Maaliskuussa
2009
Vuodet ovat
kuluneet ja paljon vettä on virrannut ajan uomassa. Elämä on muuttunut monella
tapaa niin yleisesti kuin kirjojemme henkilöidenkin elämässä. Jotkin asiat
eivät kuitenkaan näytä muuttuvan hyvistä yrityksistämmekään riippumatta.
Yleinen huonovointisuus ja elämän kriisit eivät ole vain ikävää menneisyyttä,
vaan osaltaan, ettemme sanoisi suurelta osaltaan, myös harmaata nykypäivää.
Monet asiat ovat hyvinkin merkittävästi parantuneet ja korjaantuneet, mutta
alituinen taistelu eheytymiseksi ja elämän korjaantumiseksi ovat nykyhetkeä
joskus mitä tuskaisimmalla tavalla. Tämä koskee kuitenkin vain niitä ihmisiä,
jotka tilanteeseensa kyllästyneenä ovat lähteneet etsimään elämäänsä muunlaista
sisältöä. Ehkä suurin muuttumiseen ajava tekijä on ihmisarvoisen elämän
tavoittelu kaiken sen tilalle, mitä menneisyydessä on ollut. Kriisit eivät ole
vain jotakin negatiivista, vaan ne omalla, hiukan ikävällä tavalla, ovat kuitenkin
elämälle ehdottoman välttämättömiä. Mitään muutosta ei tapahdu ilman
olosuhteita, jotka pakottavat meidät luopumaan pettävänkin turvallisista
asemistamme ja lähtemään liikkeelle kohti tuntematonta, toivottavasti parempaa
tulevaisuutta. Nykyhetkeen henkisesti pysähtyminen on varma henkisen ja
hengellisen kuoleman merkki.
Kaiken
kokemamme jälkeen on suorastaan pakko todeta, että tämä elämä ei ole ollenkaan
sitä, mitä mahdollisesti olemme suuren osan elämämme ajasta pitäneet oikeana ja
välttämättömänä, väistämättömänä. Itsestämme riippumattomista seikoista johtuen
elämä ei ole reilua, ei ole ollenkaan sitä mitä toivoisimme ja odottaisimme. Menestysteologia
ja menestysteoriat eivät pidä paikkaansa kuin vain harvojen tämän maan
tallaajien elämässä – tälläkin kohden usein hyvin petollisella tavalla.
Todellisuus on jotakin niin karua ja todellista, ettemme millään haluaisi
hyväksyä sitä. Onkohan tässä elämässä mitään sen vaikeampaa ja haastavampaa
kuin todellisuuden kohtaaminen juuri sellaisena kuin se on. ”Shit happens” on
enemmän käytäntöä kuin sattumaa. Ikävät kokemukset ovat elämämme sisältönä
enemmän kuin kukaan haluaa myöntää. On hyvä unohtaa ikävät asiat ja kulkea
eteenpäin paremman toivossa ja uskossa hyvään tulevaisuuteen, mutta käytäntö on
nyt osoittanut väkevällä voimallaan, ettei asioita sittenkään voi unohtaa ilman
että käsittelisimme ne tavalla tai toisella.
Mielenterveyden
ammattilaiset ja etenkin uskonnolliset ihmiset korostavat unohtamisen ja taakse
jättämisen ajatusta sitä enemmän mitä enemmän vettä virtaa niin ajan kuin Jumalankin
virrassa. Tämä kaikki johtunee suurelta osaltaan siitä, että olemme tulleet
aikaan, jossa juuri kenelläkään ei näytä olevan aikaa toiselle ihmiselle. Me
ratkaisemme enemmän kuin koskaan aikaisemmin kaikki ongelmat mitä
erilaisimmilla pillereillä ja terveysjuomilla, joiden vaikutus ei kuitenkaan
ulotu sinne, missä todelliset ongelmat piilevät. Me kaikki olemme tavallaan
syyllisiä tähän tilanteeseen, joka on kuin eräänlainen noidankehä, josta ei
näytä olevan ulospääsyä. Vika ei ole yksin ammattilaisissa, vaan jokaisessa,
joka väärällä tavalla pyrkii unohtamaan menneisyyden luurangot ja haisevat
tunkiot. Kaikki haiseva levittää itiöitänsä tuulen mukana niin kauan kuin
jotakin ikävän hajuista on takapihallamme tai sielumme syövereissä. Siivoaminen
on ikävää puuhaa ja tuntuu tahraavan entisestään käsiämme ja vaatetustamme.
Siksi tämä ikävä puuha halutaan unohtaa ja siirtyä eteenpäin kieltäen haiseva
todellisuus.
Tässä
ilmeisestikin ja aivan todistettavasti on elämämme tragedian syvin olemus.
Todettakoon jo tässä vaiheessa, että kaikilla asioilla on useampikin kuin yksi
puoli. Unohtamistakin on hyvin monenlaista, mitä suurimmassa määrin eri
tarkoituksissa ja merkityksissä. Ihminen on siitä erikoinen olemus, että hän
unohtaakseen tarvitsee asioiden esiin kaivelemista, niin vieraalta kuin ajatus
tuntuukin asiaa tuntemattomasta. Talon takana olevaa tunkiota ei voi unohtaa
niin kauan kuin tietynlainen haju leijuu pihamaalla. Ikkunat toki voi pitää
kiinni kesät talvet, mutta kaikki elämään kuuluvat tekijät aikaansaavat uutta
ja erilaista tunkkaisuutta suljetussa tilassa. Todellisuudessa ikkunan
avaaminen on sittenkin parempi ratkaisu, sillä tuleehan samalla raitistakin
ilmaa sisälle tunkion hajun ohella.
Aikanaan
kirjoittaja euroviisuja seuratessaan uhkasi jättää vessan vetämättä viikon
ajaksi, jos tietty hirviöyhtye voittaa kisan. Päätöstä ei järkevistä syistä
johtuen tullut pidettyä, vaikka vettä olisikin säästynyt. Hajuhaitta kotona
olisi ollut suurempi vahinko kuin paha mieli väärästä voittajasta – ja olisi
saattanut syntyä suurikin katastrofi kun viemäri olisi tukkeutunut viikon
kikkareista ja vessapaperista.
Aivan kuten
luonnossa tietyt asiat ja kasat on toimitettava oikeaan paikkaan, aivan samoin
on meidän henkisen ja hengellisenkin elämämme suhteen. Elämän laki on kaikesta
huolimatta se, että tietyt asiat on epämiellyttävyydestään huolimatta otettava
käsittelyyn. Haiseva tunkio ei kuulu nykyaikana aivan ihmisasumuksen
läheisyyteen, vaan jätteiden käsittely on ollut modernia jo vuosikymmenien
ajan. Jos joku kuitenkin on vanhanaikainen ja kerää pilaantuvaa ainesta
pihallensa, on ainoa keino hajuhaittojen torjumiseksi toimittaa kasa sille
kuuluvalle paikalle. Hetkeksi on asetuttava aivan lähituntumaan tuon
kiusallisen asian kanssa ja mahdollisesti liattava niin saappaat kuin
rukkasetkin. Liiallinen riuhtominen saattaa lisäksi liata koko asun, jos
järkevyys ja maltillisuus unohtuu kovassa kiireessä päästä kauas koko
ongelmasta.
Elämämme
ongelmien kanssa on aivan samalla tavalla, vaikka sitä ei tänä päivänä
haluttaisikaan tunnustaa. Olemme aivan liian kiireisiä voidaksemme oikealla
tavalla havaita ongelmamme niin omalla kuin toistenkin kohdalla. Voimavaramme
ovat kovalla koetuksella yksinkertaisesti jo siitä syystä, että aivojamme ei
ole valmistettu kohtaamaan sellainen määrä materiaalia, mitä niihin syötämme,
tai mitä meille syötetään. Ihmisaivot ovat aivan ihmeellinen asia, mutta koko
persoonallisuutemme on rakennettu sellaisella tavalla, ettei se pysty
kohtaamaan tämän ajan mukanaan tuomia vaatimuksia. Me yksinkertaisesti olemme
kuin hiukan vanhanaikainen tietokone, johon syötetään materiaalia, mikä
edellyttäisi huomattavasti nopeampaa ja tehokkaampaa prosessoria. Meidän
keskusyksikkömme kyllä käsittelee valtavaa määrää tietoa, mutta huomaammeko
raukat ollenkaan, kuinka paljon prosessorimme huijaa meitä jättämällä
puutteelliseen käsittelyyn tärkeitäkin asioita? Me uskomme olevamme tehokkaita
ja nykyaikaisia, mutta aivan luonnon lakien mukaisesti jää valtava määrä
todella tärkeätä materiaalia käsittelemättä.
Me olemme tehokkaita,
mutta aina jonkin toisen asian kustannuksella. Me olemme tehokkaita
työelämässämme, mutta laiminlyömme jotakin elämälle välttämätöntä. Keski-ikämme
kasvaa, mutta todellisuudessa elämme kauemmin entistä raihnaisempana ja sairaampana,
koska prosessoimme toisarvoisia asioita aivan liian suuritehoisesti ja
kuluttavasti. Yksinkertaisesti ja lyhyesti sanottuna: me prosessoimme valtavaa
määrää tietoa ja materiaalia, mutta käytäntö osoittaa vääjäämättömästi, että
olemme kaiken tämän keskellä unohtaneet olevamme ihmisiä, persoonia. Me olemme
oman henkevyytemme ja ihmisyytemme kustannuksella suorittaneet suuria asioita,
tavoitelleet kuuta ja tähtiä taivaalta, mutta olemme kadottaneet oman sielumme.
Onko tämä todella järkevää? Saavutamme omalla tavallaan suuria, mutta kadotamme
sen, mikä itse asiassa on merkittävintä elämässämme? Millaisia ihmisiä meistä
on tullut, mitä olemme antaneet omille lapsillemme ja läheisimmillemme?
Pahoja
ihmisiä on aina ollut olemassa ja pahaa on tapahtunut ihmiskunnan alusta lähtien.
Aikanaan ei ollut kuin neljä ihmistä maan päällä, ja kateus iski yhteen näistä
siinä määrin että hän tappoi oman veljensä. Pitäisikö meidän siis todella uskoa
siihen, että jokaisessa ihmisessä on jotakin hyvää, tai että jokainen ihminen
pohjimmaltaan syntyy tähän maailmaan hyvänä? Jotkin seikat sitten vain saavat
hänet toimimaan väärällä tavalla ja kehittymään kieroon.
Kysymys on
aivan liian suuri tässä yhteydessä pohdittavaksi ja perusteltavaksi. Voimme
kuitenkin todeta, että nyt saavutettuamme tämän viisauden ja tiedon asteen,
joka on kuvaavaa aikamme ideologialle, ruokkii koko vallitseva ilmapiiri meissä
juuri niitä ominaisuuksia, joita haluaisimme kaikin tavoin välttää. Me uskomme
ihmisen hyvyyteen ja ihmisrakkauteen, mutta kuitenkin joudumme toteamaan, ettei
tänään juuri kenelläkään ole aikaa toiselle ihmiselle, ei edes sille
läheisimmälle. Ihmettelemme miksi lapset tekevät mitä tekevät, ihmettelemme
erilaisia tragedioita haluamatta ollenkaan nähdä sitä, että tämä aika ei suo
lukemattomille, etenkään nuorille ihmisille sitä, mitä heille on tärkeintä:
ihmisarvoa ja elämän merkitystä.
Tarkatkaamme
yksinomaan jo televisiomainontaa, jos emme halua puuttua itse
televisio-ohjelmiin. Jos olisimme nähneet nykyisen kaltaisia mainoksia
kolmekymmentä vuotta sitten, olisimme kaikki pitäneet niitä todella sairaina ja
suorastaan demonisina. Me emme olisi pitäneet niitä mahdollisina, vaan
katsoneet ne todella sairaan yhteiskunnan tuotteiksi, kaikkea inhimillisyyttä
pilkkaaviksi. Koko media ja ympärillämme oleva ruokkii meissä jotakin
sellaista, mikä väistämättömästi estää meitä ajattelemasta ja toimimasta
inhimillisellä tavalla. Seksuaalisuus on valjastettu tavalla, joka johtaa
entistä suurempaan vääristymään ihmismielissä, ennen kaikkea nuorisossamme ja
jo lapsissa. Kaikki mikä ennen oli sairasta ja kielteistä, on nykyään normaalia
ja hyväksyttävää. Kaikki tämä on mahdollista vain sen kautta, että aivan
tietoisestikin alitajunnan ohella kiellämme näkemämme tulokset ja suoranaisen
lähestyvän katastrofin.
Terveenä pidetään
vain sellaista ihmistä, joka ajattelee vain itseään ja omaa parastaan. Viime
eduskuntavaalien edellä ei voinut olla hämmästyttämästä se seikka, että
useampikin ehdokas myönsi kirjoittajalle avoimesti, että jos hän pääsee
edustajaksi, ajaa hän lähinnä omaa asiaansa. Vakava sairaus esti
allekirjoittanutta käymästä vaalikampanjaa ja äänimäärä jäi seitsemäänkymmeneen
seitsemään. Onkin herännyt ajatus siitä, että onko tuohon paikkaan pyrkimisellä
mitään merkitystä. Tietynlaisen oman ja senioripuolueen tunnettavuuden
parantamiseksi tuli luvattua ehdokkuus eurovaaleissa, mutta pystyneekö enää
kukaan yksittäinen ihminen vaikuttamaan mitään kaiken tämän narsistisuuden
keskellä?
Kaiken
keskellä on unohdettu yksittäinen ja kärsivä ihminen. Kärsivä ihminen? Viimeisimpien
tietojen perusteella joka viides suomalainen kärsii mielenterveysongelmista.
Kuinka moni kärsii monenlaisista ongelmista, joita kenelläkään ei ole voimaa,
aikaa eikä halua selvittää heidän kanssaan? Itse asiassa me olemme hyvin kärsivä
kansa, jota ahdistaa niin työelämä kuin yksityisetkin asiat. Hoitamaton kärsimys
johtaa suureen määrään uusia ongelmia ja moni alkaa pitää narsistista
maailmankatsomusta ainoana keinona selvitä kaiken keskellä.
Emme voi
varmuudella sanoa ns. narsistisuuden tai karummalla nimellä tunnetun
psykopatian määrän suhdetta menneisyyteen. Kumpaakin on ollut aivan ihmiskunnan
alusta lähtien, mutta tässä ajassa tuntuu olevan kuin tilaus kaikelle
itsekeskeiselle käyttäytymiselle. Tieto kulkee aivan käsittämättömällä tavalla
eteenpäin, ja siksi tiedämme tänään esim. insestistä, joka kautta vuosisatojen
on vaiettu olemattomaksi. Onko se lisääntynyt vai ei, on suuri kysymys. Mutta
entistä useammin se mainitaan niissä keskusteluissa, joissa on osallisena ns.
luonnehäiriöisyyden uhreja. Joissakin kirkollisissa piireissä se mainitaan
pelottavan usein, ilman että mikään taho olisi halukas puuttumaan siihen
tarvittavassa määrin.
Markku Vuori
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti