma henkisen ja hengellisen kuoleman merkki.
Kaiken kokemamme jälkeen on suorastaan pakko todeta, että tämä elämä ei ole ollenkaan sitä, mitä mahdollisesti olemme suuren osan elämämme ajasta pitäneet oikeana ja välttämättömänä, väistämättömänä. Itsestämme riippumattomista seikoista johtuen elämä ei ole reilua, ei ole ollenkaan sitä mitä toivoisimme ja odottaisimme. Menestysteologia ja menestysteoriat eivät pidä paikkaansa kuin vain harvojen tämän maan tallaajien elämässä – tälläkin kohden usein hyvin petollisella tavalla. Todellisuus on jotakin niin karua ja todellista, ettemme millään haluaisi hyväksyä sitä. Onkohan tässä elämässä mitään sen vaikeampaa ja haastavampaa kuin todellisuuden kohtaaminen juuri sellaisena kuin se on. ”Shit happens” on enemmän käytäntöä kuin sattumaa. Ikävät kokemukset ovat elämämme sisältönä enemmän kuin kukaan haluaa myöntää. On hyvä unohtaa ikävät asiat ja kulkea eteenpäin paremman toivossa ja uskossa hyvään tulevaisuuteen, mutta käytäntö on nyt osoittanut väkevällä voimallaan, ettei asioita sittenkään voi unohtaa ilman että käsittelisimme ne tavalla tai toisella.
Mielenterveyden ammattilaiset ja etenkin uskonnolliset ihmiset korostavat unohtamisen ja taakse jättämisen ajatusta sitä enemmän mitä enemmän vettä virtaa niin ajan kuin Jumalankin virrassa. Tämä kaikki johtunee suurelta osaltaan siitä, että olemme tulleet aikaan, jossa juuri kenelläkään ei näytä olevan aikaa toiselle ihmiselle. Me ratkaisemme enemmän kuin koskaan aikaisemmin kaikki ongelmat mitä erilaisimmilla pillereillä ja terveysjuomilla, joiden vaikutus ei kuitenkaan ulotu sinne, missä todelliset ongelmat piilevät. Me kaikki olemme tavallaan syyllisiä tähän tilanteeseen, joka on kuin eräänlainen noidankehä, josta ei näytä olevan ulospääsyä. Vika ei ole yksin ammattilaisissa, vaan jokaisessa, joka väärällä tavalla pyrkii unohtamaan menneisyyden luurangot ja haisevat tunkiot. Kaikki haiseva levittää itiöitänsä tuulen mukana niin kauan kuin jotakin ikävän hajuista on takapihallamme tai sielumme syövereissä. Siivoaminen on ikävää puuhaa ja tuntuu tahraavan entisestään käsiämme ja vaatetustamme. Siksi tämä ikävä puuha halutaan unohtaa ja siirtyä eteenpäin kieltäen haiseva todellisuus.
Tässä ilmeisestikin ja aivan todistettavasti on elämämme tragedian syvin olemus. Todettakoon jo tässä vaiheessa, että kaikilla asioilla on useampikin kuin yksi puoli. Unohtamistakin on hyvin monenlaista, mitä suurimmassa määrin eri tarkoituksissa ja merkityksissä. Ihminen on siitä erikoinen olemus, että hän unohtaakseen tarvitsee asioiden esiin kaivelemista, niin vieraalta kuin ajatus tuntuukin asiaa tuntemattomasta. Talon takana olevaa tunkiota ei voi unohtaa niin kauan kuin tietynlainen haju leijuu pihamaalla. Ikkunat toki voi pitää kiinni kesät talvet, mutta kaikki elämään kuuluvat tekijät aikaansaavat uutta ja erilaista tunkkaisuutta suljetussa tilassa. Todellisuudessa ikkunan avaaminen on sittenkin parempi ratkaisu, sillä tuleehan samalla raitistakin ilmaa sisälle tunkion hajun ohella.
Aikanaan kirjoittaja euroviisuja seuratessaan uhkasi jättää vessan vetämättä viikon ajaksi, jos tietty hirviöyhtye voittaa kisan. Päätöstä ei järkevistä syistä johtuen tullut pidettyä, vaikka vettä olisikin säästynyt. Hajuhaitta kotona olisi ollut suurempi vahinko kuin paha mieli väärästä voittajasta – ja olisi saattanut syntyä suurikin katastrofi kun viemäri olisi tukkeutunut viikon kikkareista ja vessapaperista.
Aivan kuten luonnossa tietyt asiat ja kasat on toimitettava oikeaan paikkaan, aivan samoin on meidän henkisen ja hengellisenkin elämämme suhteen. Elämän laki on kaikesta huolimatta se, että tietyt asiat on epämiellyttävyydestään huolimatta otettava käsittelyyn. Haiseva tunkio ei kuulu nykyaikana aivan ihmisasumuksen läheisyyteen, vaan jätteiden käsittely on ollut modernia jo vuosikymmenien ajan. Jos joku kuitenkin on vanhanaikainen ja kerää pilaantuvaa ainesta pihallensa, on ainoa keino hajuhaittojen torjumiseksi toimittaa kasa sille kuuluvalle paikalle. Hetkeksi on asetuttava aivan lähituntumaan tuon kiusallisen asian kanssa ja mahdollisesti liattava niin saappaat kuin rukkasetkin. Liiallinen riuhtominen saattaa lisäksi liata koko asun, jos järkevyys ja maltillisuus unohtuu kovassa kiireessä päästä kauas koko ongelmasta.
Elämämme ongelmien kanssa on aivan samalla tavalla, vaikka sitä ei tänä päivänä haluttaisikaan tunnustaa. Olemme aivan liian kiireisiä voidaksemme oikealla tavalla havaita ongelmamme niin omalla kuin toistenkin kohdalla. Voimavaramme ovat kovalla koetuksella yksinkertaisesti jo siitä syystä, että aivojamme ei ole valmistettu kohtaamaan sellainen määrä materiaalia, mitä niihin syötämme, tai mitä meille syötetään. Ihmisaivot ovat aivan ihmeellinen asia, mutta koko persoonallisuutemme on rakennettu sellaisella tavalla, ettei se pysty kohtaamaan tämän ajan mukanaan tuomia vaatimuksia. Me yksinkertaisesti olemme kuin hiukan vanhanaikainen tietokone, johon syötetään materiaalia, mikä edellyttäisi huomattavasti nopeampaa ja tehokkaampaa prosessoria. Meidän keskusyksikkömme kyllä käsittelee valtavaa määrää tietoa, mutta huomaammeko raukat ollenkaan, kuinka paljon prosessorimme huijaa meitä jättämällä puutteelliseen käsittelyyn tärkeitäkin asioita? Me uskomme olevamme tehokkaita ja nykyaikaisia, mutta aivan luonnon lakien mukaisesti jää valtava määrä todella tärkeätä materiaalia käsittelemättä.
Me olemme tehokkaita, mutta aina jonkin toisen asian kustannuksella. Me olemme tehokkaita työelämässämme, mutta laiminlyömme jotakin elämälle välttämätöntä. Keski-ikämme kasvaa, mutta todellisuudessa elämme kauemmin entistä raihnaisempana ja sairaampana, koska prosessoimme toisarvoisia asioita aivan liian suuritehoisesti ja kuluttavasti. Yksinkertaisesti ja lyhyesti sanottuna: me prosessoimme valtavaa määrää tietoa ja materiaalia, mutta käytäntö osoittaa vääjäämättömästi, että olemme kaiken tämän keskellä unohtaneet olevamme ihmisiä, persoonia. Me olemme oman henkevyytemme ja ihmisyytemme kustannuksella suorittaneet suuria asioita, tavoitelleet kuuta ja tähtiä taivaalta, mutta olemme kadottaneet oman sielumme. Onko tämä todella järkevää? Saavutamme omalla tavallaan suuria, mutta kadotamme sen, mikä itse asiassa on merkittävintä elämässämme? Millaisia ihmisiä meistä on tullut, mitä olemme antaneet omille lapsillemme ja läheisimmillemme?
Pahoja ihmisiä on aina ollut olemassa ja pahaa on tapahtunut ihmiskunnan alusta lähtien. Aikanaan ei ollut kuin neljä ihmistä maan päällä, ja kateus iski yhteen näistä siinä määrin että hän tappoi oman veljensä. Pitäisikö meidän siis todella uskoa siihen, että jokaisessa ihmisessä on jotakin hyvää, tai että jokainen ihminen pohjimmaltaan syntyy tähän maailmaan hyvänä? Jotkin seikat sitten vain saavat hänet toimimaan väärällä tavalla ja kehittymään kieroon.
Kysymys on aivan liian suuri tässä yhteydessä pohdittavaksi ja perusteltavaksi. Voimme kuitenkin todeta, että nyt saavutettuamme tämän viisauden ja tiedon asteen, joka on kuvaavaa aikamme ideologialle, ruokkii koko vallitseva ilmapiiri meissä juuri niitä ominaisuuksia, joita haluaisimme kaikin tavoin välttää. Me uskomme ihmisen hyvyyteen ja ihmisrakkauteen, mutta kuitenkin joudumme toteamaan, ettei tänään juuri kenelläkään ole aikaa toiselle ihmiselle, ei edes sille läheisimmälle. Ihmettelemme miksi lapset tekevät mitä tekevät, ihmettelemme erilaisia tragedioita haluamatta ollenkaan nähdä sitä, että tämä aika ei suo lukemattomille, etenkään nuorille ihmisille sitä, mitä heille on tärkeintä: ihmisarvoa ja elämän merkitystä.
Tarkatkaamme yksinomaan jo televisiomainontaa, jos emme halua puuttua itse televisio-ohjelmiin. Jos olisimme nähneet nykyisen kaltaisia mainoksia kolmekymmentä vuotta sitten, olisimme kaikki pitäneet niitä todella sairaina ja suorastaan demonisina. Me emme olisi pitäneet niitä mahdollisina, vaan katsoneet ne todella sairaan yhteiskunnan tuotteiksi, kaikkea inhimillisyyttä pilkkaaviksi. Koko media ja ympärillämme oleva ruokkii meissä jotakin sellaista, mikä väistämättömästi estää meitä ajattelemasta ja toimimasta inhimillisellä tavalla. Seksuaalisuus on valjastettu tavalla, joka johtaa entistä suurempaan vääristymään ihmismielissä, ennen kaikkea nuorisossamme ja jo lapsissa. Kaikki mikä ennen oli sairasta ja kielteistä, on nykyään normaalia ja hyväksyttävää. Kaikki tämä on mahdollista vain sen kautta, että aivan tietoisestikin alitajunnan ohella kiellämme näkemämme tulokset ja suoranaisen lähestyvän katastrofin.
Terveenä pidetään vain sellaista ihmistä, joka ajattelee vain itseään ja omaa parastaan. Viime eduskuntavaalien edellä ei voinut olla hämmästyttämästä se seikka, että useampikin ehdokas myönsi kirjoittajalle avoimesti, että jos hän pääsee edustajaksi, ajaa hän lähinnä omaa asiaansa. Vakava sairaus esti allekirjoittanutta käymästä vaalikampanjaa ja äänimäärä jäi seitsemäänkymmeneen seitsemään. Onkin herännyt ajatus siitä, että onko tuohon paikkaan pyrkimisellä mitään merkitystä. Tietynlaisen oman ja senioripuolueen tunnettavuuden parantamiseksi tuli luvattua ehdokkuus eurovaaleissa, mutta pystyneekö enää kukaan yksittäinen ihminen vaikuttamaan mitään kaiken tämän narsistisuuden keskellä?
Kaiken keskellä on unohdettu yksittäinen ja kärsivä ihminen. Kärsivä ihminen? Viimeisimpien tietojen perusteella joka viides suomalainen kärsii mielenterveysongelmista. Kuinka moni kärsii monenlaisista ongelmista, joita kenelläkään ei ole voimaa, aikaa eikä halua selvittää heidän kanssaan? Itse asiassa me olemme hyvin kärsivä kansa, jota ahdistaa niin työelämä kuin yksityisetkin asiat. Hoitamaton kärsimys johtaa suureen määrään uusia ongelmia ja moni alkaa pitää narsistista maailmankatsomusta ainoana keinona selvitä kaiken keskellä.
Emme voi varmuudella sanoa ns. narsistisuuden tai karummalla nimellä tunnetun psykopatian määrän suhdetta menneisyyteen. Kumpaakin on ollut aivan ihmiskunnan alusta lähtien, mutta tässä ajassa tuntuu olevan kuin tilaus kaikelle itsekeskeiselle käyttäytymiselle. Tieto kulkee aivan käsittämättömällä tavalla eteenpäin, ja siksi tiedämme tänään esim. insestistä, joka kautta vuosisatojen on vaiettu olemattomaksi. Onko se lisääntynyt vai ei, on suuri kysymys. Mutta entistä useammin se mainitaan niissä keskusteluissa, joissa on osallisena ns. luonnehäiriöisyyden uhreja. Joissakin kirkollisissa piireissä se mainitaan pelottavan usein, ilman että mikään taho olisi halukas puuttumaan siihen tarvittavassa määrin.

Markku Vuori

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti