Seksuaalisuudesta osa 1

Seksuaalisuudesta narsistisen persoonallisuushäiriön yhteydessä osa 1

Kirjoitettu noin 2004

Seksuaalisuudesta on kirjoitettu ja puhuttu, tehty elokuvia jne. siinä määrin että minua pelottaa ottaa tämä asia esiin. Siksi en halua kirjoittaa jotakin jatkeeksi kaikelle jo alueesta esitetylle, mutta tähänastinen tieto ja kokemus pakottavat minut päättelemään, että tämä on, jos ei haavoittavin, niin ainakin yksi haavoittavimmista tekijöistä puhuessamme ns. uhrien elämästä, nimenomaan narsistisen persoonallisuushäiriön ollessa kysymyksessä. Joskus minua suorastaan hämmentää se, kuinka usein keskustelumme sisäisesti rikkinäisten naisten kanssa on johtanut siihen, että minä miehenä olen siinä määrin puhunut jopa intiimimmistä sukupuolisuuteen kuuluvista asioista näiden kärsivien ihmisten kanssa. Minun on nyt korostettava sitä, etten ole mikään terapeutti tai koulutettu henkilö käsittelemään näitä asioita, mutta käytännön sanelemasta pakosta joudun tähänkin, koska ammattilaisten resurssit on käytetty loppuun, eikä jokainen apua tarvitseva saa helpotusta sieltä, mistä sen luonnollisimmin tulisi löytyä.

Asia on niin häpeään sidottu, että jälleen kerran tulee mieleeni se, kuinka usein olen avun tarvitsijoilta kuullut, että he mieluummin keskustelevat maallikon, kuin ammattilaisen kanssa. Miten tämä tilanne on selitettävissä ilman, että syyllistettäisiin ammattilaisia? Niin psykologi, psykiatri kuin terapeuttikin ovat vain ihmisiä, yhtä vajavaisia kuin mekin. Oletko hämmästynyt kuullessasi tämän? No niin, vitsi vitsinä, mutta kysymys ei ole kenenkään syyllistämisestä, vaan epämukavasta todellisuudesta, jossa koko yhteiskunta on syyllinen niin hallintona kuin perheinäkin.

Tilanne on yksinkertaisesti ajautunut siihen mitä tänään näemme. Terapiaa ei saa läheskään jokainen sitä tarvitseva, ja surullinen mutta ei syyllistämiseen aiheen antava on sekin tosiasia, että etenkin viime kevään aikana useampikin autettavamme totesi: "Minun on kotona etukäteen mietittävä ja jopa laitettava paperille, mitä uskallan kertoa terapeutilleni tai psykologille / psykiatrille!"

Millaisesta terapiasta silloin on kysymys, kun autettava pelkää kertomansa koituvan hänelle vahingoksi, etenkin kun on osaltaan kysymys lasten tulevaisuudesta? Narsistisesti persoonallisuushäiriöisellä on ainutlaatuinen manipulointikyky lähes kaikkia ihmisiä ja elimiä kohtaan, ei vähimmin silloin, kun he lähes poikkeuksetta haluavat avioerossa lapset itselleen, jos ei muuten niin kiusaksi puolisolleen. Tri. Harekin korostaa sitä, etteivät nämä ihmiset todellisuudessa ole kykeneviä rakastamaan lapsiaan, koska koko maailma pyörii heidän oman napansa ympärillä, ja liioittelematta he uskovat kaikkien muiden olevan olemassa heitä varten. Siksi he ovat valmiita ja valmistautuneita menemään jopa ammattilaisten luokse vakuuttaakseen nämä puolisonsa kyvyttömyydestä lasten hoitoon. Usein heidän esittämisessään on totuuttakin, mutta kuka kysyy heiltä, mitä he ovat tehneet saattaakseen puolisonsa siihen tilaan? Rikkinäinen puolisokin on parempi vaihtoehto kasvattajana kuin psykopaatti, joka lapset saatuaan ensimmäiseksi miettii, mihin nämä voisi sijoittaa pois tieltä uuden uhrin etsimisen viedessä kaikki voimavarat.

En tänä päivänä yhtään ihmettele sitä, että minulle on kerrottu asioita, joita ei suurin osa ammattilaisista ole milloinkaan kuullut tai ajatellut olevan olemassakaan!

(Huomautus elokuussa 2014: En ole milloinkaan näiden kolmentoista vuoden toimintani aikana tehnyt pienintäkään muistiinpanoa ihmisten kertomista asioista. Puhelinnumerot olen poistanut puhelimesta mahdollisimman pian ja yhtään nimeä en ole pyrkinyt painamaan mieleeni.)

Minun tehtäväni ei ole perustella seksuaalisuuden merkitystä ihmiselämässä, sen ovat tehneet jo monet minua viisaammat. Kuitenkin tulee nyt korostaa näiden asioiden merkitystä niiden elämässä, jotka aivan käytännöllisesti ovat kaiken menettäneet narsismin alttarille. Minä puhuisin näistä asioista paljon mieluummin, kuin että kirjoitan niistä. Mielessäni on valtava määrä asioita, joista tunnen pakkoa kirjoittaa, mutta toisaalta on niin paljon hyvin rikkinäisiä ihmisiä, joiden tulee tietää totuus, mutta joiden ei ole hyvä lukea liikaa yksinään. Siksi näiden asioiden selvittämiselle olisi paljon parempi jokin ryhmä tai esitelmätilaisuus, jossa vieressä istuu toinen samoja kokenut, ja joka itkun tullessa tarjoaa olkapäänsä ja muutaman lohduttavan sanan.

Seksuaalisuus sisältää niin paljon, ettei sitä voi tällaisessa yhteydessä ryhtyä selvittämään. Nykyaikana seksuaalisuus herättää liian monessa ihmisessä vääriä ajatuksia ja mielijohteita, aivan kuten persoonallisuushäiriöinen tiettyjä sanoja kuullessaan ajattelee jotakin aivan muuta kuin normaali ihminen. Uhrina olleet ihmiset ovat niitä harvoja tässä maailmassa, jotka kuin kantapään kautta on pakotettu näkemään näennäisten ja hyvän nimikkeen alla olevien asioiden lävitse. Hyvää ei ole kaikki se, mitä hyväksi kutsutaan, ja väärä ja oikea ovat vaihtaneet paikkaansa. Vielä tänäänkin pätee se ajatus, että hyvä on parhaan pahin vihollinen!

Miksi niin moni uhri ajautuu entisestä irti päästyään vieläkin suurempaan ahdinkoon entistäkin painostavamman ihmisen kanssa? Koska hänessä on ihmisyyden ja läheisyyden kaipaus, joka vääristyneiden olosuhteiden pakottamana on väkisinkin saanut piirteitä, jotka tulisi poistaa ennen uuden ihmissuhteen aloittamista. Portit ja luukut tai ovet, joiden kautta persoonallisuushäiriöinen pääsee uhriinsa käsiksi, tulisi ensin sulkea tai jopa poistaa, mutta kuka on kykenevä siihen, jos asioiden todellinen olemus säilyy salaisuutena ammattilaisellekin?

Kuinka moni on valmis, tuomitsemisenkin uhalla, kertomaan uhrille, ettei hänen puolisoaan minkään nykyisen tietämyksen mukaan voi muuttaa toisenlaiseksi, koska korkeimmankin tason ammattilaiset ovat yhtä mieltä siitä, ettei psykopaatin auttamiseksi tällä hetkellä ole mitään keinoja? Tiedän, että Raimo Mäkelä on tähän liittyvien kommenttiensa johdosta saanut kokea vihan ryöppyjä, mutta tosiasia on, että ns. persoonallisuushäiriöisiä on tuloksellisesti pystytty auttamaan, mutta useimpia varsinaisia psykopaatteja hoito on vain pahentanut.

Useimmat naispuoliset uhrit tutustumisemme ensi vaiheessa vannovat etteivät ikinä enää aloita uutta suhdetta. Mielestäni se on hyvä ja oikea asenne irrottautumisen aikana ja pari vuotta sen jälkeenkin. Ihmisen on selvitettävä itselleen mikä on häntä itseään, ja mikä psykopaatin ymppäämää vierasta elämää. Tämä selvittäminen ei voi tapahtua kuin vain harvoissa poikkeustapauksissa uudessa suhteessa. Mitä sillä tarkoitan? En taida itsekään tietää, mutta kun mahdollisuuksia ei pitäisi pois sulkea… Tarkoitan ehkä sitä, että jos joku uhri erikoisen onnellisessa tapauksessa löytää harvinaislaatuisen erityislahjaisen kumppanin, joka pystyy antamaan sijaa tällaisille selvittelyille, niin yksinäisyyttä ei tarvita.

Eräs henkilö soitti minulle kesällä luettuaan kirjani. Hän puhui ensin muista asioista, mutta varsinainen kysymys koski kirjani toteamusta, että yksinäisyyden kokeminen on pakollinen jos haluaa tervehtyä. Kuinka iloiseksi hän tulikaan, kun selitin, etten tarkoittanut yksinäisyyteen menoa, vaan ettei heti tule luoda uutta ihmissuhdetta. Jos kukaan, niin psykopaatin uhri tarvitsee ympärilleen ihmisiä ja uusia ihmissuhteita, mutta ei seksisuhteita eikä uutta parisuhdetta! Vertaisryhmätoimintamme peruslauseista yksi on: "Meidän ei tarvitse eikä tule olla missään tekemisissä ihmisten tai asioiden kanssa, jotka vain vahingoittavat meitä!" Tämä pätee erikoisesti uskonnollisella alueella!

Yhdistyksemme tarkoitus ei ole muodostua joksikin suureksi etujärjestöksi, vaan päätehtävämme on tiedottaa näistä asioista ja tutustuttaa oikeat ihmiset toisiinsa. Hyvin harva uhri on kykenevä irrottautumaan aivan yksin. Useimmille on ollut ja on tarpeen vaikka vain yksikin ihminen, joka… ei jaa ohjeita, ei esitä omia mielipiteitään… vaan tukee ihmisessä sitä kaipuuta, joka etsii ulospääsyä kestämättömästä tilanteesta. Itse asiassa riittää monen kohdalla, kun vain yksikin ihminen sanoo, ettei tuollaista kenenkään tarvitse kestää. Riittää, kun joku sanoo, ettei toinen olekaan hullu, ei ole yksin näiden asioiden kanssa.

Uhri ei voi tehdä sen suurempaa virhettä kuin että antaa periksi kiireisille päätöksille. Virheellisiä päätöksiä ja ratkaisuja on jo tullut tehtyä useammankin elämän ajaksi. Nyt on tärkeintä päästä vapauteen kaikesta ahdistavasta ja löytää ratkaisut loppuelämän elämiseksi ihmiselle arvollisella tavalla. Ei tule myöskään antautua luonnehäiriöisiin ajatuksiin, joita psykopaatti on koko ajan istuttanut mieleen. On suorastaan luonnehäiriöistä ajatella, että nyt on saatava korvaus kaikelle menetetylle. Psykopaatti ajattelee näin hyvin suuressa määrin. Tulee tyytyä siihen, että pääsee irti entisestä, ja saa uuden elämän.

Itse olen joutunut kokemaan yksinäisyyden ahdistavuuden. Yli kolme vuotta on kulunut siitä kun vaimoni haki avioeron, enkä ole edes seurustellut kenenkään kanssa. Tiedän, mitä avioliittoon tottuneiden yksinäisten mielessä liikkuu (ennen kaikkea miesten), ja ajoittain tulee tunne että kuka tahansa kelpaisi, kunhan ei tarvitsisi olla yksin. Tässä kohden tulemme mitä järkyttävimpiin pettymyksiin, mitkä sitten lopullisesti ovat tuhonneet ihmiselämää. Etenkin persoonallisuushäiriöisten uhreille on vuosikausia vakuuteltu, ettei heillä voisi olla parempaa aviopuolisoa, ja jos ero tulisi, vastassa olisi kylmä todellisuus: kukaan ei huolisi uhria, kun on sellainen tai tällainen. Tätä ei vakuuta vain puoliso, vaan seurakunta tai yhteisökin, johon uhri kuuluu!

Tämä on yksi saatanallisimmista valheista, mitä ihmismieliin tungetaan aivan psykopaattisin keinoin. Tässä kohden voimme oikeutetusti puhua luonnehäiriöisestä käytöksestä, joka valtaa ympärillä olevat ihmiset. Minutkin aikanaan saatiin vakuutetuksi siitä, että ympärilläni olevia ihmisiä parempia ei ole olemassakaan, vaikka nämä koko ajan vain puhuivat minusta pahaa ja tekivät asioita, jotka tuhosivat minua. Minä en ole luopunut uskostani tai näkemyksistäni, jotka tiedän oikeiksi, minä vain olen sanoutunut irti kaikesta siitä, mikä rikkoo minua. Nyt olen tullut näkemään, että on olemassa oikeata ihmisyyttä, inhimillisyyttä ja todellista rakkautta, jonka keskellä ei koko ajan joudu kysymään: paljonko tämä maksaa?

Kärsivä kanssamatkaajani, sinulle ei kelpaa kuka tahansa, sillä olet elämässäsi jo menettänyt niin paljon! Nuoruutesi unelmat tuskin täyttyvät, vaikka kuka tietää mitä elämä tuo mukanaan. Ymmärrän kuinka mielesi on arka uuden ihmissuhteen luomiseen, mutta kuitenkin sisimmässäsi kaipaat rinnalla kulkijaa. Muista aina, että uskomattoman mukavat ja ihanat ihmiset elämäsi varrella saattavat olla korppikotkan vainun omaavia psykopaatteja, jotka etsivät uhria. Todellisuudessa mukava ja ihana ihminen ei tee itsestään mitään suurta numeroa, vaan antaa sinun itsesi tehdä johtopäätökset. Monet odottavat upeaa valkoista ratsua ja ihanaa prinssiä, ja pettyvät sitten kun toteavat kummankin paskantavan!

Uhrina ollut ihminen ansaitsee ja tarvitsee rinnalleen hyvän ja juuri sen oikean ihmisen, joka tuskin tulee ovelle soittamaan ovikelloa ja kysymään asuisiko tässä mukava ihminen. Uhrin yksi oppitunti on erottaa hyvät pahoista, ja pelostakin huolimatta etsiytyä sellaisten ihmisten pariin, jotka vielä ovat ihmisiä. Ensimmäisen vapaan valitseminen on silkkaa hulluutta ja unelmamaailmaa! Kun näinkin paljon aikaa on kulunut, ei kannata hötkyillä. Se oikea löytyy oikealla ajalla oikeasta paikasta!